maanantai 20. toukokuuta 2013

Mitäs meille kuuluu?

Siinäpä vasta kysymys... En nimittäin tämän päivän jälkeen oikein osaa tuohon kysymykseen vastata. Jos olisin jaksanut tulla eilen tänne kirjoittelemaan, niin olisin luultavasti kirjoittanut, että hyvää kuuluu! Tämän päiväisen startin jälkeen olen vähän eri mieltä. Tekstistä päätellen ajatukset ovat päässäni ihan pyörällä. Näin alkuun kuitenkin voin sanoa, että lauantaina kisoista tuli voitto kotiin ja sunnuntaina päätettiin viikonloppu hylsyllä. Jippikaijeijeiiejeijiej ding dong! :D (varoitus: pitkä ja kuvaton teksti luvassa!!! tai oikeastaan romaani)

Mistähän sitä aloittaisi.. No aloitetaan vaikka maanantaista, kun Hanna ratsasti Lupulla. Hannalla oli käytössä ohuempi Foxin kolmipala ja naruturparemmi ilman alaturpista. Lupu näytti aika paljon värkkäävään suullaan, kun ei ollut alaturpista, mutta silti se toimi ihan hyvin. Hanna sanoikin, ettei se venkslaaminen tullut ohjaan asti, kun joskus Lupun suun liike heiluttaa ratsastajan käsiä, mutta nyt sitä ei ollut :D Lopuksi Hanna myös sanoi, että hänen läpiratsastus "kausi" alkaa olla lopussaan, sillä sen verran hyvin Lupu liikkui.Ilmoittauduttiin myöskin viikonlopuksi Pikkaralan kisoihin, vaikken ollutkaan Lupulla ratsastanut vähään aikaan. Hannan päätöksestä ilmoittauduin lauantaina metriin ja sunnuntain 115cm luokkaan.

Tiistaina Hanna ei kerennyt Lupulla ratsastamaan, joten oli minun aika kiivetä herran selkään piiitkästä aikaan. Viime kerrasta olikin jo kolme viikkoa?! aikaa, huhhuh. Vähän jänskätti, että miten heppa toimi, ja ihan hyvinhän se sujuikin! Itseäni häiritsi se kuolaimen värkkäily, kun tuntui, että Lupu jäi edestä ihan tyhjäksi. Mutta silloin kun Lupu rentoutti suunsa, niin vitsit se tuntui hyvältä!

Keskiviikkona oli Hannan estevalmennus. Otettiin ihan vain muutama hyppy, koska hyppytaukoa on ollut sen verran paljon. Tällä kertaa Lupun suussa oli sen oma paksu kolmipala, mutta naruturparemmi pysyi. Alkuraveissa heppa tuntui tosi kivalta, mutta laukassa huomasin, että Lupu ei halunnut kunnolla sillä kuolaimella pyöristyä. Pian aloimme tulemaan puomilinjaa hakien laukan rytmiä ja sen jälkeen hypättiin kahta pientä ristikkoa.

Sitten esteitä nostettiin huimat 80cm korkuisiksi ja kuskille iski sitä pientä säälittävän kokoista pystyä lähestyttyä "paniikki" ja pysäytin Lupun sen eteen :DD Niin justiin! Ei muuta kuin uudelleen ja luottoa hevoseen ja päästiin yli, wohou. Koko valmennus oli itse asiassa vain ratsastajan psyykkausta, kun Hanna yritti saada minut tajuamaan, että se hevonen kyllä hyppää, jos en jätä sitä yksin. Jos se jää lähelle, niin tuen sitä ja jos jää kauas niin kannustan hyppäämään, enkä vain ajattele, että nyt tuli huonosti, no ihan sama hypätköön yksin. Toinen "kielto" tai pysäytys tuli siinä kun kaarteessa Lupulle iski kakka hätä ja laukka alkoi hyytymään. Käskin sitä normaalisti eteenpäin eikä mitään tapahtunut ja sitten vain vauhti hyytyi ja annoin sen pysähtyä esteelle :D Voi luoja oikeasti! Kyllä Hannalla on ollut hermojen pitelemistä, kun tällainen tolvana tulee valmennukseen.

Kehtasin sitten vielä Hannalle väittää, että se nyt vaan alkoi paskalle, niin ei se vastannut pohkeeseen. Hanna vain sanoi, että tekosyyt sikseen, olisit vain ratsastanut enemmän eteen, etkä vain matkustanut kyydissä. Enhän minä kisoissakaan radalla voi tuomarille sanoa, että hevoseni alkoi paskantamaan, niin ei tuota kieltoa lasketa :D Tämän sähläilyn jälkeen homma alkoi edes vähän sujumaan ja pystyin luottamaan hevoseen. Lupu vaan oli aivan järkyttävän tuntuinen koko ajan ja kiskoi kaarteissa minkä kerkesi.

