keskiviikko 30. joulukuuta 2015

"Muista hengittää!"

Tänään meillä oli viimeiset Tiinan treenit tälle vuodelle. Alkuverkassa F oli aika pirtsakan oloinen, enkä saanut sitä ratsastettua ravissa kovin rennoksi. Laukassa F oli sentään vähän miellyttävämpi. Aloitimme hypyt ravissa ja F malttoi joka kerta todella hyvin. Itse dyykkaisn pari kertaa ylävartalolla mukaan hyppyyn liian aikaisin, kun ajattelin, että F lähtisikin jo hyppäämään. Kerrankin näin päin!

Sitten aloitimme tulemaan radanpätkiä ja mukana oli pitkästä aikaa linjoja. Ensin esteet olivat ihan pieniä ja väleihin otettiin extra-askeleet. Ekalla radalla jouduin tekemään kaksi isoa pääty-ympyrää kesken kaiken, sillä F tuli mahdottoman vahvaksi. Seuraava hitusen isompi rata tultiin normiväleillä tai no Tiina antoi minulle ohjeeksi tehdä ratkaisut tilanteen mukaan. Ketun kanssa kun ei aina ole se paras vaihtoehto päästää urku auki ja tulla vain tietyllä askelmäärällä. Otinkin ensimmäiseen väliin yhden ylimääräisen ja muut pääsin tulemaan normaaliaskelin. Tämä rata oli todella hyvä ja pysyin itse hyvin rentona.



Esteitä nostettiin n. 110cm korkeudelle eli edelleen meille pieniä, mutta näin kolmen kuukauden tauon jälkeen sekin jo vaikutti. Ongelmat johtuivat lähinnä minun ratsastuksesta. En ulospäin näyttänyt alkuun edes hirveästi muuttavan ratsastusta, mutta olin jännittynyt ja huomaamattani laitoin hevoseen painetta. Foxi herkkänä ja kuumana hevosena huomasi heti minun kireän ratsastuksen ja alkoi kuumumaan liikaa. Pakka räjähti käsiin ja valittelin Tiinalle kuinka en osaa ja ratsastan huonosti. Aloin heilumaan selässä, enkä muistanut hengittää, jolloin jäin vain kädellä pitämään ja lopputulos oli huono. 


Viimeistä linjaa en hypännyt vaan pysäytin hepan, sillä minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä esteelle. Kävelin muutaman sekunnin ja Tiina käski aloittaa alusta. No sekään kerta ei mennyt aivan putkeen ja pysäytin hevosen vähän väliä ja minua suututti oma huono ratsastus. Miten tosi hyvän radan jälkeen aloin tekemään noin tyhmiä virheitä? 

Tiina sitten patisti minua rentoutumaan ja luottamaan itseeni. Olen tähänkin asti hienosti pärjännyt tämän kuuman tamman kanssa, eikä F ole todellakaan mikään helppo hevonen. Foxi on aivan omaa luokkaansa, eikä sille ole olemassa käyttöohjekirjaa siitä, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia. Joka päivä on erilainen ja pitää vain keksiä eri ratkaisuja eri päivinä.

Pahoittelen huonosti kuuluvia ääniä, jokin meni editoinnissa pieleen.



Viimeiselle radalle päätin ottaa gramaanit pois. Joskus se on hyvä ratkaisu ja joskus ei, siitä ei ikinä tiedä. Isommilla radoilla otan ne aina pois, mutta pienillä esteillä ne ovat minulle usein avuksi, sillä F ei pääse niin mielettömän vahvaksi niillä. Viimeisellä radalla yritin vähän rentoutua. Jouduin tekemään yhden voltin, sillä F teki vasemmalle pää linkkuun -temppunsa, jolloin okserille olisi ollut vaikea tulla. Muuten rata oli ihan ok, muttei todellakaan mikään mallisuoritus. 

Huh, kyllä tämä on vaikea laji! Heti kun on taukoa ratatreenistä, niin se kyllä näkyy. Tästä on suunta vain ylöspäin ja täytyy lohdutella itseäni, että kaikki kyllä helpottuu sitten kun päästään taas kisaamaan. Kisoissa Kettukin muistaa vähän rauhoittua :)

maanantai 28. joulukuuta 2015

Talvisia kuvia

Hei! Jouluaattona äiti otti meistä muutaman kuvan, joten tässä niitä näytillä. Harmikseni en löytänyt mistään Ketulle meidän tonttulakkia tai poronsarvia. Siispä tonttuiltiin ihan normaaleisssa vaatteissa. Kuvien oton jälkeen kävimme ilman satulaa käynti/ravi maastossa.








Tarkennus on joissain kuvissa vähän metsässä :( Kettu oli niin söpönä, etten raskinut olla laittamatta :D




Äiti ja Kettu <3









sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun aikaa

Joulu tuli ja meni niin että vilahti! Ketun kanssa ollaan treenailtu normaalisti, parit pikkujoulut juhlittiin vielä ja muuten olenkin ollut joululomalla. Yhtenä päivänä vaihdoimme Saran kanssa hevosia ja pääsin käymään kolmatta kertaa Easyn selässä. Ai että oli kivaa ratsastaa jollain toisella hevosella. Nykyään tulee niin harvoin päästyä muiden selkään. Olen kyllä todella kiitollinen, kun parisen vuotta sitten pääsin ratsastamaan Hannan hevosilla. Parhaimmillaan tulikin ratsastettua oman lisäksi viisi muuta heppaa. 

Pari päivää ennen joulua meillä oli Tiinan hyppytreenit. Viime treeneistä olikin jo 1,5 viikkoa, kun valmentaja oli reissussa. Menin väliviikolla vähän puomeja ja pari kertaa taisin hypätä kolmipalalla ravista ristikon. Laukasta ei ollut järkevää edes yrittää, kun ei ollut gägiä jarruna ja Kettu alkoi käydä vähän kuumana.

Sain lahjaksi mm. Parlantin koko chapsit! Nämä tuli niin tarpeeseen :)

Itsenäisen verkkailun jälkeen tulimme ensin ravissa molemmista suunnista puomit ympyrällä. Ravissa tehtävä sujui hyvin ja Kettu tuntui jopa vähän laiskalta. Tai ei se koskaan laiska ole, mutta oli pohjetta vasten, eikä olisi halunnut väistää pohjetta. Laukassa oikeassa kierroksessa puomit sujuivat hienosti, mutta vasemmassa kierroksessa en saanut millään sisäpohjetta läpi. F kaatui sisälle ja huonossa tasapainossa laukan vauhti kiihtyi.


Hypyt hypättiin vain jumppiksella, jonka tulin Ketun kanssa vain kolmesti. Foxi yllätti ja oli pienistä esteistä huolimatta varsin fiksusti. Viimeisellä kerralla viimeinen pysty taisi olla jo hurjat 110cm :D Tammikuun alussa Petra tulee jälleen pitämään treenejä, joten luultavasti silloin alamme vähän nostamaan esteitä isommiksi.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Laukkapiruetti Foxin tyyliin

Perjantaina meillä oli Tiinan hyppytreenit. Itsenäisen verryttelyn jälkeen tulimme ensin ristikon ravissa, jolta toisen kerran jälkeen jatkoimme okserille. Myöhemmin tulimme myös "putki"tehtävää, jossa tulimme kaaresta useamman kavalletin putkeen. Väleihin tuli raviristikolta kavalleteille 6-5-2-2 laukka-askelta ja tietysti toisesta suunnasta välit olivat päinvastaiset.

Foxi teki putkitehtävän hienosti malttaen, mutta melkein aina sen jälkeen hänellä loppui keskittyminen ja lähdettiin tuhatta ja sataa okserille/pystylle. Erityisesti okseri oli Foxin mielestä aivan mahtavaa hypätä ja sille lähestyminen ei ollutsen takia rennoimmasta päästä. 


