tiistai 29. toukokuuta 2012

Iisalmi 26-17.5


Iisalmen kisat on nyt kisattu ja mukava viikonloppu takana :) Väsymystä on kertynyt ihan kiitettävästi, mutta koitan nyt jaksaa töhertää tähän jotakin.

Perjantaina en mennyt kouluun ollenkaan, jotta ehtisimme rauhassa pakkailla ja lähtemään kisoihin. Essi lähti hevosellaan meidän kyydillä mukaan ja heiltä me saimme pakettiauton lainaan, jonne mahtui heinäpaalien lisäksi paljon paljon tavaraa. Pesin vielä ennen lähtöä Lupun uudestaan saippualla, kun eilen meni piehtaroimaan kuralammikkoon. Lupu kuivui nopeaa lämpölampun alla ja pääsimme lähtemään. Matka Iisalmeen pysähdyksineen kesti semmoiset kolmisen tuntia ja matka sujui mielestäni todella nopeaa. Kisapaikalla laitettiin hevoset jaboihin ja kärrätiin niihin turvetta ja vietiin vesiä. Myöhemmin kävimme Essin kanssa ratsastamassa hevoset. Lupu keskittyi kaikkeen muuhun, paitsi minuun ja ratsastuksesta ei tullut oikein mitään. Ratsastuksen jälkeen loput jutut kuntoon, hevosille ruuat ja lähdimme hotellille syömään ja heti nukkumaan.

Lauantaina herätys 6.50, enkä olisi millään jaksanut nousta ylös.. Pystyin syömään vähäsen aamupalaa, kun normaalisti en kykene syömään juuri ollenkaan. Essi meni ensimmäiset luokat ja olin häntä kuvaamassa. Minulla oli monta tuntia aikaa ennen omaa starttia, kun lähtöjä oli ihan kiitettävän paljon. Verryttelyssä Pekka oli auttamassa meitä. Hän käski laukata enemmän eteenpäin ja olla säätämättä käsillä liikaa. Ensimmäinen luokkani oli siis 115cm ja junnucupin 3-osakilpailu. Lupu liikkui hyvin radalla ja saimme puhtaan radan. 3-sija irtosi lopulta meille :) Kamerasta loppui valitettavasti akku, joten emme saaneet videota! :((




120cm meni omalta osalta aivan plörinäksi! Hei esteet nousi hurjat 5cm, niin mikä minulle oikein tuli? Säädin kädellä aivan liikaa ja tuli huonoja läheltä hyppyjä... Yksi puomi sitten putosi perusradalla... Voi että otti päähän! Ei niinkään se pudotus harmittanut, vaan se että mokasin omalta osaltani radan ihan täysin.. Pekan ilme kertoi paremmin kuin tuhat sanaa, ei kovin hymyilyttänyt..
Video otettiin kännykälläni, joka pätkäisi videon niin, ettei kolmatta estettä näe.

Sunnuntaina en olisi millään jaksanut mennä ratsastamaan ja lämmintäkin oli 22 astetta. Kävin taas kuvaamassa Essin radat ja auttamassa vähän verkassakin. Äiti kävi juttelemassa Pekan kanssa ja hän sanoi, että menen ainakin 110cm ja pitää katsoa päästääkö hän minua 120cm:n. Pekkaa oli kuulemma ihan hirvittänyt katsoa, kun ensin olin laittanut kaasua ja sitten jarruttanut kädellä jne. Kuitenkin hän oli tyytyväinen 115cm:n rataan. 110cm varkassa Lupu tuntui hieman laiskalta, mutta hypätessä vähän piristyi. En ottanut kuin muutaman hypyn ja sitten radalle. Radalla Lupu oli energinen ja liikkui hyvin. Toiselle esteelle tuli oma kämmi, kun itse oli hyppäämässä kaukaa ja hevonen ottikin vielä askeleen. Loppuradan muistin sitten malttaa odottaa esteitä. Sarjan jälkeen oli kuuden laukan linja vedelle. Lupu tuli isosti sarjalle joten otin vähän kiinni, jotta mahtuisimme kuudella laukalla vedelle. Lupu ottikin todella rajusti kiinni ja melkein pysähtyi. Pääsimme vedelle seitsemällä laukalla. Maaliin lopulta päästiin puhtaasti ja sijoituimme kolmansiksi. Palkintojen jakoon menin Hennan hevosella, kun Lupu oli jo jabassa. Ahh pääsin kimon hevosen selkään <3 Olen aina halunnut itselleni kimon hevosen :D Ehkä vielä joskus..