< Torstaina ravissa Lupu tuntui tosi hyvältä, mutta laukka oli taas niin vastaankiskontaa. Ei se vain toimi tuolla kuolaimella! Yritin vaikka ja mitä ja vasta lopuksi olin jokseenkin tyytyväinen laukkaan. Puomilinjalla se vain puri kiinni ja ampaisi vauhtiin, jes jes.

Perjantaina sain Hannalta lainaan yhtä toista ohutta kolmipalaa, jota joskus aikaisemminkin olen kokeillut. Se Hannan orin kuolain, joka toimi Lupulla tosi hyvin, niin se on Hannan mielestä liian kova mulle, joten se täytyy sitten unohtaa. Tällä toisella kolmipalalla Lupu toimi paljon paremmin mitä omalla ja laukassakin toimi kivasti. Hyvillä mielin siis sai lähteä seuraavan päivän kisoihin.

Lauantaina oli sitten vuorossa kisapäivä. Äiti ei päässyt mukaan kumpanakaan, koska oli niin huonossa kunnossa, mutta sen sijaan sain isoveljen ja hänen kihlattunsa mukaani. Eli siis loistava tiimi oli mukana! :) Kisapaikalla olin normaalia rennompi varmaankin johtuen luokan pienoudesta. Hypättiin siis metri arvostelulla AM5 eli uusinta oli erikseen korotettuna. Verkassa Lupu oli ihan kamala! Alaturparemmi jäi tallille, joten suuta venkslasi aika lailla. Ensin Arto auttoi minua esteiden nostelemisessa. Aluksi pari kertaa hyppäsin ristikon ja sen jälkeen pystyn. Heti ekalla kerralla ihan naurettava kielto, kun otettiin Lupun kanssa vetokilpailu. Sen jälkeen alkoi jotenkuten sujumaan, vaikka edelleen olikin melko säätämistä. Sitten kiireesti radantutustumiseen ja rata näytti oikein simppeliltä. Taas juosten takaisin verkkaamaan, sillä lähdin heti kolmantena.

Pekka tuli vasta, kun olin lähdössä ulos maneesista, mutta palasin vielä näyttämään hänelle pari hyppyä. Radalle lähdin luottavaisin mielin tavoitteena saada puhdas perusrata, jotta pääsisimme uusintaan. Radalla Lupu oli kuin eri hevonen, tuli hyvin takaisin ja lähti hyvin eteen. Lupu hyppäsi todella hienosti, eikä kertaakaan tuntunut epäröivän. Trippelille sattui pieni kämmi, kun luulin, että otamme vielä askeleen, mutta Lupu lähtikin jo hyppäämään. Hienosti pelasti kuskin pinteestä!

Uusintaan siis pääsimme ja lähdin sinne asenteella kaikki tai ei mitään :) Tein lyhyet tiet ja laukkasin sujuvasti kaikki välimatkat. Taas sama moka trippelille, tosin jäin vielä pahemmin suuhun kiinni, mutta hienosti Lupu skarppasi! Kärki sija siitä napsahti ja pysyimme siellä luokan loppuun asti, hyvä Lupu! :)) Pekkakin sanoi suoritukseni jälkeen, ettei taida kukaan päästä ohi. Oli kyllä hienoa voittaa pitkästä aikaa, kun muutenkin kausi on alkanut aika huonosti. Vaikka tosin luokka olikin meille ihan helppo, kun ollaan totuttu niitä 120cm ratoja hyppimään.

Sunnuntaina heti aamusta olin itse jo paljon jännittyneempi. Koko matkan kisapaikalle minulla oli ihan sairaan huono olo ja heti Pikkaralaan päästyäni laatta lensi. Hyi! Sen jälkeen olo oli kuitenkin kummasti parempi. Rata näytti paljon haastavemmalta kun eilen, mutta ei ihan mahdottomalta :) Olihan se kuitenkin kansallinen 115cm luokka. Verryttelyssä Lupu oli vielä kamalampi kuin eilen. Verkassa oli myös enemmän kaaosta mitä eilen. Koko ajan joku oli edessä tai minä jonkun edessä. Itse aina verkassa olen vähän hätähousu ja hevonenkin on vähän hermostuneempi ja se ei ole tietenkään kovin hyvä yhdistelmä. Otin muutaman hypyn pystylle ja kerran okserille, kunnes Pekka tuli. Välillä tulin joko lentämällä okserille tai sitten ihan pohjaan, josta sainkin Pekalta moitteita. Hän käski rauhoittumaan, muttei se mennyt perille, kun kieltokin tuli. Tämän jälkeen Lupu alkoi todella haluttomaksi eikä oikein suostunut edes nostamaan laukkaa. Saimme kuitenkin pari ihan ok hyppyä aikaan ja sitten täyttä ravia radalle. Lupu ei areenalle itse suostunut menemään, joten se piti taluttaa sinne kuten verkkaankin..

Ehdin radalla odotellessa hieman rauhoitttumaan, mutta selvästi epäonnitunut verkka kaiveli vähän mieltä. Lähdin kuitenkin reippain mielin ykköselle, vähän säädin kädellä, mutta yhtäkkiä Lupu tökkäsi! Jippii, mahtava radan aloitus! Itselläni meni vähän pasmat sekaisin, mutta selvitiin hyvin ykkönen ja 2-3. linja reippaasti kuudella laukalla. Sitten tuli sarja.. Minä typerä lähdin taas värkkäämään kädellä ja toin ihan pohjaan a-osalle, Lupu kuitenkin hyppäsi sen yli, muittei päässyt enää b-osan yli ja hylsy sitten tuli... Mahtava fiilis sanoisinkos :D Tai sitten ei. Aivan kamalaa sähläämistä ja ihan hävetti oma ratsastus. Meidät on vain kerran aikaisemmin hylätty Kemiössä kun olin ilmoittautunut sairaan hankalaan derbyluokkaan, eikä oltu sellaisia esteitä kunnolla harjoiteltu. "Toinen" kerta on ollut se kun uusinnassa 125cm radalla hyppäsin väärän esteen.

Että sellaista on mahtunut viikkoon! Anteeksi nyt tällainen ihan surkea postaus, mutta halusin tulla vähän selvittelemään omia fiilinkejä tännekkin. Ihme jos joku tämän jaksaa lukea loppuun. Illalla äiti soitti Pekalle ja hän aikoo huomenna soittaa Hannalle ja jutella hänen kanssaan jatkosta. Eilen ilmoittauduin Iisalmeen ensi viikonlopuksi kisoihin, saapi nähdän mennäänkö.. En mielellään lähde sinne hylättyjä suorituksia metsästämään. Ehkä menimme liian suuren harppauksen nyt tauon jälkeen eteenpäin, mutta taas toisaalta eilen meni ihan sairaan hyvin. Tänään en halunnut mennä siihen 110cm luokkaan, koska siinäkin oli uusinta 120cm. En nyt oikein taaskaan tiedä mitä tehdään, mutta se selviää varmasti perin päivän sisään. Eilinen voitto sai omaa itseluottamustani vähän nousemaan, mutta tämän päiväinen ei kyllä asiaan yhtään auttanut. On vain vaikea luottaa siihen , että se hyppäisi, kun ennen Lupu kielsi niin harvoin ja nykyään niitä tulee liiakseen. Tiedän kyllä, että suurinosa on ihan omia virheitä, mutta luottamuksen löytämiseen menee varmasti oma aikansa. Ennen sitä molemmin puoleista luottamusta tästä umpikujasta ei ole pääsyä. Vaikka nyt tuntuukin vähän epätoivoiselta, niin uskon silti, että se luottamus vielä löytyy ja päästään etenemään tästä umpikujasta.Lauantain radasta minulla ei ole videota, mutta sunnuntaista kyllä olisi. Tosin siinä ei ole mitään näkemisen arvoista, joten en jaksa sitä nettiin alkaa lataamaan.

Nyt on ihan pakko lopettaa, kun tästä tuli taas ihan sika pitkä. Palaillaan alkuviikosta tuoreempien uutisten kanssa! :) EDIT: Postaus kirjoitettu sunnuntaina.. ja hyvä että itsekkään jaksoin tuon lukea :DD

8 kommenttia:

  1. no mutta hei, nyt sulla on ainakin parannettavaa seuraaviin kisoihin, ja muista, kausi on vasta alussa :) kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep parannettavaa kyllä riittää! :DD Ja niinhän se kausi vasta on aluillaan, joten eipäs tässä mihinkään kiire ole! ;)