Itse tuntuin heiluvan satulassa taas aivan liikaa. Ketulla on niin voimakas laukka, joten minun on hankala pysyä siellä seilaamatta. Tauon jälkeen tuntuu, että heilun selässä entistäkin enemmän.. No ei auta kun treenata valtava sixpack itselle :D 


Foxin kanssa joudutaan aina vähän improvisoimaan tehtävien kanssa. Sen kanssa ei voida tehdä montaa toistoa samalla tavalla tai yrittää hinkata jotain tiettyä kohtaa paremmaksi. Jätimme esimerkiksi välillä okserin pois, sillä se villiintyi siitä liika. Välillä tein myös ravivoltin heppaa rauhoittaakseni ja sitten vasta jatkoin tehtävää. Kerran F lähti tehtävän jälkeen pinkomaan melko kovaa, enkä meinannut millään saada sitä takaisin. Se ei kääntynyt edes ympyrälle vaan jatkettiin sitten pomppuloikkalaukkaa suoralla ja F esittikin hienon "piruettiympyrän" muille. On se vaan huvittava hevonen!



Tiina sanoikin ettei Foxin kanssa kaikki ratsastajat varmastikaan viihtyisi, sillä se on aika erikoinen ja temperamenttinen tapaus. Minä kuitenkin tykkään siitä aivan hulluna, vaikka välillä onkin vähän hankalaa. Tuskin minulla tulee tämän hevosen jälkeen olemaan toista näin kuumaa tapausta! Vaikka Foxin kierrokset kasvavat välillä turhan korkeiksi, niin se ei ole kuitenkaan pelottava, vaan tulee aina (joskus hieman viiveellä) takaisin kontrolliin. Kisoissa isolla radalla tämän hevosen kanssa on mahtava fiilis, kun se keskittyy 100%:sti ja yrittää aina parhaansa. Innolla odotamme kautta 2016!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Petra Aittolan treenit #2

Maanantaina jatkoimme puomi/kavalettityöskentelyllä. Edellisenä päivänä työskentelimme paljon vain sileällä, mutta maanantaina menimme myös pieniä esteitä. Vielä joulukuussa ei tarvitse ottaa mitään isompia hyppyjä. Muutenkaan Foxin kanssa ei tarvitse hypätä treeneissä kovin isoa, koska sillä on riittävästi isoja hyppyjä takana. Toki minulle olisi hyvä päästä treenaamaan myös kotona isompia ratoja, mutta siihen tarvittaisiin toinen heppa. Kaikkea ei voi saada, vaikka ottaisin kyllä mielelläni toisen hevosen kilpailtavaksi ;)

Foxi oli todella villi heti kun puomit nostettiin maasta ylös. Minua hieman jännittää hypätä sen kanssa pieniä esteitä, mutta isoja esteitä ei lainkaan! F ei oikein kunnioita pieniä esteitä, eivätkä ne myöskään sitä hidasta. Meno saattaa olla välillä turhankin villiä, mikäli F ei malta riittävästi ja esim. jättää linjoilla askelia pois. Nykyään tällaista ei juurikaan tapahdu, mutta alku aikoina meno oli aika vauhdikasta :D

Foxin mielikuvituseste.
Foxin innokkuuteen on pakko suhtautua hieman huumorilla, sillä tosikkona olisi aika hankalaa treenata sen kanssa talvisin. Reppana on niin innoissaan hyppäämisestä ja ottaa kavaletitkin tosissaan. Jos joku hevonen tykkää hyppäämisestä, niin se on Foxi!

Aluksi tosiaan hommassa ei meinannut olla päätä eikä häntää, kun F vain riepotteli minua pitkin maneesia. Jouduinkin välillä siirtymään kesken tehtävän raviin ja tulemaan kavaletit ravissa. Tai no, ei se ravissa niitä hypännyt, vaan nosti aina laukan pari askelta ennen. Petralta sain ohjeeksi asettaa kaarteissa jopa hieman ulospäin ja pitämään kättä edessä, jotten jää itse liikaa pitämään hevosta. 



Jumppalinjan F hyppäsi vasempaan kierrokseen hyvin, eikä välit käyneet liian ahtaaksi. Oikeaan kierrrokseen vimeinen väli kävi ahtaaksi, mutta F ei kuitenkaan yrittänyt mennä kaikkea kerralla, positiivista! Viimeisen tehtäväradan F suoritti jo melko rauhassa ja pystyin itsekin vaikuttamaan siihen enemmän. Hyvään suoritukseen voitiin siis päättää treenit. Ravasin vielä pitkät loppuravit eteen alas ja F rauhottuikin siinä tosi hyvin :)

Maanantaina oli ihana auringonpaiste!
Kotiläksyksi sain mennä mahdollisimman usein (n.3krt/vk) puomeja tai kavaletteja, jotta F näkisi puomin mahdollisimman usein, eikä se olisi niin siistiä päästä niitä menemään. En tosin tiedä miten tämä onnistuu, sillä Äimärautiolla on tietyt säännöt milloin saa esteitä laittaa. Onneksi minulla on tosi rento viimeinen jakso lukiossa, joten pääsen jo päivisin ratsastamaan, jolloin ei ole ruuhkaa. Petra myös suositteli juoksuttamista. Kaksi viikkoa sitten päätin, etten Foxia Äimiskällä enää juoksuta, koska se on aivan pösilö isossa hallissa.  Petra ohjeisti rajaamaan johonkin nurkkaan pienen alueen juosksutukseen, mikä voisi rauhoittaa heppaa. Katsotaan saanko pahoja katseita, jos menen nauhan ja tolppien kanssa halliin värkkäämään nurkkausta :D 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Petran treenit ja ensi kauden tavoitteista

Viime sunnuntaina Petra Aittola tuli pitkästä aikaa Äimärautiolle pitämään valmennuksia. Viime kerta oli ennen HIHS:iä, joten pari kuukautta oli jo vierähtänyt. Aloitimme valmennuksen kertomalla ensi vuoden tavoitteista ja keskustelimme Petran kanssa siitä, miten tavoitteisiin pääsisimme ja mihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota.

Ensi vuonna haluan päästä vihdoin kilpailemaan nuorten GP-sarjaa. Tänä vuonna se jäi väliin saikkuilujen takia. Nuorten GP:ssä esteet ovat 135-140cm:n korkeudella, joka on meille aika passeli. Toki radat ovat normaalia haastavempia, joten hommat pitää olla hanskassa, jotta pääsemme kunnialla maaliin.

Laitoin tähän muutaman julkaisemattoman kuvan tämän vuoden Iisalmen kisoista! Kaikki kuvat (c) aaveen.net
Elokuussa on SM-kisat, joihin osallistuisin ensimmäistä kertaa nuorena. Nuorilla korkeudet ovat pääasiassa 140cm:n tasoa, mutta viimeinen kierros on jo 150cm. Se alkaa olla Foxin kapasiteetin äärirajoilla, joten pitänee katsoa miten F hyppää kesällä 140cm:n ratoja. Sen mukaan sitten päätetään, mennäänkö SM:iin. Tietysti sinne haluaisin ja yritän parhaani, mutta mitä tahansa voi aina tapahtua. Tärkeintä on vaalia molempien luottamusta, eikä lähteä haukkaamaan liian isoa palaa kerrallaan. Ketulla on niin hyvä sydän hyppäämiseen, jota ei missään nimessä kannata pilata!


Jotta pääsisimme tavoitteisiimme, panostamme erityisesti perusratsastukseen, kuten tähänkin mennessä. Ensi vuonna Kettu on 15-vuotias, joten sitä täytyy jumpata hyvin ja saada vielä notkeammaksi. Luulen, että sitä kautta ns. turhat puomit voitaisiin saada pois. Esteen jälkeen Ketulla on tapana lähteä vähän pinkomaan turhan lujaa eteenpäin. Silloin en pysty sitä kääntämään tiukasti ja joudun kiertämään pidemmän tien seuraavalle esteelle, jotta saan hepan takaisin kontrolliin. Tähän Petra kommentoi osuvasi "Mistä se voisi johtua?". Vastasin, etten pysy hypyssä ylävartalolla riittävän vakaana ja horjahdan, josta herkkä hevonen ottaa heti lähdöt. Ohjeeksi sain käydä kahdesti viikossa salilla vahvistamassa omaa kroppaa, jolloin pysyisin paremmin tasapainossa. Ei muuta kuin treeniä treeniä!


Aloitimme valmennuksen itsenäisen verryttelyn jälkeen käynnissä pienellä ympyrällä. Hevosen tuli asettua joko sisälle tai ulos ja samalla väistätettiin takaosaa ulospäin. Petra laittoi tässä vaiheessa Foxin gägin ns. normi niveleksi siirtämällä ohjan kiinni kuolainrenkaaseen. Minulla olikin sen takia laukassa kova työ pitää heppa rauhallisena :D Ravissa jatkoimme työskentelyä ensin isossa rennossa ravissa. Petra otti vuorollaan sitten jokaisen pienelle ympyrälle, jossa ravia tuli lyhentää ja takaosaa väistättää. Foxi oli ravissa oikein miellyttävä ratsastaa! Sain noottia omista käsistä, jotka heiluvat liikaa ja sen takia ohjasotteet ovat välillä epätäsmällisiä. Itse en tätä ratsastaessa aina edes huomaa, joten minun on sitä sen takia hankala korjata.


Laukka oli ongelmallista, sillä F alkoi keräämään liikaa kierroksia, eikä minulla ollut gägiohjaa hidastamassa. Jouduinkin sitten lopulta tekemään pienellä ympyrällä laukka-ravi siirtymisiä, jotta hommassa pysyisi rentous mukana. Laukassa teimme myös neliskanttista uraa, jossa piti kääntää kulmissa hevosen etuosaa vähän "laukkapiruettimaisesti" toiseen suuntaan. F teki käännökset hyvin, mutta tuli todella vahvaksi kierros kierrokselta. 

Valitettavasti videolta puuttuu laukkapuomit, sillä poistin videot vahingossa ennen kuin ne oli ehtinyt siirtyä koneelle. Tulimme puomit ensin ilman jalustimia niin päin, että kahden laukan välit piteni loppua kohden. Toiseen suuntaan tehtävä oli vähän haastavampi, sillä ensimmäiset tultiin isossa laukassa ja viimeisillä puomeilla piti saada hevoset odottamaan. Tehtävä onnistui kuitenkin yllättävän hyvin myös vaikeampaan suuntaan, joten kehitystä on tapahtunut! Ennen vastaava tehtävä aiheutti suurta päänvaivaa ja yhdellä kerralla katkesi kuolain kyseisellä puomilinjalla.. 


Viimeiseksi oli vuorossa ravipuomit, jotka olivat haastavasti siksak-uralla. Tehtävä hieman etukäteen epäilytti minua, sillä Foxilla on ollut aikaisemmin tapana laukata ravipuomit. Yllätykseksini oikeaan kierrokseen se ravasi joka kerta puomit hienosti! Vasempaan suuntaan F lähti väleissä loppua kohden juoksemaan, jolloin se jätti pari kertaa yhden askeleen ottamatta ja hyppäsi viimeisten puomien yli. Lopulta F malttoi ravata jokaisen puomin yli ja siihen oli hyvä lopettaa. Tuli kyllä molemmille hiki!

Teen erikseen postauksen maanantain treeneistä, jottei tästä tule kilometrin pituista :)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Ups and downs

Moikka! Kahdessa viikossa on ehtinyt tapahtua paljon. Mukaan on mahtunut mm. valmennuksia, tallin pikkujoulut, Tiinan ratsastus Ketulla, keuhkojen tähystys, hallin uusi kumirouhe pohja jne. Viime viikolla ratsastin useamman kerran gägillä ja F on tuntunut sillä todella hyvältä. Kolmipalallakin se on paljon parempi kuin kaksi kuukautta sitten, mutta laukassa pystyn gägillä työstämään hevosta paremmin läpi.

Viikko sitten keskiviikkona reilu kuukauden hyppytauko päättyi. Tiinan treeneissä menimme puomeja ja kavaletteja. Foxi oli innoissaan, mutta kuitenkin yllättävän fiksu. Se ei kuumu isossa hallissa niin paljoa, joten meno ei mennyt missään välissä aivan mahdottomaksi. Olin aluksi oman vartalon kanssa vähän hukassa, joten heiluin selässä aivan liikaa. On todella vaikeaa pysyä itse rauhallisena ja vartalostaan tiukkana silloin, kun F yrittää kiskoa kaarteissa ja heiluttaa päätään. Lopussa tulimme pientä jumppaa, joka sujui hyvin. Tulimme tämän ihan vain kolme kertaa pienenä. F tajusi heti ekan kerran jälkeen tehtävän, joten vikalla kerralla huijasimme sitä tulemalla jumpan oikeassa kierroksessa. 


Viime viikon perjantaina Tiina ratsasti toista kertaa Foxilla. Tällä kertaa laitoin suuhun gägin, jotta Tiina huomaisi eron verrattuna kolmipalaan. F oli gägistä huolimatta laukassa varsin villi, sillä Tiina laittoi sen tosissaan töihin ja väistämään pohjetta. Tästä F otti vähän nokkiinsa ja yritti vain kiihdyttää vauhtia. Vastalaukka oli vaikeaa, mutta jo selvästi parempaa kuin viime kerralla. 

Kävin Tiinan jälkeen Foxin selässä ja vitsit se oli todella hyvä! Tiina oli saanut sen hyvin läpi, joten minulle F ei yrittänyt pistää yhtään hanttiin ja liikkui myös laukassa rauhallisesti. Minun pitäisi vieläkin paremmin vaatia läpi molemmat pohkeet, sillä F helposti vähän makaa sisäpohkeen päällä.





Tämän viikon tiistaina meillä piti olla vielä toinen kavalettitunti ennen viikonlopun Petran treenejä. Jo tallissa F yski melko pahan kuuloisesti, mutta päätin kuitenkin varustaa hevosen, jos yskä menisi ohi. F on niin pölyherkkä, joten välillä se on sen takia vähän yskinyt, mutta se on aina mennyt hetkessä parin köhäisyn jälkeen ohi. Annoin Ketulle vielä ennen halliin lähtöä yskänlääkkeen, josta on monesti ollut apua. 

Essi kävi perjantaina kyytsäämässä minut tallille ja ottamassa muutaman kuvan siinä samalla.

Kamerasta kuului pelottavia ääniä ja F meni sen takia mököttämään nurkkaan


Olin hurja ja menin kolmen kävelypäivän jälkeen ilman satulaa.
F liikkui oikein kivasti uudella pohjalla!


Hycin epäluuloiset katseet molemmilla :D
Hallissa jo käynnissä Foxin hengitys rohisi pahasti. Muutama ravikierroskaan ei auttanut, joten päätimme lopettaa treenit heti alkuunsa. Vielä aikaisemmin Foxilla ei ole noin pahaa yskää ollut meidän aikanamme, joten päätimme käyttää sitä klinikalla tähystyksessä mahdollisen tulehduksen varalta.



Klinikalla ei löytynyt mitään ja F sai terveen hepan paperit. Henkka kehui Foxin näyttävän oikein hyvältä ja sen karva kiiltää todella upeasti. En ole sitä klipannut tänä syksynä vielä ollenkaan, sillä Foxi on melkein kuin kesäkarvassa! F sai kortisonikuurin ja yskä loppui kuin seinään. Alkuviikosta oli todella huonot kelit, joten se saattoi olla osasyynä yskään. Oli helpostus, kun ei ollut mitään keuhkoputkentulehdusta, joten ei saatu sen takia lainkaan saikkua :)

Petran treeneistä sitten seuraavassa postauksessa!