keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kuulumisia + videopläjäys

Hei! Viime postauksesta onkin vierähtänyt aikaa... Pahoittelen! Ei ole ollut hirveästi ylimääräistä aikaa viime aikoina. Noo nyt tuleekin postaus koko viikon kuulumisista.

Keskiviikkona juoksutin Lupun kevyesti hallissa. Laitoin sille tuttuun tapaan sivuohjat. Oli ihmeellisen rauhallinen, eikä hölmöillyt turhia.


Torstaina oli Mintin kouluvalmennus. Keskityimme pääasiassa koko tunnin ajan hevosen vinouteen. Aloitimme hitaassa käynnissä takaosan väistättämisillä. Ravissa ja laukassa pyrimme myös menemään mahdollisimman hitaasti, mutta pontevasti, eikä niin, että hevonen kiirehtii alta pois. Laukka työskentelyssä menimme paljon vastalaukkaa niin, että asetus oli välillä laukanpuolella ja välillä sisällepäin. Oikeaan kierrokseen vastalaukka oli huomattavasti vaikeampaa ja Lupu rikkoikin välillä raville. Myöskin laukanvaihdot hitaassa temmossa ja "koottuna" olivat hankalia. Teimme myös paljon siirtymiä. Oli ihanaa tuntea kuinka hevonen hidastaa pelkästään vatsalihaksia käytämällä. Tunnista jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Välillä tuli loistopätkiä kun taas jotkin asiat olivat todella hankalia. Kuitenkin Lupu on parantunut muutamassa kuukaudessa paljon ja vielä on hirmuisesti parannettavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa!


Perjantaina Lupulla oli vapaapäivä ja itse olin illalla seurakunnan järjestämässä kokkokospelissa, johon rippikoululaisten oli pakko osallistua.

Lauantaina ratsastin Lupun läpi huomisia kisoja varten. Hevonen ei tuntunut erityisen hyvältä, muttei kovin huonokaan ollut :D Ratsastuksen jälkeen alkoi hevosen siistimis ja varusteiden putsaus operaatio.

Iltäpäivällä menin kaupunkiin, Essin kanssa leffaan ja sen jälkeen Essi tuli meille yötä :)

Sunnuntaina oli siis Kajaanissa alue-estekisat. Aamulla oli herätys klo kuuden jälkeen ja olisi kyllä tekenyt mieli jäädä nukkumaan :D Kisapaikalla olimme aivan liian aikaisin. Jouduimme odottelemaan pitkään ja ehtiin ainakin hyvin opetella radat. Olemme aina joka liian aikaisin tai liian myöhään paikalla, löytyisi joskus se "kultainen keskitie".

100cm verkka ei ollut niin kauhea mitä Äimärautiolla, mutta kuitenkin Lupu vähän poukkoili sinne tänne. Tällä kertaa se ei onneksi potkaissut ketään.. Verkassa Lupu tiputti muutaman kerran esteen ja olin vähän silleen, että mitä tästä nyt oikein tulee. No radalla Lupu tuntui heti todella hyvälle. Se ei pöljäillyt mitään ja oli kerrankin kuulolla ja hallittavissa. Rata meni aivan super hyvin! Kerrankin meno tuntui mukavalle eikä Lupu vedättänyt minua 100/0. Lopputulos sitten oli, että voitin luokan :)Vain neljä ratsukkoa sai puhtaan radan, vaikka minusta rata tuntui helpolta. Varmaankin johtui osaksi siitä, että radalla oli paljon erikoisen näköisiä esteitä.


110cm verryttely meni paljon paremmin, Lupu oli ihan rauhassa. Radalla sitten Lupu tuntui taas ihan OK:lle. Minusta tuntui, että etenimme ihan hyvää vauhtia, vaikka tempo oli hieman alitempoista. Tämä sitten kostautui trippeli-okseri linjalla. Itse aloin säätämään jotakin ylimääräistä ja trippelille tuli huono hyppy. Sen jälkeen minun olisi pitänyt ratsastaa eteenpäin, mutta sen sijaan värkkäilin vielä lisää ja okserille tulimme todella kaukaa ja puomi putosi. Ai että kun otti päähän! Ja kaikki oli täysin oma vikani.. Noo virheistä oppii!


Kuitenkin hevoseen olin erittäin tyytyväinen! :)) Hyvillä mielin saimme lähtä kotia kohti. Ja tosiaan olimmekin kotona vasta klo 19.

Maanantaina minulla oli megavitutuksenmultihuipentuma-päivä :D Nukuin liian vähän ja olin aivan rätti poikki kisareissun jäljiltä. Koulua oli tietenkin 8-4 ja kun pyöräilin koulusta kotiin satoi kivasti vettä ja olin aivan litimärkä... Tallilla ratsastin Lupulla pikaisesti ilman satulaa. Lupu ei tuntunut erityisen hyvälle. En alkanut pyytämään mitään erikoisempaa, kun ei oikein huvittanut ja maneesissa oli estetunti menossa, joten päätin vain humputella menemään.

Eilen oli Pekan treenit. Alkuun hyppäsimme jumppasarjaa ja sitten harjoittelimme jälleen aikaratsastusta. Aluksi en oikein "sisäistänyt" ensimmäistä tehtävää, joten tuli muutama "kielto". Lopuksi menimme pari kertaa radan pätkää ja tavoitteena oli tehdä voitto suoritus. Lupu ei kuitenkaan vastannut kunnolla pohkeeseen, joka tuotti hieman vaikeuksia. Tässä siis petrattavaa!! Pekka kuitenki sanoi, että yllätävän hyvin Lupu kääntyy, vaikka onkin iso hevonen :)


Varustepostaukseen olen saanut jo kaikki kuvat, mutta bloggeri vähän jumittaa, niin en voi vielä julkaista sitä. Koittakaa jaksaa odottaa! Jess mínulla on tänään hierojalle aika, kun tämä minun selkä tahtoo olemaan koko ajan helkutin kipeä. Ja tosiaan yritin julkaista tämän postauksen eilen, mutta youtube lagasi niin paljon..

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kuvia kisoista

Tässä vielä lisää kuvia sunnuntain kansallisista estekisoista. Kuvat on ottanaut Jenni Visuri. Kiitos hänelle hienoista kuvista! :)




100cm:
Ilme :D






















Ilme :DD


110cm:
Ongelmia?

:DD








Astettakin epäonnistuneempi käännös :D törmättiin siis tuohon siniseen esteeseen..



Oliko kuvia liikaa??? :D

Pekan treenit 20.3

Tänään oli taas Pekan treenit Pikkaralassa. Tulimme paikalle hyvissä ajoin ja ehdinkin verrytellä jo hevosen valmiiksi. Pekka kyseli, että olimmeko sunnuntaina kisoissa. Hän ei ollut kuulemma tunnistanut meitä, kun oli kilpailuvarusteet yms. Hän sanoi, että jatkossa voin tulla ihan rohkeasti nykäisemään häntä hihasta, niin saan verryttelyyn apua.

Kynitty harja :D Lähti tosiaan ainakin 10cm pois.

Tuttuun tapaan aloitimme ensin verryttely pystyllä ja sen jälkeen jumppasarjalla. Pekka sanoi, että hypätään nyt jumpassa isompia esteitä, että saan harjoitella mukautumista isommassa hypyssä. Sain korjattua taaskin hyvin istuntaani, eikä esteiden korkeus häirinnyt asiaa. Yläkropalla piti mukautua mahdollisimman vähän, käsien piti myödätä ja perse ei saanut koskettaa satulaan. Viimeinen okseri oli 135cm ja Lupu hyppäsi sen kevyesti yli.

Sitten harjoittelimme lopputunnin aikaratsastusta. Se sopikin hyvin ajankohtaan, kun kisoissa 110cm uusinta epäonnistui. Aluksi hyppäsimme pienemmillä esteillä radan.  Tehtävän tarkoituksena oli tehdä pienet tiet niin, että johdan esteen päällä jo menosuuntaan. En herättänyt Lupua kunnolla rataan, joten se oli pohkeentakana. Kapealle tynnyrille en suoristanut hevosta kunnolla joten tuli ohimeno. Tämä rata ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Tulimme saman radan metrin korkoisena. Laitoin Lupun liikkeelle ennen rataa, joten se meni ihan hyvin. Yksi harmittava pudotus tuli samalla tynnyrillä, kun en taaskaan suoristanut tarpeeksi hevosta. Tulimme lopuksi vielä talo esteen ja tynnyrin, jottei pudotus jäisi hampaankoloon.


Pekka kehui paljon hevosta ja että sillä ei ihan heti lopu kapasiteetti kesken :D Myöskin minä sain positiivista palautetta. Nyt pitää muistaa sunnuntain kisoissa johtaa kädellä kunnolla menosuuntaan, jotta heppa varmasti kääntyy. Pekka sanoi, ettei kannata vielä yrittää mitään hullun tiukkoja käännöksiä ja toivotti onnea kisoihin. Menemme Kajaanin aluekisoissa vielä 100cm ja 110cm. Myöskin minun ryhdistä Pekka huomautti. On tärkeää, että on hyvä ryhti ja köh köh istun aina suorassa ja ryhdikkäästi niin hevosen selässä kuin muuallakin.... :DD



Kaverini on ottanut muutamia hyviä kuvia sunnuntain kisoista. Laitan ne heti tänne, kunhan saan ne.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kisakuulumisia!

Hei! Taas jäi vähän päivittely kokeiden takia! Yritän nyt saada loppuviikosta sen varustepostauksen!! Argghh ihan ärsyttää, kun en saa mitään aikaiseksi...

Pejantaina ja lauantaina ratsastin hepan läpi kisoja varten. Lauantaina oli vaan aluksi hieman hankala ratsastaa, kun maneesissa oli meneillään kouluvalmennus. He tietenkin harjoittelivat rataa, kun Kajaanissakin oli koulukisat sunnuntaina. Lopulta pääsin rauhassa treenaamaan. Lupu välillä tuntui todella mukavalta! Tosin se on nyt keksinyt jonkun uuden niksin, että miten karata pois työn touhuista. Nimittäin kun olen juuri saanut palikat suurinpiirtein kohdalleen, hevonen pättääkin alkaa nakkelemaan niskoja ja tuntuma yllätys yllätys katoaa ja kaikki pitää aloittaa uudestaan... Rasittavaa..

Sunnuntaina alkoi siis virallisesti kisakausi. Äimärautiolla oli kansalliset esteratsastuskilpailut ja menin siellä Lupun kanssa alueluokat 100cm ja 110cm. Olen kauhia jännittämään kisoja ja varsinkin kun nämä oli kauden ekat kisat, niin... Parina edellisenä yönä olin herännytkin jännitykseen. Ihme kyllä pystyin syömään aamupalan ja olin yllättävän rauhallinen koko päivän! Ei edes jännittänyt niin paljoa kuin normaalisti.

Kisapaikalle tulimme just ja just oikeassa ajassa. Purimme ja varustimme heti hevoset. Kaverini hevonen Preta tuli siis meidän kyydillä kisoihin. Äiskät kävivät näyttämässä hevosten rokotustodistukset sillä välin kansliassa. Kappas radankävely oli jo alkanut kun me vielä olimme hevosten kanssa varikkoalueella. Ennen kisapaikalle kuljettiin raviradan kautta nyt pitikin mennä tietä pitkin ja ravasimme aika nopsaa maneesille :D Kuitenkin ehdimme radantutustumiseen ja siellä etsimme oikeita esteitä, kun ei papereita ehditty vilkaisemaan.

Lähtöni oli luokan loppupäässä, joten ehdin hyvin verrytellä ulkonakin. Siellä Lupu toimikin todella hyvin! Mutta kun menin maneesiin verkkaamaan niin enpä sanoisi samaa! Lupu pelkää vähän muita hevosia, eteenkin jos ne tulevat kovin läheltä tai vastaan. Sain kuitenkin ihan onnistuneita hyppyjä! Kun lähdin radalle, niin Lupu vähän kattoi yleisö ja pysähtyi ja kääntyi poispäin, mutta kuitenkin suostui sinne kiltisti menemään! Lupu ei ole koskaan kisoissa kieltänyt tai tiputtanut esteitä, joten sitä ei tarvitse paineistaa erikoisemmille esteille. 100cm oli arvostelultaan  A.2.0 eli aikaratsastus luokka. Radalla tuntui siltä, että Lupu veätti minua 100/0 ja muutenkin rata tuntui hirveältä! Videolta kuitenkin kun katsoin, niin eihän tuo ees näyttänyt kamalalta!! Lopputulokseksi tuli lopulta 4-sija! :)


110cm rata näytti paljon yksinkertaisemmalta tai se oli ainakin helpompi opetella. Ulkona taas kun verkkasin heppa tuntui vielä ihan hyvältä, mutta herranjumala mitä se oli sitten kun menimme halliin. Sai hävetä silmät päästä, kun Lupu hyppi ja pomppi sinne tänne ja jopa potkaisi toista hevosta!! Onneksi sille ei sattunut mitään, pelkällä säikähdyksellä selvittiin! Rata tuntui menevän paremmin, mitä edellinen, mutten sitten tiedä mille se näytti, kun kamerasta loppui akku. Lupu oli radalla jo vähän väsyneempi. Uusinnassa päätin tehdä okserilta lyhyen tien viimeiselle esteelle. Tämä käännös kuitenkin epäonnistui! En tiedottanut tarpeeksi paljon, että käännymme oikealle ja Lupu "törmäsi"edessä olevaan esteeseen. Se siis pysähtyi kesken radan ja siitä saimme 4vrp. Kuitenkaan taaskaan ei tullut yhtään estevirhettä! Tuokin oli täysin oma virhe! Noo aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta! Kuitenkin ihan hyvillä mielin lähdimme kotia, vaikka radat tuntuivatkin huonoilta. Ehkä olen vain liian kriittinen itselleni!

Muuten sunnuntaina eli kisapäivänä oli minun syntymäpäivä! Täytin siis 15 vuotta :)

Tänään ratsastin hallissa ilmansatulaa. Lupu oli aika kauhea välillä ratsastaa, mutta saattoi väsymyskin painaa! Kävimme Heidin kanssa pihalla loppukäynnit ja vaihdoimme hevosia.

100cm

100cm

110cm viimeinen este, ei onnistunut tuolta 11 tiukkakäännös, ei!... :D

Huomenna olisi Pekan treenit, toivottavasti Lupu jaksaa hypätä. Keskiviikkona pidän todella rannon päivän ja torstaina on Mintin kouluvalmennus. Perjantaina ansaittu lepopäivä ja sunnuntaina Kajaanissa alue-estekisat!

Sunnuntain kisoista tulee kuvia vielä lisää, kunhan saan niitä omalle koneelle :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

UUSI ULKOASU

Vihdoinkin uutta ilmettä blogiin! :) KIITTOS PALJON KATTI , kun väsäsit meille uuden bannerin! Itse tykkään uudesta bannerista todella paljon. Mitäs pidätte? Valitsin taustan aika nopeaa, joten sitä voin halutessanne vielä fiksailla.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pientä tunarointia

Noniin, varustepostaus on enää viimeistä vaille valmis. Tarvitsen vielä muutaman kuvan :) Ihana kun päivä on pidentynyt todella paljon. Nyt viimeaikoina on aurinkokin kauniisti paistanut, ainut miinus on ollut kauhea tuuli! Monta kertaa olen halunnut lähteä maastoon, mutten ole sitten viittinyt lähteä kauheassa tuulessa ratsastamaan, niin että itse kohta lentää tuulien mukana :D

Keskiviikkona tuubbailin hallissa koulua. Lupu oli jotenkin todella virtaisa. Johtuen ehkäpä eilisestä 20min juoksutuksesta? No kuitenkin sitä sai ihan kunnolla pidätellä ja työstää, ettei vain juoksenut alta. Muuten Lupu olikin todella kiva! Oli mukava työskennellä, kun ei tarvinut kokoajan tapella :) Aluksi tein paljon käynnissä ja ravissa väistöjä. Suukin pysyi aika hiljaa koko tunnin. Laukka oli mukavan pehmeää ja energistä. Lopuksi vielä keventelyt eteen alas. Ratsastuksesta jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis!

Tänään piti olla Petran valmennus. Se kuitenkin peruuntui lentokenttä lakon takia, eikä Petra päässyt tänne lentämään. Valmennus siirrettiin perjantaille, mutten silloin pääse, kun koulu loppuu klo 15 ja valmennukset ovat vain klo 16 asti. Enkä voi jäädä viimeiseltä tunnilta pois, kun on englanninkoe. Vähän harmittaa, kun en päässyt viimeksikkään... :( No katsotaan jos saisin huomiselle Mintin valmennuksen.

Tallilla sitten mietin mitä teen. Päädyin kuitenkin maastoon, vaikka ulkona satoikin lunta. Laitoinkin hienot laskettelulasit päähän, ettei lunta sataisi suoraan naamaan. Tämä viritelmä on osoittautunut myös hyväksi porukalla maastoillessa, jolloin saattaa lentää kavioista lumipaakkuja kasvoihin. Kävin aluksi pellolla kävelemässä, mutta tulimme nopeaa takaisin kun hanki oli kova. Menimme sitten pieniä "autoteitä" joilla pystyi hyvin ravata ja laukata. Lupulla oli paljon virtaa, eihän me ollakkaan käyty pitkään aikaa ulkona lenkillä. Laukassa annoin pojan päästellä, mutta tie kävi joka kerta hieman lyhyeksi :D Ei siis voitu kovin pitkää pätkää laukata täysiä. Kisakankaalla on ihania laukkasuoria, jotka ovat kymmenien kilometrejen pitkiä, niin siellä saa ihan huoletta päästellä, eikä tarvi ihan heti olla hidastamassa ;) Lupu oli lenkistä aivan mielissään! Lopuksi pyydin ravissa vähän pyöreyttä. Yleensä en maastossa pyydä minkäänlaista muoto, vaan annan hevosen mennä miten itse haluaa :)

kiilu silmä ;)


phöljä hebo

tui <3

Joku vaan osaa olla niin söpö <3

kärsä



Otin Lupuskasta muutaman kuvan ja sain pienen videon sen ketjuleikeistä :DD



 

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Pekan treenit

Hei taas! Heheh minun pitäisi olla lukemassa englanninkokeeseen, mutta.... :D Kone voittaa!

Maanantaina oli pitkästä aikaa Pekan treenit. Ennen tunnin alkua tosiaan ajattelin ettei tästä tule mitään, kun en ole hypännyt pariin viikkoon. Ehdin aluksi vähän verrytellä itsekseni ja Lupu tuntui ruutitynnyriltä. Noh kuitenkin sain sitten lopulta jonkinlaisen otteen hevosesta ja aloimme hyppäämään verkkahyppyjä. Tulimme aluksi muutaman kerran pystyä, se meni ihan jees, muutama lähelle hyppy tuli. Sitten aloimme hyppäämään jumppasarjaa. Jumppasarja meni jälleen hyvin. Muistin heti aluksi korjata istuntaani siten etten mene liikaa ylävartalolla mukaan. Nyt kuitenkin takapuoleni istahti liian aikaisin satulaan, joten tätä piti vähän fiksailla ;)

Hyppäsimme pari kertaa kapeita esteitä. Toisen alla oli talo ja toisessa tynnyri. Nämä ei tuottanut mitään ongelmaa. Vielä ennen rataa tulimme pari kertaa suoran linjan, jossa oli lankku-7laukkaa-okseri-3laukkaa-kapea. Ensimmäisellä kerralla etenin taas liian hitaasti ja viimeinen väli jäi todella pitkäksi. En kuitenkaan pöljänä ratsastanut eteenpäin ja Lupu otti neljännen askeleen ja lähes pysähtyi. Olin jo itse kieltämässä, mutta hevonen rehellisesti hyppäsi esteen ja jäin aika pahasti jälkeen :S On se kyllä niin perhanan rehellinen hevonen. Tekee kaikkensa, että päästään esteiden yli, vaikka ratsastaja tunaroisi ihan olan takaa... No tulimme uudestaan reilummalla laukalla ja päästiin ylitse, niinkuin pitikin.

Elokuvatyökalu ei hyväksynyt tuota radan pätkää, niin jouduin laittamaan sen erilleen :D



Lopuksi hyppäsimme vielä radan pätkän. En selitä tehtäviä, kun näette ne videolta. Rata meni ihan jees. Viimeiselle esteelle en kunnolla tiedottanut tietä, mutta taas Lupu hyppäsi kiltisti esteen. Pekka sanoi, että ei ihan vielä olla valmiita 120 radoille. Toistaiseksi 110 saa riittää, koska minulla ei ole vielä rytmi täysin kohdillaan. Eli milloin mennään vähän kovempaa ja milloin hidastetaan. Jotenkin tuntuu, että Pekan valmennuksissa tempo on hieman kovempi,kuin muiden valmennuksissa. Onhan se hyvä, että liikutaan isoa laukkaa, mutta on hieman hankalaa, kun muualla mennään vähän hitaammin :D Ja yksi iso asia on se, että nyplään liikaa ohjalla. Käden pitäisi olla rauhallisempi, eikä tarvi kokoajan kiskoa. Jotenkin en 100% luota siihen, että Lupu pysyy käsissä, enkä tiedä miksi näin on. Kuitenkin asiat paranee treenaamalla, joten ei muuta kun treeniä treeniä!

Tänään olisin mennyt pellolle, mutta tuuli niin helkutisti, joten päädyin halliin juoksuttamaan. Juoksutin pikaisesti 20min kera sivuohjien.



sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Koulutuubbailua

Varoitus! Pitkä teksti luvassa ;) Noniin heipä taas! Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne, tosiaan blogi on ollut hiljaiselossa, kun yhden viikon luonani oli saksalainen vaihto-oppilas ja hiihtoloman olin riparilla. Huomenna pitäisi mennä takaisin kouluun ja tuntuu siltä, ettei huvittaisi ollenkaan. Olisin halunnut vähän pidemmän loman kuin pari päivää, mutta rippileirillä oli niin mukavaa, että olisi voinut jäädä pitemmäksi aikaa.

Komia <3

Kisakausikin on aloitettu tänään. Olin Lupun kanssa sen ensimmäisissä koulukisoissa :) Ensi vkloppuna päästään ihan kunnolla kisailemaan Äimärautiolla hallikisoissa. Ilmoitin itseni 100cm ja 110cm, aloitetaan kisakausi rennolla meiningillä tarkoituksena siis saada siistit puhtaat radat.

