sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Savonlinna opera games

Salosta suuntasimme maanantaina kisojen jälkeen suoraan viikoksi Savonlinnaan. Ouluun olisi ollut turha lähteä pariksi päiväksi ja taas ajaa monta sataa kilometriä kisoihin. Säät eivät suosineet viikolla sitten yhtään ja joka päivä satoi enemmän tai vähemmän... Hieman aiheutui päänvaivaa karsinapaikkajärjestelyistä, kun ei voitu koko viikkoa samassa paikassa olla. Tämän takia oli turhaa sähellystä ja loppujen lopuksi meidän pitikin vain siirtyä muutama metri kauemmas.. Noh onneksi itse kisat olivat hyvin järjestelty ja aikataulut pitivät aina täysin paikkansa, kuten myös viime vuonna :)

"Mamii, mun karsina on ihan märkä!"
"Hei ihan oikeesti voitko tehä asialle jotain, mun kaviot kastuu!"
Alkuviikosta pääsimme myös Villen kanssa lehtijuttuun, josta mainitsin aikaisemmin. Tässä kuva jutusta, jossa mukana hieman virheellistä tietoa:

Toivottavasti näistä näkee jotain.

Taisin vanheta parilla vuodella tai kenties toimittaja on jo ennustanut tulevaisuutta :D
Salossa olin jo maanantaiaamusta ratsastanut Foxin, joten ei tarvinnut enää Savonlinnassa alkaa hevosta ratsastamaan. Tiistaina F sai ansaitun kävelypäivän. Keskiviikkona ja torstaina ratsastin kevyesti sileällä hevosta jumpaten. F toimi joka päivä ihmeen hyvin ja pystyin jopa tekemään vastalaukkaa uraa pitkin kolmipalalla, wohoouu!

Maanantaina tallialueella oli vielä varsin rauhallista ja ennen kaikkea, kuivaa!
Kumpparit tulivat todellakin tarpeeseen...
tämän takia :D

Foxin jabalta otettu kuvaonneksi ihan siinä edessä oli kuivapläntti. Tuossa edessä F oli alkuviikon eli pitkästi siirryimme :DD
Hööksiltä ostetut uudet suitset pääsivät alkuviikosta testaukseen ja ne osoittautuivat oikein hyvälaatuisiksi hintatasoonsa nähden. Ei viitsitty ostaa taas kalliita merkkisuitsia, jotka sitten hajoavat parin käyttökerran jälkeen.. Nyt siis vasta saimme ostettua uudet suitset talvella hajonneiden tilalle. Okei ne luultavemmin hajosi samassa rytäkässä kuin kuolaimetkin, joten siinä ei varmaan mitkään suitset olisi kestänyt. Kuvaa suitsista myöhemmin.

Uusi boxi piti heti koeajaa ;)

Ketulle löytyi huoltoasemalta hieno kyltti.
Perjantaina vaihdoin 120cm:n luokan 130cm:n lady champion luokkaan. Lauantaina oli mahdollista mennä vain 125cm:n luokka, joten halusin hypätä edes kaksi vähän isompaa rataa. Luokka oli siis avoin naisille ja arvosteluna oli AM5 eli kaikki vähimmän pistemäärän saaneet uusivat keskenään.

Kuva sunnuntailta, kiitos Emilia!
Koko rata oli vähän alitempoinen ja Foxikin pari kertaa yritti minulle kertoa, että anna mun laukata. Kakkos-kolmos -linja oli sujuva viiden laukan väli, jonka meninkin kuudella ilman minkäänlaista ajatusta... Toiselle esteelle tulin lähelle, joten annoin hevosen edetä reippaammin ja sitten pari askelta ennen estettä hidastin ja jäin vain könötysasentoon ja toivoin parasta, ei näin! Linjasta selvisimme kuitenkin ja seuraavalle esteelle saimme hyvät kuusi laukkaa. Sarjan jälkeen taas nypin laukkaa, joten sarjan jälkeiselle pystylle tuli yksi turha askel. Pystyn jälkeen Foxi yritti juurikin sanoa, että lisää kaasua, muttei mennyt kuskille jakeluun. Pahinta oli, että itsekin huomasin olemattoman laukkamme radan aikana, mutten tehnyt asialle mitään!? Kolmoissarjan a-osalta tuli sitten lopulta puomi.



Radan jälkeen olin pettynyt ratsastukseeni. Olisi ollut niin kiva päästä uusintaan, mutta näin tällä kertaa. Leuka nöyränä rintaan ja katse kohti seuraavaa päivää.

Lauantaina taivas repesi juuri kun olin ratsastamassa, aikaisemmin oli tietysti paistanut aurinko.. -Niin mun tuuria! Kiitokset Heidi Lammille kuvista!







Lauantaina Ville pääsi avukseni ja siitä olikin paljon apua, sillä jouduin oikeasti laittamaan hevosen itseni liikkeelle. Hyppäsin luokan 125cm lemppari arvostelulla A.2.0 eli koko rata täysiä ;) Rata oli paljon paljon sujuvampi eiliseen verrattuna. Harmikseni rata oli täynnä pitkiä laukkapätkiä, jotka eivät ole meille se ihanteellisin vaihtoehto, sillä Foxilla ei ole kovinkaan suuri laukka. Foxi pärjää hyvin luokissa, joissa pääsee oikeasti kääntämään tiukkoja teitä. Sain tehtyä kaiken suunnitelmieni mukaan ja nolla radalla pääsimme maaliin. Sillä hetkellä sijoituimme kolmansiksi. Lopulta putosimme yhden pykälän alemmas eli sijoituksemme oli 4./75.



Lauantaina vesisateen sijaan olikin sitten kunnon hellepäivä. Hyppäsin luokan 130cm ja jälleen oli luvassa aikaratsastusta. Villen sain taas verkkaan avuksi. Radankävelyssä olin innoissani, sillä radassa oli mahdollisuuksia kääntää tiukemmin ja ne me tietenkin hyödynsimme. Lähdin radalle sillä asenteella, että nyt mennään eikä meinata! Laukka kuntoon ennen ensimmäistä estettä ja sitten menoksi!

Kuvat sunnuntailta, kiitokset Maria Purmoselle kuvista! 
Tarkkana kuin porkkana lähestymässä kohti sarjaa

Kohta kääntyy!
Tiukasta kaarteesta vitoselle. Foxin ilme on ihan et no problem ja kuski toivoo, että selvitään yli puhtaasti. Harmi, kun mun hieno irvistys ei näy tässä :D

Kolmoissarja oli aika työn takana.
Rata alkoi trippelillä, josta oli pidempi linja pystylle. En laskenut siihen mitään tiettyä askelmäärää vaan menin sen fiilispohjalta 8:lla askeleella. Seuraavaksi oli vuorossa kahden laukan sarja, jolta oli viisi laukkaa pystylle. Pystyn jälkeen käänsin todella tiukasti seuraavalle okserille, jonka jouduimme hyppäämään melko vinoon. Hienosti Foxi liisi esteen ylitse. Esteen ylitettyä oli pidempi laukkapätkä, jonka jälkeen oli lyhyt tie pystylle, jolta viidellä laukalla kolmoissarjalle. Kolmoissarjalle tulin melkoisen isosti, joten jouduin käyttämään ääniapuja hidastamisessa. Foxi oli todella skarppina ja nosti hienosti kinttunsa täpärässä tilanteessa. Toiseksi viimeiselle esteelle lähdin vähän tohottamaan kolmoissarjan jälkeen ja paikka tuli todella kauas. Foxi ihan ilmiömäisesti venyi siitäkin esteestä yli ja vielä viimeinenkin este puhtaasti. Pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella ja nopealla johtoajalla, jes! Fiilis radan jälkeen oli mahtava!



Luokan loppuun asti jännitin pidänkö johtopaikkani. Pari kovaa ratsukkoa teki hitusen kovemman ajan, mutta ottaen puomeja matkaansa, joten niinhän siinä kävi, että voitimme koko luokan! Tuntui hienolta voittaa kovassa porukassa kokeneempien ratsukoiden joukossa. Toiseksi tulleeseen minulla oli jopa 4 sekunnin ero. Kettu sai hienon loimen itselleen ja oli oikein lunkisti palkintojenjaossa.



Kaitsoimme vielä GP:n ennen kuin lähdimme takaisin Oulua kohti. Normaalisti lähdemme varsin reippaasti ajamaan kotia päin, mutta nyt ei pidetty mitään kiirettä. Hyvään fiilikseen lopetimme kahden viikon kisaputken. Oli kyllä kieltämättä ihana päästä takaisin kotiin. Seuraavaksi suuntana oli Rovaniemen kilpailut nurmella, joita ennen oli kuitenkin yhden viikonlopun tauko. Ensi postauksessa viime viikolta kuvia ja videota kouluvalmennuksesta, kuulumisiin!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Salo horse show

Ärrrhh ihan itseäkin ärsyttää, kun en ole saanut tehtyä tätä postausta aikaisemmin.. Noh parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? 

Viime pikapäivityksessä mainitsin Petran treeneistä, joka oli pari päivää ennen kisoja. Päästiin ihan kunnon sileänrääkkiin. Keskityimme lähinnä taivutusten sekä sisäpohkeen läpi saamiseen. Meidän piti ihan reilusti johtaa sisäkädellä kohti omaa polvea. Oikeassa kierroksessa alitajuisesti vein käteni sään toiselle puolelle, mikä kertoo siitä, ettei sisäpohje ole läpi. Teimme myös laukka-ravi siirtymisiä, jotka ovat meille hankalia.




Ensimmäistä kertaa ikinä sain kuulla, että keskivartaloni on jopa turhankin joustava. Jälkeenpäin videolta katsoessani totesin aivan samaa. Onkin sitten ihan toinen juttu, miten saan pidettyä keskivartalon vähän jämäkämpänä.. ei ole ihan helppoa!

Lopuksi tulimme kavalleja eri suuntiin. Ei oltu pitkään aikaan hypätty yhtään mitään, joten aluksi meno tuntui vähän säätämiseltä. Foxi kuumui tehtävästä melko paljon, joten lopuksi tulimme ihan vain ravista yhtä kavallettia. Ennen kisoja ei kannata jättä Foxia "höyryämistilaan".



Ennen Petran treenejä oli edellisellä viikolla Hannan estetreenit. Siitä ei ole valitettavasti videota, joten en sen kummempia siitä jaksa kertoa. F oli kuitenkin ihan super hyvä ja tuo valmennus oli tähän astisista parhain kotivalmennus. En kertaakaan luovuttanut ratsastamista taikka keksinyt tekosyitä, vaan ratsastin huolimatta siitä, että F on kotona paljon hankalampi. Tulimme lopuksi 120cm:n radan ja lopetimme siihen, kun hommat sujui sen verran hyvin. 

Torstaina juoksutin Foxin aamulla kotona ennen lähtöä. Matka Saloon kesti n.9h ja navigaattori opasti meidät kaikkia mahdollisia kinttupolkuja pitkin, sekä Tampereen ja Salon keskustan läpi.. Kiva siellä trailerin kanssa liikennevaloissa ruuhka-aikaan seisoa. 

Ihanat maisemat!
Sateista ja tuulista oli välillä  kisaviikonloppuna
Foxi kävelyllä

Onnellinen heppa, kun sai syödä rauhassa ilman ötököitä :)
Tähän väliin täytyy kyllä mainita, että aivan mahtavat järjestelyt oli Salossa! Kisat olivat sujuvat ja toimihenkilöt todella ystävällisiä. Ihana tallimestari järjesti meille siirtotallipaikan, jossa Miia oli meidän seurana Rovaniemeltä. Oli aika luxusta, kun oli katto pään päällä, niin ei tarvinnut vesisateessa putsata varusteita. Ainoana miinuksena oli, ettei kuuluttaja ilmoittanut välillä tuloksia ollenkaan, mutta equipesta ne sitten selvisi. Mielellään tulemme joskus uudestaankin!

Siirtotallit, Foxi majaili oikeanpuoleisessa

Ratsastuskoulu oli vastapäätä
Oviaukosta oikealla oli kisa-areena
Perjantaina hyppäsin verkkaluokkana 120cm arvostelulla 367.1. Luokassa oli niin paljon lähtijöitä, joten se jaettiin kahtia. Esteet näyttivät todella pieniltä, mutta viimeksi oltiin SM:eissä kisaamassa, joten oli hyvä mennä astetta pienempi luokka tähän väliin. Noh, itse en keskittynyt radalla sitten yhtään, vaan rata meni vähän hutaisten läpi. Uusinnassa olisin saanut sujua enemmän, mutta nollilla kuitenkin maaliin. Sijoituimme lopulta 5./44.



Illalla oli hauska kaksintaisteluestertasastus luokka, joka oli tietysti pakko katsoa! Kettu olisi varmasti aika hyvä tuollaisessa kisassa, kun on sen verran nopea ja näppärä kintuistaan.

