torstai 6. helmikuuta 2014

(Valmennus)videoita ja uudistetut sivut

Long time no see! Apua, olenko oikeasti ollut jo kolme viikkoa postailematta?! Ihan alkoi jo ahdistamaan näin pitkä kirjoitustauko, sillä paljon on tapahtunut näiden viikkojen aikana ja minulla halkeaa kohta pää ellen pääse raapustamaan tapahtumia ylös. Bloggailu on minulle mukava harrastus, mutta siltikin saatan ottaa siitä välillä turhaa stressiä varsinkin, jos kirjoitusväli pitenee entisestään. Koen jonkinlaista velvollisuutta tulla kirjoittelemaan tänne, kun teitä lukijoitakin on jo useampi ja jotkut jopa odottavat innolla uusia postauksia. Vapaaehtoisestihan tätä teen, mutta minkäs teet, kun tekemättömät asiat rupeaa ahdistamaan. 

Koeviikkokin on taas pulkassa, jonka takia en päässyt aikaisemmin editoimaan videoita ja kirjoittelemaan. Viime viikolla kävimme jopa neljässä valmennuksessa, kun normaalisti menemme kerran tai pari kertaa. Voitte siis kuvitella, mikä homma on/oli editoida nuo kaikki videot. Myöskin parisen viikkoa sitten tein kokonaan uudet esittelysivut ja vihdoin reilu kahden vuoden bloggailun jälkeen pienen esittelyn myös itsestäni! Käykäähän siis kurkkaamassa kaikki sivut uudelleen. Valitettavasti en ole vielä(kään) kerennyt tehdä uusiksi vahingossa poistamaani myytävänä -sivua. Yritän parhaani!



Tosiaan viimeksi, kun kirjoittelin, että täälläpäin on aika kylmä, niin se olikin vasta alkua! Loppuviikon (vk3) pakkasten takia jouduin pitämään hevosella rennompaa. Foxi sai kaksi vapaapäivää, jolloin kuitenkin kävelytettiin 40min maasta tai selästä. Olin hurjana ja hyppäsin hepan kyytiin ilman varusteita tai no oli sillä riimu päässä. F oli oikein kiltisti ja uskaltauduin ottamaan pari ravipätkääkin. Kerran myös ratsastin hepalla suitset päässä ilman satulaa ja sekin meni yllätyksekseni rauhallisesti. Varmasti gägillä oli vaikutusta asiaan. Tuolla viikolla ei ollut valmennuksia ollenkaan, mutta hyppäsin vähän pari kertaa itsenäisesti.

Viikolla 4 ei ollut edelleenkään estevalmennuksia, kun aikataulut meni ristiin ja toisena päivänä olikin liikaa pakkasta. Maijan kouluvalmennukseen päästiin kuitenkin. Alla oleva video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa;



Kouluvalmennuksen jälkeen koulupuoli alkoi taas sujumaan paremmin myös yksin ratsastaessa. Yksi päivä F oli parhain tähän mennessä ja jopa hidasti laukasta raviin pelkällä istunnalla, wohouu! No kuten osasin arvata, niin seuraava päivä meni huonosti. Aluksi ravi oli oikein mukavaa, mutta tuo hemmetin vasen laukka ei suju sitten yhtään! Foxin kierroslukemat vain kasvaa ja kasvaa, eikä asiaan auta se, että meidän satula valuu koko ajan ärsyttävästi liikaa vasemmalle. Kaiken huipentuma oli, kun F laukannostossa potkaisi maneesin seinää ja sen jälkeen kyttäsi loppuajan kyseistä päätyä..


Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa vähän maastoilemassa Heidin ja Lauran kanssa. Menimme vain käyntiä ja ravia, kun lunta ei ollut vielä tarpeeksi. Foxi oli oikein positiivinen yllätys, eikä sen kanssa ilmennyt mitään ongelmia. (Tulee niin mieleen ensimmäinen maastokerta Lupun kanssa.. :D) Sunnuntaina päätettiin porukalla hypätä jumppasarjaa, kun valmennukseenkaan en ollut pariin viikkoon päässyt. Aluksi tammalla oli hirveä kiire väleissä, mutta tajusi kuitenkin esteiden noustessa rauhoittua.


Viime viikolla oli tosiaan Hannan estetreeni, Petran kaksipäiväiset estevalmennukset ja Maijan kouluvalmennus eli varsin tehokas ja mukava viikko takana. Kerron tässä postauksessa vielä Hannan treenistä ja muut säästän seuraavaan. (kuusi videota voisi olla vähän liikaa yhteen ängettynä :D?) Viime viikon maanantaina Foxilla oli tunnistus ja nyt on onneksi kaikki asiat sen suhteen kunnossa, kun meinasi olla vähän mutkia matkassa.. 

Tiistaina (28.1) oli siis Hannan hyppytreenit ja tällä kertaa päätimme kokeilla eri kuolainta, Prinssillä käytettyä belhamia. (Voin ottaa siitä kuvan joskus, kun ei ollut ihan normi belhamin näköinen) Kuolain oli siis Gägiä vahvempi, joten minun täytyi olla tarkkana oman käden kanssa. Oli ihan outoa, kun mullahan oli jarrut laukassa ja Foxi meni ihan rauhassa! Ensimmäiset hypyt onnistuivat hyvin ja Foxi odotti välillä jopa liiankin hyvin ja sen takia otettiin joihinkin väleihin extra askelia.


Pakka pysyi hyvin kasassa, kunnes tulimme yksittäistä pystyä vasemmassa kierroksessa, enkä meinannut saada millään siihen askelta sopimaan. Aina tulimme liian pohjaan ja F hermostui siitä kuten myös kuskikin. Oikealta tultaessa ei mitään ongelmaa.. Kerran sain hevosen jopa kieltämään pikku pystylle, kun jäin vetokilpailuun sen kanssa, argghh! Sen jälkeen minulle iski taas "en osaa mitään" -vaihe päälle ja koko touhu meni ihan höpöksi.


Foxi kuumui tuosta kuolaimesta vähän turhankin paljon. Se ei selvästikkään tykkää, jos sitä yrittää liikaa kontrolloida. Aluksi tuo kuolain oli ihan hyvä, mutta myöhemmin ainakin omaan makuuni heppa alkoi rullata päätään liikaa kaarelle. Näin ollen se tuli jopa vähän tyhjäksi edestä ja esteeen jälkeen taas kontrollista ei ollut tietoakaan. Minulla oli myös ongelmia siinä, että gägillä minun täytyy vähän pidättää hevosta enemmän kun taas tuon kanssa olisi pitänytkin ratsastaa enemmän jalalla eteen ja pitää käsi rauhassa. Noh, Hanna sanoikin, että tuota ei ole tarkoituskaan käyttää kun vaan harvakseltaan esim. ekana päivänä kisoissa, jos meinaa heppa olla liian tohkeissaan. 

Käytiin yhtenä lauantaina syömässä tytsyjen kanssa sushia <3 Oon jäänyt näihin ihan koukkuun!
Seuraavassa postauksessa tuleekin sitten Petran treenien videot ja analyysit + viimeisimmän kouluvalmennuksen. Lyhyesti voin kuitenkin sanoa, että ekana päivänä koettiin erittäin vaarallinen tilanne, enkä ole koskaan ennen pelännyt hevosen selässä kuollakseni, mutta onpahan sekin nyt koettu. Pidetään teidät kuitenkin vielä jännityksessä, paitsi ne, jotka olivat paikalla/ovat siitä jo kuulleet ;) Kuulemisiin!

Jaksoiko kukaan lukea koko postausta ja katsoa videotkin? Parista videosta tuli ehkä turhan pitkiä!

14 kommenttia:

  1. Jaksoin lukea, kiva postaus! Täytyy myöntää, että olin ehtinyt tipahtaa kärryllä! Piti vähän lueskella vanhempia postauksia, että sain selville kuka ihmeen Foxi... ;) Onnea uudesta hevosesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos! :) Hahah joo tässä viimeisen 2kk aikana on tapahtunut aika paljon! :)

      Poista
  2. Sun blogi taitaa kyllä olla ainoo missä jaksaa kattoo pitkätkin videot ja lukea tekstit :D kivasti näytti menevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) ilmeisesti teen sitten edes jotain oikein, kun jaksat katsoa pitkätkin videot haha :-D

      Poista
  3. Kiva postaus jälleen kerran :) ja teitä kyllä jaksaa seurata kun on niin mukava lukea ensin täältä talvi kuulumisia ja sitten voi nähdä ihan livenäkin kisoissa ratoja ja lukea mielipiteesi sitten täältä! Eikä tarvi ihmetellä ekoissa kisoissa että mikähän heppa sillä nyt on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Tuttujen blogeja onkin varmaan kivointa lukea, kun näkee myös livenäkin välillä ja blogista taas näkee, miten niillä arki sujuu. Kuten sanoit ei sitten tartte ihmetellä, kun onkin heppa vaihtunut yms. :)

      Poista
  4. siis sä olit harjotellu tota ilman suitsia ratsastusta ja halusit vaa reenissä päästä vouhottamaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, kyllähän mää tuota jo vähän aikaisemmin treenasinkin!! Pitihän se nyt tulla näyttämään kuin hyvin meillä menee ilman varusteitakin ;)

      Poista
  5. Jaksoin lukea ja katsoa, oonkin oottanut kuulumisia... mutta ei stressiä ;) Musta on kiva itse näin puskaratsastajana lukea sun omat analyysit, mikä meni vikaan ja mikä onnistui ja sitten katsoa video ja bongata noita sun mainitsemia asioita. Tällaista "kuunteluoppilaana" olemista kotona :D Innolla ootan Petran valmennuspostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!! :) Tykkään just nimenomaan tehdä noita analyyseja videoista, kun siten itsekin huomaa asiat paremmin ja jatkossa koittaa mahdollisimman hyvin korjata ongelmia.

      Poista
  6. Jaksoin lukea ja kattoa videot! Tosin koulutunnin videon ei tarviis olla ihan noin pitkä, kun sileällä kuitenkin tapahtuu vähän vähemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä! C: Tuossa oot kyllä oikeessa.. on vaan vähän hankala koittaa perkata ne oleellisimmat asiat videoilta, kun äiti monesti kuvaa melkein koko valmennuksen ja videoita saattaa olla 40min :DD

      Poista