Pekka kehotti olla menemästä 120cm:n, koska tekemäni virheet voisivat sitten kostautua ja että jäisi hyvä mieli kisoista. Itse olin täysin samaa mieltä! Siltikin minua jäi vähän harmittamaan, kun en vain osaa ratsastaa :( Miksi värkkään aina sillä kädellä? Rupean ratsastamaan nyt niin, että sidon käteni jotenkin kiinni, etten pysty niillä värkkäämään turhia. On käteni jo rauhoittunut todella paljon vaikkapa viime vuodesta, mutta edelleenkin on paljon parannettavaa. Oikeasti minua ärsyttää todella paljon, kun mikä siinä 120cm on niin hirveää, että pitää alkaa sooloilemaan omiaan. Okei olenhan startannut vasta kaksi 120cm luokkaa, joista tämä oli kansallinen. Jotkut sanovan, että olen turhan itsekritiikkinen, mutta mielestäni pitää osata huomata omat virheensä ja yrittää korjata niitä. Haluaisin niin kovasti päästä hyppäämään 120cm rata puhtaasti ja siististi. Haluan kehittyä eteenpäin, mutta tuntuu vain siltä, että junnaan vain paikoillaan. Minulle ei riitä se, että "ehkä seuraavalla kerralla". Taidan olla liian tyytymätön suorituksiini ;D Olen kuitenkin vuodessa kehittynyt huimasti! Haluaisitteko, että tekisin meistä semmoisen kehitysvideon? Alkuun laittaisin minkälaiselta vuosi sitten meidän meno näytti ja lopuksi miltä se nyt näyttää :)

Kuvia tulossa myöhemmin paljon lisää, tässä muutama kuva sunnuntailta ©AK / ak.galleria.fi (kuviin kysytty lupa)





Kotimatka meni myöskin todella nopiaa. Iisalmen kisoista jäi todella positiiviset fiilikset. Mitään valittamista ei ollut ja kilpailut olivat järjestetty todella hyvin. Tosin kenttää kasteltiin välillä turhankin paljon, mutta onneksi pohja imi hyvin vettä. Mielelläni menen ensi vuonna uudestaan sinne kisailemaan. Mietimme äidin kanssa tuota junnucuppia, kun minulla olisi vielä ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä siinä, kun sijoituin nyt kolamnneksi. Mutta ongelmana onkin se, että kaikki osakilpailut ovat etelässä ja sinne on semmoiset 8-10h ajomatkat... Seuraava osakilpailu olisi ensi vkloppuna Liedossa, mutta siellä on vain yksipäiväiset kilpailut ja ei ole mitään järkeä lähteä ajamaan sinne asti yhden päivän takia. Taitaa olla niin, että junnucuppi jää tänä vuonna väliin. Keskitytään nyt täällä pohjoisessa kilpailemiseen ja niihin 120cm siisteihin ratoihin. Kisakausi on kuitenkin vasta aluillaan ja me tarvitsemme lähinnä rutiinia ja rutiinia.

torstai 24. toukokuuta 2012

Kesäfiilistelyä :)





Hellou! Sain vihdoinkin tietokoneeseeni uuden virtapiuhan, niin pääsee postailemaan. Muutenkin nyt kun kohta alkaa kesäloma, niin bloggailu on varmasti aktiivisempaa. Jes, enään viisi päivää koulua! Huomenna en mene kouluun, kun lähdemme Iisalmeen kisoihin :) Tänään oli viimeinen koe tälle vuodelle, huh! Olen kyllä todellakin loman tarpeessa.. Nyt on ollut ihanan aurinkoisia päiviä täällä pohjoisessakin. Ollaan otettu vähän arskaakin ja fiilistelty kesää. Lupu on nauttinut tarhassa nakuilusta ja olen käynyt syöttämässä sille vihreää.