Foxi oli selvästi tyytymätön ruusukkeen väriin :D
Kuva lauantailta, kiitos Jennikalle kuvista! (c) Jennika Bogel, www.jennikabogel.pictures.fi
Lauantaina vuorossa oli 130cm:n luokka arvostelulla 367.1, josta 30 parasta pääsi sunnuntain Salo trophy luokkaan. Rata oli huomattavasti eilistä sujuvampi ja uusinnassa pääsin ensimmäistä kertaa tuolla korkeudella ratsastamaan aikaa. Yhteen pidempään viiden laukan väliin otin kuusi laukkaa, mutta se oli ihan järkevä ratkaisu. Toiseksi viimeiselle esteelle tultaessa ajauduin vähän liian kulmaan, joten jouduin turhan paljon etenemään okseria kohti. Okserin jälkeen F lähti hieman lapasesta, mutta onneksi viimeinen pysty oli riittävän pitkän matkan päässä, joten kerkesin saada hepan takaisin kontrolliin. Toisaalta ihan hyvä, että F otti ojia omaan kätöseen, sillä olisin muuten varmaan jäänyt turhaa himmailemaan. 



Aikamme riitti lopulta 8.sijaan 50:stä lähtijästä. Ei ihan vielä pärjätty konkareille, mutta ihan hyvä tulos silti. Kirjaimellisesti olisi pitänyt mennä täysiä esteitä päin voittaakseen :D Loppupäivä katseltiinkin sitten nuorten GP:tä. Illalla oli myös todella hauska six bar -kilpailu, jossa oli kyllä musiikit kohdallaan! Löysin youtubesta videon tuosta kisasta, joka kannattaa kyllä katsoa. Jos ette jaksa koko videota katsoa, niin ainakin kohta 1:34 on näkemisen arvoinen!



Sunnuntaille olin ilmoittautunut aamun 130/135cm:n luokkaan, mutta kanslistit yrittivät saada minut starttaamaan Salo trophyssä, joka oli 135cm arvostelulla AM5. Korkeus vähän mietitytti, eteenkin uusinta, joten laitoin Hannalle viestiä saanko startata. Vastaus oli myöntävä, joten vaihdoin luokkaa. 

Valmiina lähtöön! Ostin yhdestä kojusta vihdoinkin tuollaisen saderatsastusloimen, joka pääsi heti käyttöön!
Onneksi Ville Peltokoski pääsi auttamaan minua verryttelyyn, joten pääsin keskittymään kunnolla vain ratsastamiseen. Rata oli pelkkiä linjoja täynnä, joten siinä oli ihan mukavasti tehtävää. Rata sujui meidän osaltamme todella hyvin! Kolmos-nelos väliin tein kuusi laukkaa pitkän viiden sijaan, mikä oli jälleen fiksu ratkaisu. Sarjan a-osalle lähdin aavistuksen kaukaa, mutta Kettu oli näppärä jaloistaan, eikä ottanut puomia. Sarjan jälkeen oli pystylle kuuden laukan väli, joka kävi aavistuksen ahtaaksi. Viimeisellä linjalla pystyltä sarjalle olisin voinut antaa hevosen laukata enemmän. Sen takia otimme väliin kuuden laukan sijaan seitsemän, muttei se mikään katastrofi ollut. 



Nollilla siis pääsimme maaliin, joten pääsimme uusintaan. Esteitä ei taidettu juurikaan nostaa, niinpä pääsin vähän hengähtämään helpotuksesta. Ville antoi muutamia ohjeita ennen rataa ja sitten ei muuta kuin menoksi! Uusintaan pääsi 14 ratsukkoa, joista 11 suoritti uusinnankin nollilla. Uusinnassa heti ensimmäisenä oli vuorossa perusradan viimeinen linja, jonka tulimme nyt sujuvasti kuudella laukalla. Pääsin kääntämään uusinnassa suunnittelemani tiet, mutta kärkisijoituksiin nähden minun olisi pitänyt laukata jälleen varsin kovaa. Toiseksi viimeisellä esteellä minulta lähti jalustin jalasta, mitä en kerennyt keräilemään, joten vikalle esteelle tultiin vähän silmät kiinni toivoen, ettei puomi tipahda. Eihän se tippunut, jes! 



Lopulta aikamme riitti viimeiseen sijoitukseen eli 7:een sijaan. Mahtava Kettu ei ottanut koko viikonloppuna yhtään puomia ja sai joka startista ruusukkeen mukaansa :) Salosta matkasimme sitten maanantaina kohti Savonlinnaa. Savonlinnan kisoista seuraavassa postauksessa, jonka toivottavasti ehdin kirjoittaa luonnoksiin ennen Rovaniemelle lähtöä. Lyhesti mainitsen kuitenkin, että Savonlinnassa Kettu pääsi kunnolla näyttämään taitojaan aikaluokissa ;)
Lauantain 130cm luokka, (c) Jennika Bogel, www.jenninabogel.pictures.fi

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Pika päivitystä

Heippa! Teen nyt tällaisen "pika" päivityksen puhelimella, kun ollaan taas reissun päällä, eikä koneelle pääse. ( Paskat tämä mikään pikainen päivitys ole, kun eilen jo pari tuntia tätä ähräsin ja aivan viimeistelyä vaille valmiina teksti katosi kuin tuhka tuuleen.. ja tänään sama homma! Ei ottanut yhtään päähän, ei! Kolmas kerta toden sanoo.)

Melko hieno kakku oli mitalijuhlissa. Ihan itse tein.. vitsi vitsi!!



Täydellinen pannari ♥ Ainiin, eihän tää ollutkaan ruokablogi..
Pari viimeistä viikkoa on ollut yhtä hullun myllyä, joten en ole juhannuksen jälkeen kerennyt tänne mitään rustailla. Juhannus meni mukavasti sukulaisten ja ystävien seurassa. Viime viikon keskiviikkona oli Petran treenit Äimärautiolla, joka oli tällä kertaa erilainen aikaisempiin verrattuna. Joka ryhmässä oli vain kaksi ratsukkoa ja Petra katsoi ja opasti tarkasti jokaista erikseen sileällä. Videoa ja parempaa raporttia luvassa myöhemmin.



Essi ja Jutta ♥
Torstaina juoksutin Foxin aamuvarhain maneesissa ennen Saloon lähtöä. Matka kesti n.9h pysähdyksineen. Foxista on tullut SM:ien jälkeen melkoinen kuningatar ja hänen ylhäisyytensä on päättänyt ettei suostu menemään enää traileriin ilman, että väliseinä levitetään. Tämän takia kaikki tavaratkin (heinät ja kisakaappi) voi pakata traikkuun vasta, kun hevonen on ensin lastattu... huoh :D

" Ai minäkö muka olen itse ylhäisyys!? Siinä teille!"
Foxi on päässyt syömään paljon tuoretta ruohoa, kun täällä ei ole niin paljon ötököitä häiritsemässä.
Salossa kilpailut menivät meidän osalta oikein kivasti. Kaikki radat hypättiin nollilla ja ruusukkeita sateli joka startista. Pääsin ekaa kertaa ratsastamaan vähän aikaakin isommissa luokissa (130+cm). Eihän me ihan vielä noille kokeneille konkareille pärjätä, mutta ei me ihan hituriakaan oltu ;)

Pe 120cm 5.sija, la 130cm 8.sija ja su 135cm arvostelulla AM5 7.sija. Huomatkaa Ketun uusi maskotti, jonka saimme Hannalta lahjaksi, aika pähee ;)
Maanantaina matkasimme Salosta Savonlinnaan, jossa majailemme tämän viikon. Perjantaina alkaakin sitten Opera games -kilpailut. Eilen pääsin yllättäen Ville Peltokosken kanssa haastateltavaksi lehteen ( Savon sanomiin) Savonlinnan kisoja koskien. (Voin laittaa myöhemmin kuvan jutusta, jos muistan ottaa.) Oli hauska sattuma, kun myös kilpailujenjohtajakin halusi ottaa minusta ja Foxista kuvan vaimolleen :D Melko "julkkiksia" olemme täältä puskan takaa, hahah ;D 

Elossa siis ollaan ja ensi viikolla viimeistään pääsen koneelle tekemään parempaa postausta. En yhtään tykkää kirjoitttaa blogitekstejä puhelimella ja varsinkin kuvien lisääminen on yhtä tuskaa. Nyt toivottavasti tiedätte sentään vähän paremmin missä päin Suomea taas menemme! Kuulemisiin! :)