      Poista
  2. Ei ole mikään häpeä hakea varmuutta pienemmiltä esteiltä! Mitä hankalampaa on, sitä enemmän töitä pitää tehdä. Jos hevonen tuntuu, ettei se ole avuille läpi, niin sitä ratsastetaan vaikka pari tuntia, että se on läpi :) Kyllä se siitä! Sulla on vielä paljon ruusukkeita tulossa, kun jaksat nyt satsata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa! Ongelma ei niinkään ole siinä että häpeäisin mennä pienempiä luokkia. Vaan ongelman ydin on minun pääkoppa, joka ei vaan ole pystynyt täysin hyväksymään sitä, että tasoa pitäisi laskea. Tuntuu vaan pahalta "katsoa vierestä" kun kaverit/tutut jatkavat tasaista kehitystä kohti isompia ratoja ja me vain mennään takapakkia. Viime kausi kun meni niin loistavasti, joten oletin liikaa, että tämäkin kausi menisi vähintäänkin yhtä hyvin. Nyt vain minun pitäisi unohtaa turha paineistaminen ja edetä sitä vauhtia, mikä tuntuu hyvältä ja on mukavaa. Se vaatii paljon treeniä, jotta saadaan luottamus sille tasolle mitä se ennenkin oli! :) Kuten sanoit, täytyy vain jaksaa satsata!

      Poista
  3. Tsemppiä, kyllä se siitä. Muistan itsekin kun oli huono kausi ja täysin omaa syytä, tipuin / kielsin ulos nelkein joka kisoista. Sitten menin Pekalle ja asiat alko toimimaan. Valitettavasti meillä on aivot ja ollaan välillä liian viisaita tähän hommaan, kun alkaa tökkimään niin epäluottamus itseä kohtaan on niin suunnaton. Ja periaatteessa, mitä sitten vaikka tulisi hylsy joskus, mutta silti muka hävettää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) Jep eihän sitä muutenkaan aina voi onnistua, mutta nyt on vain tuntunut vähän siltä ettei mikään enää onnistu(okei vähän kärjistettyä :D). Sitten se oma epäluottamus heijastuu hevoseenkin. Pitäisi vain saada juurikin sitä molemmin puoleista luottamusta parannettua pienemmissä luokissa ja treeneissä. Ennen ponini kanssa hylkäämiset olivat paljon tavallisempia. Tietenkin se harmitti, mutta nyt Lupun kanssa en ole niihin tottunut, joten se tuntuu ikävemmältä. Ja kyllähän se hylkääminen aina vähän hävettää, vaikkei siinä mitään häpeämistä olisikaan :D:D

      Poista
  4. Oot niin järkevän ja fiksunoloinen kirjoitustes perusteella, että nyt vaan vähän aikaa kisaat sillä tasolla, minkä "pääkoppa antaa myöden" ja sitten kotona harjoittelet tosi tunnollisesti, erityisesti niitä juttuja, mitkä teille on vaikeita. Mulla meni melkein 2 vuotta, että opin ratsastamaan yhtä mun hevosista, mutta sitten kun sain sen toimimaan, niin pystyi antamaan kaiken kunnian itselleen! Eli nyt paljon perusratsastusta ja helppoa hyppäämistä, niin se työ kantaa pitkälle. Ja oot vielä niin nuorikin, että sulla on kaikki mahdollisuudet olemassa! Onhan sulla kouluvalmennus kerran viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista! Pekan kanssa tänään juteltiin, niin tosiaankin se ongelma on siinä perusratsastuksessa ja hevonen on päässyt vähän testailemaan minua. Perusratsastukseen pitää kiinnittää jatkossa enemmän huomiota, koska jos hevonen ei toimi kunnolla sileällä, niin ei varmaankaan myöskään hypätessäkään. Hanna nyt vielä viikon tai pari ratsastaa ja hyppää Lupulla ja laittaan niin ikään pojan "ruotuun". Sen jälkeen sitten minä hyppään kyytiin ja painotetaan niihin perusjuttuihin ja helppoihin tehtäviin, jotta saadaan takaisin sitä itsevarmuutta. Olen päättänyt etten tälle kaudelle aseta mitään hirveitä tavoitteita vaan pidetään vähän rennompaa meininkiä yllä.

      En valitettavasti käy kovinkaan usein kouluvalmennuksissa.. Siitä kyllä olisi paljon hyötyä! Hannan kanssa kuitenkin käydään enemmän läpi myös sileän työskentelyä, mutta eihän se samanlaista ole kuin oikeassa kouluvalmennuksessa. Meidän tallilla kyllä käy säännöllisesti muutama kouluvalmentaja, mutta mikään niistä ei oikein tunnu meille sopivalta. Yksi kyllä olisi, jota saattaisin harkita, mutta taidetaan olla liian huonoja joukkoon :DD Vosihan sitä kesällä rohkaistua ja käydä kokeilemassa, enhän siinä ainakaan mitään menetä! Haluaisin kyllä kovasti kouluvalmennukseen! Uskon, että se auttaisi asiaa eteenpäin :)

      Poista