Kuulumisia

Tuntuupas jotenkin hankalalta aloittaa kirjoittaminen tänne blogin puolelle. Asiaan ei auta yhtään se, kun viivyttelen tänne kirjoittamista päivä tolkulla, enkä silloin voi mitenkään muistaa kaikkia niitä fiiliksiä, mitä olen jo tässä lyhyessä ajassa saanut uuden hevosen kanssa. Parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta edelleen on paljon tekemistä. Ensimmäisellä viikolla pystyin hädin tuskin kolmipalalla laukkaamaan paria ympyrää pidempään, kun nyt pystyn "jo" laukkaamaan vaikka muutaman kierroksen maneesia ympäri ilman että vauhti alkaisi kiihtymään :D Meille on ihan riittävän haastavaa säilyttää laukassa rentous ja rauhallinen tahti. Tällä hetkellä olemme aika paljon keskitytty minun istuntaani, joka varsinkin Foxin kanssa on ihan kaamea! Kun hevonen alkaa juosta pois altani ja jännittyy, niin samalla minäkin jännityn ja tarraan ohjista enemmän kiinni ja valun ihanaan tuoli-istuntaan, jolloin Foxi jännittyy vieläkin enemmän...

Pari maailman surkein laatuisinta kännykkäkuvaa joululta

Valmennuksissa ollaan käyty noin pari kertaa viikossa; yksi estetreeni ja yksi kouluvalmennus. Lisäksi Hanna on melkein joka päivä katsonut meidän menoa ja auttanut tarvittaessa. Olen myös hypännyt pieniä esteitä useasti viikossa itsenäisesti tai Hannan silmien alla, jotta saataisiin rentoutta lisää ja hyppyjä alle mahdollisimman paljon. Välillä hevonen on ollut ihan super hyvä, mutta pari kertaa myös oikein hankala, kun ylimääräistä energiaa oli kerääntynyt joulun jäljiltä. Silloin joka ikisestä pikku rasahduksesta hevonen sinkoaa sinne tänne ja vouhottaa ihan turhaa. Välillä olenkin antanut hevosen mennä niin reipasta laukkaa maneesissa, kun vaan pystyy siellä menemään lentämättä nokilleen ja sama juttu ravissa. Se auttaa jonkin verran, mutta Foxi jaksaisi laukata vaikka 6 tuntia putkeen, joten ...

Kuitenkin Kettu toimii jo oikein mukavasti käynnissä ja ravissa, mutta edelleen se laukka on suurin kompastuskivi ja siksi pyrinkin jatkossa keskittymään siihen paljon enemmän. Kaikkein tärkeintä olisi, jos löytäisin itse sen rentouden ja rohkeuden päästää ohjia vähän pidemmäksi ja ratsastaa enemmän istunnalla. Se on vaikeaa, sillä olen lähes aina ratsastanut enemmän kädellä kuin jalalla vaikka sen pitäisi olla toisin päin. Varsinkin esteillä tämä näkyy selvemmin, kuin hevonen hermostuu ja alkaa laukata lähes paikallaan. Mutta pikku hiljaa hyvä tulee, eikä kukaan ole seppä syntyessään. Valitettavasti minulla ei ole kun vain yhdeltä estetunnilta videota viime sunnuntailta, joten ette näe niitä paremmin menneitä treenejä. Nimittäin sunnuntaina ei mennyt ihan putkeen ja näette kyllä videolta, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja milloin meno oli hitusen sujuvampaa. Aikaisemmat pikku hyppykerrat olivat menneet paremmin ja Foxi oli ollut oikein rauhallinen. Tällä kertaa Foxi kävi aika kuumana ja itse reagoin siihen väärällä tavalla; hidastaen vain vielä enemmän, vaikka olisi pitänyt rentoutua ja laukata eteenpäin.

Maijan valmennuksissa olemme keskittyneet rentouteen ja tempon vaihteluihin. Nyt lyhentäminen ja ajoittainen pieni pidentäminen onnistuu hyvin ravissa ja käynnissä. Laukkaa emme ole vielä pystyneet hirveästi säätelemään ja se tulee sitten ajan mittaan, kunhan peruslaukka on ensin sujuvaa. Eilen maanantaina oli Maijan kouluvalmennus ja heti tunnin alussa juttelimme, mikä meni edellisen päivän estetreenissä vikaan. (Maija oli yhtäaikaa ratsastamassa) Päivän teemana oli mukavuusalueelta poistuminen eli jouduin päästämään ohjia pidemmäksi ja ratsastamaan istunnalla. Muotoon ei kiinnitetty niin paljoa huomiota, vaan siihen että pystyn ylläpitämään ja hidastamaan laukkaa mahdollisimman paljon kiskomatta ohjista. Aluksi meno tuntui ihan toivottomalta, kun vauhti vain kiihtyi ja kiihtyi eikä F tuntunut hidastavan millään. Maija sanoikin, että älä panikoi, vaikken saisikaan hevosta heti hidastamaan vaan jatka rauhassa samalla lailla. Enkä saa vaan jäädä koko ajan jarru päällä ratsastamaan, vaan aina hidastus ja rentoutuminen jne. Aina kun hevonen hidastaa, niin minun pitäisi päästää ohjia hieman rennommaksi ja rapsuttaa sitä kaulasta, niin se tietäisi tehneensä oikein ja ymmärtäisi, mitä siltä pyydetään. 

Täällä oli vielä muutama päivä sitten lunta, mutta nyt siitä ei ole tietoakaan. (Okei tänään satoi lunta taas, mutta eiköhän se sula viimeistään huomenna...) Maneesi on siis toistaiseksi ainoa paikka, jossa voi ratsastaa. Viikonloppuna on luvassa vähän jännityksen aihetta, sillä yli vuoden taon jälkeen menen käymään Petran valmennuksissa tällä kertaa uuden hevosen kanssa. Jäiks! Saapi nähdä mitä siitäkin tulee, kun Äimäraution maneesi on aika paljon isompi kuin meidän... Odotan siis innolla ja kauhulla, mitä tulevan pitää. Vuosi 2013 vetelee viimeisiään ja on aika suunnata katseita tulevaan vuoteen. Luvassa on kuitenkin vielä katsaus kuluneesta vuodesta :)

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2014 kaikille!