keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Petran treenit ja ensi kauden tavoitteista

Viime sunnuntaina Petra Aittola tuli pitkästä aikaa Äimärautiolle pitämään valmennuksia. Viime kerta oli ennen HIHS:iä, joten pari kuukautta oli jo vierähtänyt. Aloitimme valmennuksen kertomalla ensi vuoden tavoitteista ja keskustelimme Petran kanssa siitä, miten tavoitteisiin pääsisimme ja mihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota.

Ensi vuonna haluan päästä vihdoin kilpailemaan nuorten GP-sarjaa. Tänä vuonna se jäi väliin saikkuilujen takia. Nuorten GP:ssä esteet ovat 135-140cm:n korkeudella, joka on meille aika passeli. Toki radat ovat normaalia haastavempia, joten hommat pitää olla hanskassa, jotta pääsemme kunnialla maaliin.

Laitoin tähän muutaman julkaisemattoman kuvan tämän vuoden Iisalmen kisoista! Kaikki kuvat (c) aaveen.net
Elokuussa on SM-kisat, joihin osallistuisin ensimmäistä kertaa nuorena. Nuorilla korkeudet ovat pääasiassa 140cm:n tasoa, mutta viimeinen kierros on jo 150cm. Se alkaa olla Foxin kapasiteetin äärirajoilla, joten pitänee katsoa miten F hyppää kesällä 140cm:n ratoja. Sen mukaan sitten päätetään, mennäänkö SM:iin. Tietysti sinne haluaisin ja yritän parhaani, mutta mitä tahansa voi aina tapahtua. Tärkeintä on vaalia molempien luottamusta, eikä lähteä haukkaamaan liian isoa palaa kerrallaan. Ketulla on niin hyvä sydän hyppäämiseen, jota ei missään nimessä kannata pilata!


Jotta pääsisimme tavoitteisiimme, panostamme erityisesti perusratsastukseen, kuten tähänkin mennessä. Ensi vuonna Kettu on 15-vuotias, joten sitä täytyy jumpata hyvin ja saada vielä notkeammaksi. Luulen, että sitä kautta ns. turhat puomit voitaisiin saada pois. Esteen jälkeen Ketulla on tapana lähteä vähän pinkomaan turhan lujaa eteenpäin. Silloin en pysty sitä kääntämään tiukasti ja joudun kiertämään pidemmän tien seuraavalle esteelle, jotta saan hepan takaisin kontrolliin. Tähän Petra kommentoi osuvasi "Mistä se voisi johtua?". Vastasin, etten pysy hypyssä ylävartalolla riittävän vakaana ja horjahdan, josta herkkä hevonen ottaa heti lähdöt. Ohjeeksi sain käydä kahdesti viikossa salilla vahvistamassa omaa kroppaa, jolloin pysyisin paremmin tasapainossa. Ei muuta kuin treeniä treeniä!


Aloitimme valmennuksen itsenäisen verryttelyn jälkeen käynnissä pienellä ympyrällä. Hevosen tuli asettua joko sisälle tai ulos ja samalla väistätettiin takaosaa ulospäin. Petra laittoi tässä vaiheessa Foxin gägin ns. normi niveleksi siirtämällä ohjan kiinni kuolainrenkaaseen. Minulla olikin sen takia laukassa kova työ pitää heppa rauhallisena :D Ravissa jatkoimme työskentelyä ensin isossa rennossa ravissa. Petra otti vuorollaan sitten jokaisen pienelle ympyrälle, jossa ravia tuli lyhentää ja takaosaa väistättää. Foxi oli ravissa oikein miellyttävä ratsastaa! Sain noottia omista käsistä, jotka heiluvat liikaa ja sen takia ohjasotteet ovat välillä epätäsmällisiä. Itse en tätä ratsastaessa aina edes huomaa, joten minun on sitä sen takia hankala korjata.


Laukka oli ongelmallista, sillä F alkoi keräämään liikaa kierroksia, eikä minulla ollut gägiohjaa hidastamassa. Jouduinkin sitten lopulta tekemään pienellä ympyrällä laukka-ravi siirtymisiä, jotta hommassa pysyisi rentous mukana. Laukassa teimme myös neliskanttista uraa, jossa piti kääntää kulmissa hevosen etuosaa vähän "laukkapiruettimaisesti" toiseen suuntaan. F teki käännökset hyvin, mutta tuli todella vahvaksi kierros kierrokselta. 

Valitettavasti videolta puuttuu laukkapuomit, sillä poistin videot vahingossa ennen kuin ne oli ehtinyt siirtyä koneelle. Tulimme puomit ensin ilman jalustimia niin päin, että kahden laukan välit piteni loppua kohden. Toiseen suuntaan tehtävä oli vähän haastavampi, sillä ensimmäiset tultiin isossa laukassa ja viimeisillä puomeilla piti saada hevoset odottamaan. Tehtävä onnistui kuitenkin yllättävän hyvin myös vaikeampaan suuntaan, joten kehitystä on tapahtunut! Ennen vastaava tehtävä aiheutti suurta päänvaivaa ja yhdellä kerralla katkesi kuolain kyseisellä puomilinjalla.. 


Viimeiseksi oli vuorossa ravipuomit, jotka olivat haastavasti siksak-uralla. Tehtävä hieman etukäteen epäilytti minua, sillä Foxilla on ollut aikaisemmin tapana laukata ravipuomit. Yllätykseksini oikeaan kierrokseen se ravasi joka kerta puomit hienosti! Vasempaan suuntaan F lähti väleissä loppua kohden juoksemaan, jolloin se jätti pari kertaa yhden askeleen ottamatta ja hyppäsi viimeisten puomien yli. Lopulta F malttoi ravata jokaisen puomin yli ja siihen oli hyvä lopettaa. Tuli kyllä molemmille hiki!

Teen erikseen postauksen maanantain treeneistä, jottei tästä tule kilometrin pituista :)

4 kommenttia:

  1. En ookaan koskaan miettinyt miten isoja nuoret hyppää SM:eissä mutta 150 kuulostaa kyllä jo aika hiton isolta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo viimeisen päivän toinen kierros onbjo 150cm.. Tosin rata ei ole siinä vaiheessa enää kovin tekninen, mutta esteet on isoja. Voi kun pikku Kettu olisi vähän isompi, mutta tähän asti se on 140cm ratoja hypännyt ihan mallikkaasti, joten saa nähdä miten ensi kesän SM:ien käy :)

      Poista
  2. Minkä kokoinen Kettu on? Ei näytä kauhean isolta, niin 150cm esteet kuulostaa valtavilta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on n. 165cm. Näyttää paljon pienemmältä mitä oikeasti on, kun on kropastaan tosi lyhyt. Viereen kun menee seisomaan, moni on yllättynyt ettei se niin pieni olekaan :D

      Poista