Perjantaina kun pääsin kotia riparilta suuntasin samantien tallille :) Eeva oli hoitanut ja liikuttanut Lupua kun olin poissa.Torstaina Eeva onnistui tippumaan Lupun selästä, kun se säikähti katolta putoavaa lunta. Eevalla murtui keskisormi kolmesta kohtaa :S

tui <3

Kirkkaus häikäisee



Lupu oli hoitaessa todella kärttyinen. En tiedä kiukutteliko minulle siitä, kun en ole ollut käynyt vähään aikaan tallilla, vai mikä ärsytti? Jouduinkin viemään Lupun hoitopaikalle lämpölamppujen alle, kun karsinassa runnoi minut seinään.

Tuntui vähän oudolta ratsastaa pienen tauon jälkeen :D Lupu oli aluksi todella hankala, eikä oikein mikään sujunut. Tuli sieltä muutama hyväkin pätkä, mutta muuten oli aika kamalaa. Lupu pakoili tuntumaa paljon ja nakkeli päätä taivaisiin ja lonksutteli suuta minkä kerkesi....

Lauantaina oli pitkästä aikaa Mintin valmennus. Tällä kertaa oli koulutunti, ei olla oltu Lupun kanssa kovinkaan monella koulutunnilla, vaan aina ollaan menty vähintään puomeja. Pitäisi kyllä alkaa käymään useammin, kun tunti osoittautui oikein hyödylliseksi.

Harjoittelimme siis huomisiin koulukisoihin. Aloitimme ravissa tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Sitä työstettiinkin useaan kertaan kun Lupu alkoi aina kiihdyttämään tahtia yms. Teimme väliin voltteja ja väistättelimme perää ulos ja etuosaa sisään. Tässä onkin paljon petrattavaa, Lupulle tämä osoittautui todella hankalaksi kuin myös muutkin väistöt. Tuntuma oli välillä todellakin hakusessa ja Lupu pakoili sitä minkä kerkesi. Muutamia super pätkiä saimme, kun Mintti neuvoi palikat kohdalleen. Lupulla on vähän huono tasapaino ja se on aika jäykkä ja heti kun mennään sen mukavuus alueen ulkopuolelle, niin se rupeaa hankalaksi.

Lopuksi tulimme huomisen radan pari kertaa läpi. Ei se mitään päätä huimaavaa menoa ollut... Mietin menenkö ollenkaan huomenna kisoihin, mutta Mintti kannusti kuitenkin menemään. En jää mistään paitsi, jos menen ja muutenkin kilpailuihin osallistuu vain muutama ratsukko.


Tänään oli siis meidän tallilla harjoituskoulukilpailut. Lupulla menin helppo C:n. Verkka oli aivan kauheaa! Lupu hyppi ja pomppi sinne sun tänne ja suuta aukoi taas hulluna. Ajattelin, ettei tästä tule mitään. Muutenkin tavoitteeni oli saada hyväksytty suoritus ja olla tuomarin viihdyttäjiä ;) Ulkona vuoroa odotellessa Lupu mukavasti rauhoittui, mutta heti kun jouduimme yksin maneesiin niin heppa jännittyi. Alkurata oli aika kamala, kunnollista tuntumaa ei ollut ja Lupu vastusteli. Kuitenkin kolmikaarisella kiemurauralla Lupu rauhoittui ja alkoi kulkemaan oikeinpäin :) Välillä tuli todella hyviäkin pätkiä! Helpottuneina pääsimme radan loppuun saakka ja Lupu vielä nosti pään ylös ja katseli pihalle.

Tyrmistyin kun hain ratapaperini. Olin saanut 62,5% ja voitin luokan! Kai se sitten meni ihan hyvin? Ei me ainakaan tuon parempaan oltais nyt Lupun kanssa pystytty :D

Video kisaradasta:

Huomenna olisi Pekan treenit Pikkaralassa ja torstaina Petran treenit Äimärautiolla. Pitää kaikki välipäivät mennä todella rennosti, jotta poika jaksaa hypätä sunnuntaina :) En ole kahteen viikkoon hypännyt, niin saapa nähdä miten huomenna menee...

Varustepostaus tulee tällä viikolla! :) Heippa!