Perjantaina ratsastin Lupulla kevyesti kentällä. En tarkaalleen muista enään mitä teimme, mutta ratsastuksesta jäi pahamieli. Tunsin itseni niin epäonnistuneeksi..Hermostuin taas aivan turhasta Lupulle, vaikka tiedän, että kaikki vika on aina ratsastajassa! Argghh niin ärsyttää!! Miksi en koskaan opi ratsastamaan oikein? Miksi en osaa hillitä aina hermojani? "Kun taidot loppuu, väkivalta alkaa", totta. Lupu raukka, kun se joutuu joskus sietämään minun ristiriitaisia ja turhan voimakkaita apuja... Kunpa vain osaisin ratsastaa aina "täydellisesti". Tiedän kyllä ettei kukaan ole täydellinen, mutta.... Muutenkin minulla oli todella huono päivä, joten ei ehkä ollut paras idea mennä kentälle tuubbailemaan.






Lauantaina juoksutin Lupua hallissa ensin liinassa ilman sivuohjia. Yllätyksekseni Lupu käyttäytyi fiksusti, eikä riehunut pahemmin. Jotain järkeä siis saanut reilu vuoden aikana päähänsä! :D Laitoin sitten myös sivuohjat, jotta pääsisi heppa vähän tekemään töitäkin. Vieläkin Lupu tahditti vähän ravissa välillä. Selvästi oikea lapa taas jumissa. Päästin vielä pojan juoksemaan irti maneesiin. Voi että, kun se oli taas mielissään ja laukkasi pää ylhäällä ympäri hallia. Lopuksi vielä leikin vähän Lupun kanssa. Se seurasi minun perässä joka paikkaan ja lähti aina ravaamaan, kun itse lähdin juoksemaan <3 Heppa päätti käydä myös vähän piehtaroimassa ;)

Sunnuntaina ratsastin Lupun läpi huomisia Petran treenejä varten. En nyt kyllä yhtään muista enään mitä teimme :(

Maanantaina oli Petran treenit Äimärautiolla. Lupu tuntui alkuverkassa enrgiseltä, mikä tietenkin on hyvä juttu. Verryttelimme hevosia ravissa ja käynnissä pääty-ympyrällä. Menimme myös puomia ja kavallettia. Pari kertaa tuli huono paikka, mutta muuten osuimme ihan hyvin. Estetehtävät näette videolta, muuten tulee liian sekavaa tekstiä, jos rupean niistä sepustamaan. Aluksi kavaletti-kavaletti-okseri linja kävi vähän ahtaaksi, mutta kun tein heti kavalettejen jälkeen puolipidätteen, niin väli oli sopiva, eikä tultu pohjaan oserille. Viimeinen rata oli ihan ok. Lupu oli vähän pohkeentakana ja minun piti tiukemmissa kaarteissa potkia sitä eteenpäin, kun ei vastannut pohkeeseen. Tiputti sitten lopulta yhden okserin. Tulin vielä lopuksi lyhyen kolmen esteen radan, joka meni vähän paremmin. Pitää nyt muistaa kisoissa ottaa ennen ensimmäistä estettä kunnon spurtti, jotta hevonen liikkuu varmasti eteenpäin. Valmennuksesta jäi semmoinen OK -fiilis, ei mennyt huonosti, muttei kuitenkaan super hyvinkään.




Tiistaina ensin ratsastin Katjan, kun Aino oli Helsingissä. Menin pikkuponin kanssa kentälle tuubbailemaan. Laitoin ponille söpön limenvihreän huovan ja samanväriset suojat :) Ponski meni hienosti, vaikka aluksi kiirehti tuttuun tapaan pois alta ja kiemurteli pohkeen ja ohjan välissä. Oli kyllä taas niin mukavaa ratsastaa omalla pikkuisella <3

Lupun juoksutin kentällä liinassa. Aluski taas ilman sivuohjia, eikä saanut pahempia kilarikohtauksia, vaikka oltiinkin pihalla. Vieläkin tahditti välillä ravissa.

Keskiviikkona Lupulla oli vapaapäivä.

Tänään menin Jutan extempore "tunnille". Änkesin Essin mukaan Jutan tunnille. Sain Jutalta hyviä vinkkejä kisoihin. Laukassa tulimme aluksi kaarevalla puomeja. Jutta neuvoi päästämään ohjia vähän pidemmäksi, eteenkin sisäohjaa ja laukata rennosti kohti puomeja, eikä liikaa pidätellen. Myöskin hän kehotti istumaan enemmän satulassa. Seuraavaksi tulimme kaarevaa linjaa, puomi-pysty. Tässä taas samat jutut, hevoselle enemmän vapautta, äläkä roiku kokoajan sisäohjassa! Lupu helposti puskee oikeassa laukassa liikaa ulos ja muutenkin oikea kierros on paljon vaikeampi. Lupu takertuu oikeaan ohjaan kiinni ja siten minun on vaikea saada ulko-ohjaa tuntumalle.Siksi oikealle kääntäminen on vaikeaa, varsinkin tiukat käännökset. Lopuksi tulimme pientä rataa, jossa oli sekä lyhyitä käännöksiä, että pitkiä lähestymisiä. Pitkissä lähstymisissä pitää antaa Lupun vain laukata rennosti eteenpäin ja tiukoissa käänöksissä istua satulaan ja kääntää ULKO-OHJALLA! Minulla on tapana kääntää sisäohjalla, jolloin Lupu liiraa ulos ja kaarre menee pitkäksi.. Kiitos paljon Jutalle, joka oli meitä vähän koutsaamassa vklopun kisoja varten. Hyppäsimme ihan pieniä esteitä, ehkä jotain max 60cm, mutta tärkeintä oli "tekniikka", ei korkeus :)

Vuoden ekat vihreät

Kuvaa piti vähän sensuroida :DDD

Lupu tykkää äitistä ;))





Muuten miksi kaikenmaaiman purkeissa lukkee säilöntäaineeton, vaikka kuitenkin niissä on säilöntäaineita :DD


Treenin jälkeen pesin koko hevosen saippualla, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vein sen jälkeen Lupun 20 minuutiksi laitumelle syömään vihreää. Ja arvatkaas kuinka puhdas hevonen oli sieltä takaisin tullessaan? Ai ihana, kun se oli päättänyt piehtaroida jossain kuralammikossa! <33 Noh vein hepan vielä tarhaan auringonpaisteeseen ja itse menin vähän pakkailemaan Iisalmen kisoja varten. Huomenna vielä jatkan sitten lisää. Seyraavan kerran kuulette meistä varmaankin maanantaina, jolloin kerron kisakuulumisia ;)) Wish me luck!


PS. Minulla on yksi aivan mahtava uutinen teille kerrottavana, mutten siitä vielä kerro, ennenkuin asia varmistuu ;) Jonkin aikaa joudutte vielä odottamaan! Olen vain muutamalle ihmiselle asiasta vähän kertonut. Ensi viikolla kuitenkin teemme päätöksen ja sitten saatte tekin kuulla asiasta ;))

lauantai 19. toukokuuta 2012

VIDEO

Tässä nyt edelliseen postaukseen se video Mintin valkasta. Latasin sitä tosiaan pari päivää sinne...


 

perjantai 18. toukokuuta 2012

KUULUMISIA :)


Heips! Viime postauksesta onkin vierähtänyt aikaa..Pahoittelen! Oman koneeni virtapiuha on mennyt rikki, joten en ole pahemmin päässyt koneella käymään. Toivottavasti saan lähiaikoina uuden, niin pääsen paremmin postailemaan :)

Tiistaina ratsastin Lupulla koulua kentällä. En muista enään tästä ratsastuskerrasta mitään, muuta kuin Lupu oli yllättävän hyvä, vaikka edellisenä päivänä oli vapaapäivä.

Muutama kuva vielä Äimäraution kisoista, laatu ei päätä huimaa..




Keskiviikkona oli Pekan treenit ulkona. Lupu oli aivan ihmeissään kun pääsi isolle kentälle hyppäämään. Aluksi oli vähän kontrolli ongelmia, kun heppa olisi halunnut laukkailla täysiä ympäri kenttää. Aloitimme puomitehtävällä. Kolme puomia, joiden väliin 5,6 tai 4 laukkaa. Lopuksi tulimme niin että ekaan väliin 5 ja toiseen 6. Tämä meni jotenkin aivan plörinäksi ja tulimme kokoajan 6 ja 6... Alkoi vähän ärsyttämään, kun ei oikein onnistunut. Pekka sanoi vaan, että se kuka on paras maapuomeilla on yleensä paras myös esteillä :D Joten....Eikait se auta muu kuin harjoitella.

Hypyt meni vähän niin ja näin. En oikein nähnyt kunnolla paikkoja jne. Lupu kielsi ihan normi esteelle ja olin vähän MITÄÄH? Ei ollut edes huono paikka tai mitään. No tuli vielä toinenkin kielto, mutta esteen alla olikin vesimatto. Lupu on kyllä jännä, kun treeneissä saattaa kieltää vedelle, mutta kisoissa se ei koskaan kyttää mitään. Viimeinen rata meni ihan semihyvin, mutta vähän semmoinen paskan maku jäi suuhun...



Torstaina Lupu oli pitkästä aikaa todella huono ratsastaa. Kaikki oli taas niin hankalaa ja meinasi muutamaan otteeseen päässä keittää. Sain kuitenkin itseni hillittyä ja loppuverkassa vasta hevonen lopulta antoi periksi...

Perjantaina Lupu oli onneksi vuorostaan todella mukava ratsastaa :) Läpiratsastin sen huomisia kisoja varten. Innostuin ottamaan muutaman hypyn trippelille. Märkä kenttä ei haitannut meidän menoa :D

Lauantai oli kisapäivä Pikkaralassa. Sääennuste oli lupaillut kaatosadetta ja sitähän me saimmekin! Tuli kumpparit ja kuravaatteet tarpeeseen.Onneksi kuitenki Pikkaralan kenttä kestää erittäin hyvin vettä, kun on kivituhkakenttä. Menimme siis luokat 105 ja 115cm. Itselläni ei ollut yhtään kisafiilis, kun vettä tuli kuin aisaa ja lämmintäkin oli hurjat 2,5 astetta. Lupu taas kävellytettäessä aiheutti vaaratilanteita ja hyppäsi kerran pystyynkin ja etukaviot meinasi osua äitiä päähän. Siinä vaiheessa äiti haki kypärän päähän, ettei saisi saman näköistä silmää, kuin viime vuonna samoissa kisoissa. Lupu silloin potkaisi äitiä silmään ja onnea ja tuuria oli kyllä matkassa. Laitan kuvan äidin silmästä, ei ole kovin kaunis näky!


105cm verkka oli yhtä kaaosta. Maneesi oli tupaten täynnä porukkaa ja tuntui, että kokoajan olen jonkun edessä. Lupu ei tietenkään vastannut yhtään pohkeeseen ja en saanut otettua missään välissä spurttia, kun kaikki oli yllätys yllätys edessä. Pekkakaan ei ollut auttamassa, joten lähdin aika paskalla fiiliksellä radalle. No radalla Lupu oli kokoajan pohkeen takana. Itse sähelsin paikkojen suhteen... Meno oli ihan hirveää, ihan hävettää katsoa sitä videolta. Päästiin uusinnan toiseksiviimeiselle esteelle ja siinä vaiheessa Lupu päätti, ettei enään jaksa tuota ratsastajan sähellystä ja päätti stopata. Täysin oma vika, kun en ratsastanut sitä kunnolla eteenpäin! Arghhh kyllä ärsyttäää...Päästiin kuitenkin lopulta maaliin asti.




115cm verkassa Lupu oli paljon paljon parempi ratsastaa, se jopa liikkui pohkeesta eteenpäin. Pekkakin oli auttamassa hyppyjen kanssa. Radalla sitten otin kunnon spurtin ennen ensimmäistä estettä, jotta saan Lupun kunnolla liikkeelle. Rata menikin aivan superhyvin! Harmittavasti uusinnan ensimmäinen este putosi..Aika olisi ollut hyvä ja riittänyt neljänteen sijaan :) Pääsimme onneksi kotia lähtemään hyvillä mielin. Menestystä ei tälläkaan kerralla tullut, mutta silti olen ihan tyytyväinen viimeiseen rataan. Lupulle muutenkin 105cm on turhan pieni luokka. Heheh huomasin just, että viime kisoissakaan ei ollut korvahuppuja, joten ehkä se on syy, ettei menestystä ole tullut :DD Aina on tullut, kun korvahuput on ollut :D Olen vähän taikauskoinen höperö, pitää seuraaviin kisoihin laittaa korvahuput! Seli seli aina voi keksiä tekosyitä ;)



Sunnuntaina ratsastin Lupun kevyesti läpi eilisten kisojen jälkeen.

Maanantaina Lupu sai vapaapäivän. :)

Tiistaina oli vuorostaan Mintin valkka kotikentällä. Jatkoimme samoilla asioilla mitä viimeksikkin eli keskityimme enemmänkin perusratsastukseen ja hypätessä rytmiin. Lupu oli aluksi lavoistaan taas jäykkä ja otimme ihan kunnolla ravi lisäyksiä liikeratojen aukaisemiseksi. Aloitimme taas ulko-ohjalle ratsastamisen eli sisäpohkeeltä ulko-ohjalle tuntuma. Kokoajan ulko-ohjassa pitää olla tuntuma. Keskityimme tähän koko tunnin ajan. Seuraavaksi teimme siirtymiä. Laukka-seis siirtymissä koin "ahaa" elämyksen, kun Mintti neuvoi, että istu enemmän takana ja aukaise lonkkakulma, niin johan paranini siirtymät! Sitten aloimme hyppäämään kahdeksikolla kahta pystyä. Keskityimme rytmiin. Lupu oli jotenkin laiskan oloinen ja pudotti kerran puomin ja muutenkin tuli vähän huonoja paikkoja. Välillä teimme laukkaspiraalia eli vähitellen pienensimme ympyrää. Tämä on Lupulle erittäin raskasta ja hankalaa, mutta on erittäin hyvä harjoitus.

TREENEISTÄ ON VIDEO, MUTTA SAA NÄHDÄ LATAUTUUKO SE KOSKAAN YOUTUBEEN :(
Keskiviikkona Lupu oli ihan semikiva ratsastaa. Välillä se tuntui todella hyvältä ja välillä hankalalta. Asiaa ei yhtään parantanut se, että yhtäkkiä kentällä oli kuusi ratsukkoa, joista osa hyppäsi esteitä. Kuitenkin sain lopulta Lupun kulkemaan ihan hyvin, vaikka aluksi tahditti ravia. Oikea lapa on siis taas jumissa. Otinkin alkuun taas kunnolla askeleenpidennyksiä, niin rupesi liike paranemaan. Talvella tämä oli meillä ongelmana, kun Lupu tahditti jatkuvasti ravia jäykkyytensä takia ja Mintti väitti hevosen olevan kipeä, vaikkei se ollut. Siinä menikin sitten pari kk, turhaan treeniaikaa hukkaan, kun itsekkin uskoimme Lupun olevan kipeä. Sitten päätimme mennä Pekan ja Petran treeneihin ja he sanoivat ettei hevosessa mitään vikaa ole, ainut vaan että se on jäykkä. Liikunnan myötä liike kokoajan vain parani. :) Asiasta kukkaruukkuun tein Lupulla laukassa sitä ympyrän pienentämistä ja sehän onnistuikin sairaan hyvin! Heppa teki melkein piruetin :D Otin sitten vielä loppuravit eteen alas.







Tänään menin jo aamusta Ainoa auttamaan kisoihin. Aino meni Katjalla ousan estekisoihin. Oulunsalon ratsastuskoulu on vain parin km päässä meidän tallilta, joten kävelimme sinne. Katja oli ihan tykkipäällä ja 60cm Aino tuli toiseksi. 80cm poni vähän väsähti, vaikka verkassa se hyppäsi hyvin. Kielsi ensimmäiselle ja toiselle esteelle. Loppurata kuitenkin meni ihan hyvin ja saimme olla tyytyväisiä poniin! :)) Ensi kisoissa sitten vain pelkkä 80cm, niin poni ei väsähdä.



Lupun kanssa menimme kisakankaalle maastoilemaan. En saanut ketään meidän kaveriksi maastoon, joten lähdin sitten yrittämään itsemurhaiskua yksin Lupun kanssa. Lupu on vähän crazy maastossa,mutta on siihen vuoden aikana tullut paljon järkeä päähän! Silloin kun se tuli, niin eihän sillä oltu juuri koskaan käyty maastossa, joten se kyttäsi kaikkea ja kompuroi tyyliin joka askeleella, jos menimme pienemmällä metsäpolulla eikä hiekkatiellä. Aluksi oli hankaluuksia saada Lupu asutusalueen läpi, kun se junnasi paikoillaan ja kyttäsi lapsia. Kun lopulta sain Lupun metsään niin tämähän oli aivan innoissaan! Kävimme pitkän ja vauhdikkaan lenkin hiekkakuopille asti, jossa kiipeilimme mäkiä ylös. Kotiin pääsimme vajaan kahden tunnin päästä ja heppa oli aivan hiestä märkä. Sai kunnon treenit tehtyä ja heppa ja kuski tykkäsivät paljon. Varsinkin kun pääsi laukkailemaan täysiä loputtomia suoria pitkin :)








Huomenna onkin sitten rennonpaa. Maanantaina on Petran treenit ja perjantaina lähdemme kohti Iisalmea kisaamaan. Menemme siellä lauantaina junioricupin osakilpailun 115cm ja koljonvirta-pokaalin osakilpailun 120cm. Sunnuntaina sitten ilmoittauduin varalta 110cm, jos edellisenä päivänä 120cm menee ihan plörinäksi ja koljonvirta-pokaalin 120cm toiseen osakilpailuun.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Ekat ulkokisat


Nonniin, vihdoinkin sain tämän postauksen tehtyä. Tosiaan tällä viikolla minulla on paljon kokeita, joten postailemaan pääsen seuraavan kerran varmaankin perjantaina. Lauantaina on Pikkaralassa kansalliset esteratsastuskilpailut ja me menemme Lupun kanssa luokat 105cm ja 115cm.

Torstaina ratsastin koulua kentällä. Lupu oli mukavan tuntuinen edelleenkin. Tein ihan perus juttuja ja Anen ohjeiden mukaisia peruutuksia.

Perjantaina oli piiitkästä aikaa Mintin valmennus. En muista edes, että milloin olemme olleet viimeksi hänen estevalmennuksessaan. Jotenkin Mintin valmennuksissa käyminen on vain jäänyt ja tilalle ovat tulleeet valmentamaan Pekka ja Petra. Olen vaan saanut heidän valmennuksista paljon enemmän irti, mitä Mintin. Kuitenkin nyt sain todella paljon uusia vinkkejä ratsastukseen ja Mintistä oli todella paljon apua! Siitä tykkään Mintissä, kun keskitymme enemmän perusratsastukseen, mutta toisaalta hyppääminen jää vähäiseksi. Kun taas Pekassa keskitymme lähinnä hyppäämiseen. Voisin käydä myös Mintin treeneissä nyt vähän useammin, koska Lupun ratsastettavuus parani heti huomattavasti. Kyllä esteratsun pitää toimia myös sileälläkin hyvin.



Mintin kanssa keskityimme ulko-ohjan tuntumaan, mikä on ollut viime aikoina kateissa. Nyt sain sen sisäpohkeella ratsastettua tuntumalle. Kokoajan ulko-ohjassa täytyi olla tuntuma. Apuna käytimme välillä epäsuoraa ohjasotetta. Kaikki pidätteet tehdään kohottaen, eikä vetäen. Näistä vinkeistä oli todella paljon hyötyä! Hypätessämme keskityimme tasaiseen rytmiin ja tasapainoon. Ensin hevonen tasapainoon, sitten vasta esteille malttaen, ei ryntäillen.

Kaikkea en jaksa sepustaa, mutta suosittelen kyllä kaikille lämpimästi sitä, että käytte välillä useamman valmentajan silmien alla! Näin saat paljon enemmän hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja, kuin vain yhdeltä valmentajalta. :)

Lauantaina ratsastin Lupun läpi kentällä. Oli tosi kivan tuntuinen ja hyvillä mielin valmistauduttiin huomiseen kisapäivään. Trimmasin Lupun vuohiskarvat ja turpakarvat. Korvakarvoihin on ihan turha yrittääkkään koskea.. Ei ole antanut edes rauhoittavan aineen vaikutuksen alaisena leikata niitä kunnolla :D Olen aina välillä salakavalasti pikkaisen saanut leikattua, mutten koskaan kunnolla. Lupu haluaa säilyttäää miehekkyytensä. ;) Tein Lupulle valmiiksi letit huomisiin kisoihin. Pesin myös Lupun jalat ja kaikki kisakamat. LUPU TÄYTTI 7 WEEE :))

Pikkuponi <3

Sunnuntaina oli siis kauden ensimmäiset ulkokisat Äimärautiolla. Tosiaan porukkaa oli ihan kivasti ilmoittautunut kisaamaan, yllättävän paljon kun oli kuitenkin vain alue-estekilpailut. Oma luokkani alkoi vasta n.15.15, joten aamulla heräsin vasta 11 aikoihin :DD Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin ja ehdin seurata muiden ratoja. Kenttä näytti kauhealta kuralammikolta ja ajattelin etten lähde 120cm hyppäämään, jos pohja ei parane. Laitoimme Lupun Jutan kanssa kuntoon ja Jutta taiteili minun tekemistä leteistä sykeröt. Aluksi kävelyttäessä Lupu riehui, mutta yllätyksekseni verkassa se ei temppuillut. Lupu tuntui ihan hyvälle verkassa ja Pekka oli meitä auttamassa. 110cm rata oli siisti ja sujuva ja saimme puhtaan radan, en taistellut hirveästi ajasta, joten emme sijoittuneet. Lupu oli mukavan energinen radalla. Pohjakin oli ehtinyt kuivumaan ja aurinkokin vähän paistoi.

110cm

110cm

110cm

110cm

120cm verkassa Lupu tuntui vähän nihkeältä, mutta radalla nihkeys oli poissa. Jännitin ennen radalle menoa hulluna, kun en ole koskaan aikaisemmin hypännyt kisoissa 120cm! Tavoitteena oli saada puhdas rata ja sehän me saavutimmekin. Olin aivan onnessani kun hyppäsimme viimeistä estettä! Olin aivan fiiliksissä! WUHUU me pääsimme uusintaan. Uusinta oli erikseen korotetuna 120/130cm. Pekka sanoi, että teet hyvät tiet ja annat vain sujua. Ekalle esteelle tuli vähän huono paikka. Jatkoin matkaa ja tarkoitus oli mennä toiselle esteelle pitempi tie, mutta hetken mielijohteesta ja tyhmänä voiton tahtoisena käänsin lyhyemmän tien.. No en liikkunut kaarteessa tarpeeksi ja typerä tieni kostautui kieltona. Loppu rata menikin sitten hyvin ja olin lopputulokseen kuitenkin tyytyväinen, vaikka oma mokani jäikin harmittamaan! Sain todella paljon lisää itseluottamusta näistä kisoista! En olisi uskonut, että oltaisimme hypätty 130cm, kun tasan vuosi sitten hyppäsimme 95cm :D. Lupu hyppäsi  todella hyvin ja fiilikset ovat vieläkin ihan huipussaan, vaikka tällä kertaa menestystä ei tullutkaan.
120cm

120cm

120cm

120cm WUHUU päästiin maaliin puhtaasti!

uusinta 120/130cm ilmeellä vedetään!

uusinta 120/130cm

Uusinnan vika este :)



Maanantaina Lupulla oli kävelypäivä.

Tänään menin kentällä. Aluksi Lupu tuntui vähän tahdittavan ravissa. Säikähdin tietenkin, että nyt se ontuu! Viime kesänä oli kaviopaise ja sen takia jäi kisoja välistä.. Nyt pelkäsin, että Lupulla on jotain vikana. No aloin vain normaalisti ratsastamaan käynnissä ja ravissa. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä, nimittäin Lupu liikkui todella hyvin! Se oli aivan sika hyvä, kun sain suun hiljaiseksi. Voi vitsit, Mintin neuvoista on ollut todella paljon hyötyä. Olen saanut Lupun kulkemaan paljon paremmin. :)

Huomenna olisi sitten Pekan treenit Pikkaralassa, saamme kuulla lopullisetkin kommentit kisaradoista:)