keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Rikkinäisten varusteiden -kirous

Meiltä menee näköjään kaikki varusteet rikki, oli ne sitten vanhoja tai upouusia! Kuolaimet, suitset, satulavyön solki, kahdet jalustimet ja saappaan ompeleet ovat hajonneet reilun kuukauden aikana. Viikko sitten iloitsin uusista Freejumpin jalustimista. Noh, meikäläisen tuurilla ne meni  jo muutamassa päivässä rikki. Enkä päässyt kuin yhdeksi päiväksi eroon hackamoresta, kun Foxilta taas aukesi samasta kohti suupieli, vaikka oli jo parantuneen näköinen. Toivon todella, että suupieli ehtisi parantua ennen perjantaita, sillä hackamore osoittautui viimeiseksi vaihtoehdoksi kisaradalle maanantain estetreeneissä.


Lauantaina ratsastin ensin Diamantinolla. D oli aluksi aika jännittynyt ja pääsin heti alusta asti hommiin siirtymisien ja rentouden parissa. Pikku hiljaa sain hevosen rentoutumaan ja D olikin huomattavasti keskittyneempi työn tekoon, kun maneesissa ei ollut mitään häiriötekijöitä. Sain olla hevoseen oikein tyytyväinen, sillä se ei  kertaakaan yrittänyt heittää kuskia kyydistä sinkoilemalla milloin minnekikin, eikä edes kertaakaan vinkaissut! :)

Uljaan "pikku"prinssin kyydissä olen myös käynyt muutamia kertoja
Foxille laitoin suuhun vaihteeksi normaalin kolmipalan ja otin gramaanit mukaan, sillä edellisen päivän valmennuksen perusteella Foxi tarvitsi enemmän jumppaamista. Jo Alkuraveissa F aloitti epänormaalin päänviskelyn ja arvasin heti, että sillä oli jälleen suupieli auennut. Olin oikeassa haavan suhteen ja kirosin, kun jouduin laittamaan hevoselle takaisin hackamoren. Pyysin Ainoa hakemaan toiset suitset ja olin menossa Foxin kanssa tallin puolelle odottelemaan. Oviaukon kohdalla F otti pari askelta taaksepäin ja ehdin sekunnin ajan nähdä että jalustin oli juuttunut kiinni ovenkahvaan.. Tietysti hevonen sai pienen paniikin ja peruutti nopeasti taaksepäin ja loput voittekin jo arvata.

RIP.
Tämän harmillisen vahingon jälkeen iski kieltämättä ärsytys, eikä siihen auttanut yhtään, että Foxi painoi välillä kädelle mukavasti. Ei silti voinut kuin jatkaa kärsivällisesti ratsastamista ja jumppaamista. Lopuksi otin vielä muutaman hypyn eilisen valmennuksen esteillä, mikä kummasti piristi mieltä :)

Sunnuntaina oli Maijan kouluvalmennus. Pyysin, että harjoittelisimme suoraan ratsastamista, sillä esteillä Foxi heittää välillä takapäätä sisällepäin. F oli yllättävän hyvä hackamorella, ainakin aluksi. Lopussa se alkoi enemmän painamaan kädelle ja heitti välillä päätään ylös. Kokonaisuuteen olin kuitenkin tyytyväinen ja sileällä hevonen pysyi hyvin suorana. Maijaltakin sain hyväksynnän satulan sopivuudesta ja istuntani näytti vaivattomammalta, enkä istunut enää niin jännittyneesti.



Videota katsellessa kiinnitin erityisesti huomiota jalkojeni heilumiseen, jota ei freejumppien kanssa ilmennyt ollenkaan. Byäääh ne oli niin hyvät jalustimet...! Katsotaan milloin nuo minun entiset katkeaa lopullisesti :D Viikonlopun kisoihin saan sentään kaverilta varajalustimet mukaan.

Maanantaina oli "valmistelutreenit" ennen Ypäjälle lähtöä. Tosin valmennusta ei voitu toteuttaa ihan suunnitelmien mukaan, kun jouduin hyppäämään ensimmäistä kertaa kunnolla hackamorella, joten viimeistely ei ollut paras mahdollinen. Alkuverkassa Foxi oli vielä ihan hyvä hackamorella, eikä vielä pahasti painanut kädelle. Ravipuomeilla sain "ahaa" -elämyksen, kun ennen puomeja pidin pohkeen lähellä hevosta ja pienesti ratsastin eteenpäin kohti ensimmäistä puomia. Toisin kuin olen jättänyt hevosen ilman tukea ja pidättänyt liikaa, jolloin Foxi ottaa helposti pienen töpöaskeleen ennen puomia.


Noh ristikkotehtävällä vasemmassa suunnassa Foxi alkoi vähän kuumua ja samalla painoi paljon kädelle ja rullasi itsensä edestä luotiviivan taakse. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta yrittää nostaa päätä ylös ja täten hackamore osoittautui erittäin huonoksi hyppykuolaimeksi. Lopuksi tulimme vielä pienen radan metrin korkeudella. Foxi rullasi jälleen pään ryntäisiinsä, joten esteelle oli vaikea lähestyä, mutta sen sijaan Foxi teki todella hyviä hyppyjä!



Foxi ole vielä ollut noin hankala ratsastaa esteiden välissä, mitä se oli hackamorella. Jos jotakin positiivista, niin varmasti kisoissa tuntuu meno paljon helpommalta kuolaimen kanssa ;)

Eilen menin Foxilla kevyemmän koulutreenin. F oli varsinkin aluksi todella epätasainen edestä hackamoren kanssa ja viskeli vähän väliä päätään. Pohkeen pitäminen lähellä ja kädet rauhassa, niin Kettu hieman rauhoittui. Laukassa se on oikeastaan jopa helpompi hackamorella kuin ravissa. Lopuksi jouduin jättämään ratsastuksen vähän kesken, kun pään rullailu alkoi mennä niin mahdottomaksi, vaikka annoinkin mahdollisimman paljon ohjaa.

Kumitutit, joissa sisäpuolelle tulee tuollainen uloke, joka suojaa suupieliä paremmin, heppojen huulivoide ja tuollaista ihme "silikoniteippiä" kuolaimiin.
Tänään Foxi sai vapaapäivän ja itse kävin pitkästä aikaa hierojalla. Huomenna täytyy pakata vielä kaikki tavarat valmiiksi ja siistiä hevonen kisakuntoon. Perjantaina starttaamme tallin pihasta jo viiden aikoihin aamulla... Toivotaan nyt, että haava ei aukeaisi kisoissa ja jos aukeaa, niin sitten ei mahda mitään :/ Sinkkivoide, isot tutit ja silikoniteippi kuolaimeen ovat turvanamme. Gägi tulee toivottavasti vihdoinkin maanantaina ja siinä on  D-rengas, joka ei nipistä suupieliä.

Hannan sanoin menemme Ypäjälle "harjoituskisoihin" hyppäämään ja otan kaikki radat rauhallisesti harjoituksen kannalta. Hyvä fiilis ja tsemppi päälle, niin eiköhän me selvitä ensimmäisistä kisoistamme :-) Peukut pystyyn!

12 kommenttia:

  1. Tsemppiä kisoihin! Paljon tuon Prinssin säkä mahtaa olla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oon kyllä huono arvioimaan, mutta on se kyllä hemmetin iso.. :D olisikohan jotain 180cm?

      Poista
  2. Oi ei noi jalustimet!!sano vielä että et saanut alennusta Hannalta ostaessasi...(kun eikö Freejump ole Hannan sponsori?) kivan näköisenä Foxi taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin ne halvemmalla, muttei se paljoo lohduta.. :D tästä lähin menenpähän ovesta hysteerisen varovaisesti ettei vaan tartu mikään matkaan. Onneks ei tullut uuteen satulaan mitään, sehän se kaiken huippu ois ollutkin..

      Poista
  3. Voi ei, miten teillä voi hajota noin monet tavarat suht lyhyen ajan sisään! :D toivottavasti kisoissa pysyy kaikki ehjänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun tietäisin.. :D ! Ei olis kyllä mikään ihme, jos sielläkin hajoais jotakin!

      Poista
  4. saatko jotenkin vakuutuksen piikkiin/mitenkään uudet jalustimet? täytyy sanoa, et sulla on kyllä surkea tuuri :D mut paljon tsemppiä Ypäjälle, tuun ite la hoitamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voishan sitä taas yrittää saada vakuutuksesta korvausta, muttei ainakaan viimeksi saatu suitsista mitään :/ pääsen kohta varmaan ennätystenkirjaan surkealla tuurillani :D

      Poista
  5. Hyvin ratsastettu tossa estevideossa :) Paljon tsemppii kisoihin!

    VastaaPoista
  6. Oisko sulla Prinssistä videoita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla, mutta youtubesta löytyy nimellä Prinz Clintus! :)

      Poista