keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ollaanko me vielä elossa...?

..kyllä ollaan! Tämä blogi on tehnyt hiljaista kuolemaa. Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat osaltani ohitse, joten ajattelin, että voisin tänne päivitellä kuulumisia. Katsotaan mitä saan aikaan, luultavasti jonkin kesän kisojen pikakelauksen voisin tehdä.  

Kesän kisat tuli ja meni ja enää on vain HIHS jäljellä, jonne saimme viime viikonlopun kisoista paikan! Meidän osalta tämä kausi ei ole ollut niin menestyksekäs kuin edellinen, mutta päästiin kevään sairastelujen jälkeen kuitenkin hyppäämään muutama vähän isompi rata 135-140cm:n tasolla. Foxi on myös viime vuoteen nähden ollut radoilla parempi ratsastaa ja sen kanssa on ollut radalla monta kertaa huippufiilis! SM-kisat oli elokuussa täysi floppi oman jännittämisen takia. Vaikka ajattelin, ettei minulla olisi mitään menetettävää, sillä kultamitali oli jo edeltävältä vuodelta taskussa, silti alitajuisesti loin itselleni kovat paineet. Eihän se sitten kovin hyvin mennyt, kun kuski oli selässä kuin rautakanki.. Kyllähän se harmitti, mutta katseet on kohti tulevaa :) 

Rovaniemellä 135cm luokasta
SM 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti