perjantai 25. lokakuuta 2013

Estehyppelöt

Nettiyhteys vähän takkuilee, mutta koitan saada jotakin aikaiseksi.

Keskiviikkona oli Hannan estevalmennus, joka meni super hyvin! Ennen valmennusta mietin, että onkohan Lupun hyppyinto palannut ennalleen ja vastaus oli kyllä! Aloitettiin ensin ravityöskentelyllä ylittäen satunnaisia puomeja maneesissa. Minun piti kuvitella, että Lupu on kolme vuotias ratsunalku, joten minun täytyi ratsastaa oikein hellästi, eikä liian nuttura kireällä ratsastaen ;) Sama juttu laukassa ensin kevyessäistunnassa laukaten ja sitten normaalisti. Laukkapuomitkin sujuivat ihan hyvin, kun vain muistin tiukemmissa kurveissa lähteä kääntämään tarpeeksi ajoissa. Tuo onkin yksi minun ongelmakohdista, kun monesti lähden kääntämään kaarteissa liian myöhään ja teen ns pussin ennen estettä.


Kaikki estetehtävät näette videolta. Lupu oli ihanan innoissaan korvat tötteröllä menossa. Maneesissa oli rata pystyssä, joten menimme erilaisia ratoja matalilla esteillä, jotta fiilis pysyisi näin tauon jälkeen sekä hevosella että kuskilla hyvänä. Pari hassua hyppyä tuli, mutta muuten meno oli mukavan sujuvaa. Mikä parasta, en juuri nyppinyt kädellä ollenkaan, vaan pidin tasaisen tuntuman ja laukan yllä. Tosin välillä meinasi hevonen päästä vähän turhankin pitkään laukkaan, mutta parempi niin kuin nyppien juuri ennen estettä. Pääasia oli, että kummallakin oli hauskaa!




Torstaina juoksutin Lupun kera sivuohjien. Kerrankin herra oli oikein nätisti, eikä vetänyt hirveää
pukkishow´ta. Tosin maneesissa oli vain yksi ratsukko lisäkseni, joten siitä Lupu ei ottanut hertsiä. Ympyrällä oli sopivasti ravipuomeja, niimpä Lupu sai mennä myös niitä. Laukkaa pyysin vain muutaman ympyrän ajan, sillä Lupu sai rennomman hölkkäpäivän.

Vielä alkuviikosta täällä oli tuon verran lunta -- eipä ole enää

Tänään pojulla oli vapaapäivä ja käytin sitä vain kävelykoneessa. Muuten olenkin vain ottanut rennosti ja koittanut tehdä niitä kouluhommia pois alta. Vielä olisi paljon jäljellä..

Loppuviikon liikutuksista en ole vielä aivan varma. Joko lähdetään Heidin kanssa maastoon tai sitten minulla on sunnuntaina kouluvalmennus, jos vain Maija kerkeää pitää. En vielä lupaa mitään erikoisempaa tänne blogin puolelle. Toteutan kyllä jotain, jos vain aika riittää :) Ärsyttää jo valmiiksi loman loppuminen ja kouluun paluu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti