sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ei mennyt kisat ihan suunnitelmien mukaan

Melkoisen ristiriitaisilla fiiliksillä ollaan palattu Rovaniemeltä. Kisoihin lähdettiin oikein luottavaisin fiiliksin, sillä Lupu oli Hannan treeneissä ja viime päivinä toiminut tosi hyvin. Kisoissa menimme neljä rataa, tai no oikeastaan kolme, koska viimeisellä radalla ei päästy edes lähtölinjan ylitse.. Hevonen heittäytyi ihan hankalaksi eikä liikkunut mihinkään. Pitää Hannan kanssa keskustella jatkosta, kun hän palaa Hangosta. Varmaan klinikkareissu on taas tiedossa, jipjei!

Keskiviikkona oli lähtöpäivä. Ratsastin Lupun ensin kotona ennen lähtöä ja sitten pakkailimme loput tavarat mukaan. Menin kentällä vain askellajit läpi. Oli melkoisen kuuma, mutta hyvin Lupu liikkui siitä huolimatta. En jaksanut laittaa saappaita jalkaan, joten ratsastin tennareilla, joka oli yllättävän hankalaa :D Kun on tottunut saappaiden antamaan tukeen, niin ei osaa mennä enää ilman.

Jaba-aluetta


Lupun vuorattu boxi, the ötökkäherkkä polle

Rolloon matka meni ripeästi, vaan 3h ajomatka.Paikan päällä purettiin tavarat, kävelytettiin ja ruokittiin hevonen. Yllätyksekseni kisoissa oli uudemmat jabat, kun aikaisemmin Rovaniemellä on ollut ne vanhat punaiset. Nukuimme Santa Claus hotellissa, joten tällä kertaa ei tarvinnut telttailla ;) Ystäväni Heidi oli pitämässä koko kisaviikonlopun minulle seuraa ja tietysti auttelemassa.

Viikonlopun kiinnostavin kuva; hotellin käytävä..

Vissiin oli vähän tylsää, kun ootin suihkuun pääsyä :D

Hotellissa oltu ehkä 10min?

Ikkunasta kun katsoi, niin näki tällaisia poroja ;D kiinnostava kuva part 2

Hienot näkymät oli!

Pitihän sinne katolle mennä siitä ikkunasta.
Morjens!
XDD

Olemme käyneet Rovaniemellä kolmesti aikaisemmin kisoissa ja nyt kisat olivat ensimmäistä kertaa upealla nurmikentällä! Suu loksahti auki kun näin kisa-areenan. Rovaniemen kisat kuuluvat lempparikisoihini, sillä siellä toimii kaikki. Valjastuskatokset ovat ihan jabojen vieressä, monta pesupaikkaa, iso alue, jossa ei ole todellakaan ahdasta, hyvät loppukävelymaastot/ hevosen kävelytysalueet, kuulutukset kuuluvat erinomaisesti ja pohjat ovat aina olleet hyviä. Eteenkin nurmi oli aivan loistavassa kunnossa ja kesti hyvin myös lauantaina yöllisen rankkasateen jäljiltä. Ainut miinus puoli oli se, ettei equipea ollut käytössä, mutta se on pientä. Harmi kun tänä vuonna kisaajia oli erityisen vähän isoista palkinto summista huolimatta (1000e ja 1500e)

Torstain toka este, yli toisella kerralla. Kaikki hyppykuvat (c) Emilia, ellei toisin mainita
Torstaina oli siis ensimmäinen kisapäivä. Luokkana oli 110cm. Verkassa Lupu oli aivan loistava! Paras verryttely varmaan ikinä ja kaikki paikat osuivat täydellisesti kohdalleen. Ehkä lähdin sitten radalle turhan luottavaisin fiiliksin ja unohdin täysin ratsastaa.. Ennen ensimmäistä estettä vähän herätin Lupua, mutten kuitenkaan riittävästi. Ekalle esteelle tultiin vähän vaisusti. Seuraavassa kaarteessa jäin vaan matkustamaan, mikä on yksi pahimmista ongelmistani. Niimpä laukka kuoli ja vieläpä ennen estettä jäin pitämään kädellä. Lopputulos on varmaan kaikille ihan selvä eli kieltohan siihen tuli.. Uusi yritys jossa olikin yritystä ja yli päästiin, mutta sitten taas jäin vaan jalan käytön sijasta vähän vetämään vastaan ja toinen tökkö kolmoselle.. Paikka oli ihan kohtuullinen, mutta ei ollut oikein yritystä niin hevosella eikä ratsastajallakaan.



Radan jälkeen alkoi tympimään oma surkea ratsastus. Taas vain kuvittelin hevosen itse hyppäävän esteet ja itse vain istuskelisin selässä, just joo. Hylkäys olis siis ihan oma vikani, eikä hevosen. Loppupäivän mietin miten huomenna ratsastaisin paremmin ja siinä ainakin onnistuin.

Tarkennus kohdillaan :D
Tankkeri-Lupu
Alkuverkkaa

Perjantai 115cm (c) Tero Törmänen

(c) Tero Törmänen
Meidän tallin kolmen kopla; Eeva voitti, Viivi oli kolmas ja Lupu-pupu neljäs ;) Seuraavana päivänä sitten Viivi oli viimeinen, mää toiseksi viimeinen ja Eeva kolmanneksi viimeinen :DD
Eeva ja Wiwwe <3

Jes, kohta lähtään!
JIIHAAA, mun piti olla eka?!!
Älkää jättäkö mua!!!
AWW Aivan ylisöpö <33 Nallekarkki ;)
Yhteisposeeraus... Eeva perkule jäi lehdistön haastateltavaksi :D
Perjantaina oli vuorossa pikku trophyn karsintaluokka 115cm, josta 10 parasta pääsi lauantain finaaliin kilpailemaan 1000:sta eurosta. Viime vuonnahan me vietiin potti kotia, joka oli aika uskomatonta. Verkka meni huonommin kuin edellisenä päivänä, muttei mikään katastrofi kuitenkaan. En viitsinyt hypätä kovin isoa, etten tekesi mitään mokia ennen rataa. Radalla ratsastin apinan raivolla koko radan ja todellakin ratsastin jokaisen kaarteen reilusti laukaten. Rata menikin super hyvin! Nelos okserille tulin vähän pohjaan, mutta kannukset kylkiin ja yli reippaasti. En pahemmin ratsastanut aikaa, vaan halusin tehdä sujuvan nollan. Se kuitenkin riitti neljänteen sijaan ja pääsyyn finaaliin! :)



Lauantaina oli viimeinen kisapäivä, joka ei mennyt todellakaan odotusten mukaisesti. Vuorossa oli siis finaali 115cm, jossa oli kaksi kierrosta. Ensimmäiseltä kierrokselta laskettiin virhepisteet ja toiselta virhepisteet ja aika. Verkkassa Lupu tuntui sileällä tosi kivalta, mutta verkkahypyt melkein kaikki tultiin aika lentäen. En kuitenkaan jäänyt sitä liikaa vatvomaan vaan lähdin samalla asenteella radalle kuin eilettäinkin.



Herätin hyvin hevosen ja ykköselle tulimme hyvin. Ratsastin seuraavan kaarteen sujuvasti laukaten ja kakkoselle olisi tullut hyvä paikka, mutta mitä tekeekään hevonen. Jumittuu paikoilleen pomppimaan ja jouduin tulemaan esteelle uudestaan. Este oli valkoinen okseri, jonka alla punainen talo, joka oli vähän haastava. Lupu ei ole koskaan mitään kytännyt (paitsi pitkää vettä) ja itse ratsastin siihen hyvällä paineella. Kielto ei siis ollut ollenkaan minun vika, vaan täysin hevosen pöllöilyä. Mäkelän tytöt huusivat minulle ohjeita uuteen yritykseen ja laitoin satasen lasiin ja päästiin toisella yrittämällä esteestä. Seuraavana oli sarjalle 7 laukkaa, mutten saanut hevosta tarpeeksi hidastamaan, kun olin laittanut niin paljon painetta, joten tulimme kuudella.

Pikkasen kaukaa, mutta uudella yrityksellä yli! Este nro 2


Seuraavalle linjalle en saanut yhtä askelta lisää, mutta kävihän se näinkin. Este nro 3a
Este nro 3b (c) Tero Törmänen

Este nro 5.

Este nro 7
Este nro 8 kuudella laukalla. Hieman matala hyppy.

Ja viimeinen este ja maaliin.
Loppurata meni aika hätäisellä fiiliksellä, sillä en saanut itseäni enkä hevostani tarpeeksi rauhoittumaan alkuhässäkän jälkeen. Niimpä vielä toisiksi viimeiseltä esteeltä tuli sarjan a-osa alas. Radan jälkeen ärsytti ihan suunnattomasti, sillä tiesin että mahiksia voittoon ei enää olisi ja Lupu vaan päätti olla menemättä esteen ylitse ensimmäisellä kerralla. Meillä oli 10 virhepistettä rasitteena toiselle kierrokselle. Mietin starttaisinko ollenkaan, sillä emme sijoittuisi kumminkaan. Päätin kuitenkin startata ihan vaan harjoituksen vuoksi, sillä tarvitsemme mahdollisimman paljon rutiinia ja pystyisin yrittämään nolla suoritusta uudestaan. Rata oli eri kuin ekalla kierroksella ja päätin vain ratsastaa sujuvan nollan, enkä alkaa turhaan kääntelemään.

Ennen radalle menoa otin pari hyppyä ja sitten menoksi. Menin näyttämään Lupulle vielä samaisen esteen, mille se kielsikin. Mitä sitten tapahtuikaan? Hevonen ei suostunut liikkumaan enää yhtään mihinkään, ei kävelemään ei ravaamaan eikä laukkaamaan. Yritä siinä sitten lähteä radalle... Tein kaikkeni että saisin hevosen liikkeelle, mutta ei. Yhdessä vaiheessa se liikahti jo raviin ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta heti kun yritin nostaa laukkaa niin jumitti saman tien. Näytin tuomarille "keskeyttääkseni" suoritukseni, jota en edes ehtinyt aloittamaan, sillä lähtöviivalle emme pääsisi. Ihmiset yrittivät verkan puolelta sille maiskutella ja kannustaa ja Sonjakin huusi, että kierrä edes yksi este, jotta se ei saisi periksi, mutta kun ei vaan liikkunut. Jouduin siis palaamaan takaisin ja kävin vielä vähän verkkaamassa Lupua. Se liikkui kuitenkin normaalisti eikä ontunut, joten siinä ei voinut olla kiinni. Arvaatkaas vaan kuinka vitutti ja itketti ja ärsytti! Kaikki sanoivat minulle, etten olisi voinut tehdä mitään paremmin eikä tuo ollut minun vikani. Lupu selvästi päätti ettei sinne halunnut mennä ja sinnehän ei myöskään menty.

Rovaniemi city

Kyllä tarkeni joka päivä ratsastaa, onneksi sai mennä ilman kisatakkia myös finaalissa :)
Ei varmaan kellekkään jää epäselväksi missä päin Suomea oltiin.. ;)

Spiceice jätskii, oli muuten ihan sairaan hyvää ;)
Vähän sekavat fiilikset ovat taas, sillä hevonen hyppäsi kuitenkin perjantaina ihan sika hyvin ja jokaisessa verryttelyssäkin liikkui mielellään. Pe-la yönä oli ukkosta ja Lupu oli ollut aika vauhkona jabassa, joten voi olla, että heppa on ollut vain tosi väsynyt. Viime viikollakin se oli vain juossut tarhassa ötököitä karkuun eikä ollut syönyt kunnolla, joten se voi oikeasti olla väsynytkin, mutta epäilen kuitenkin. Löysimme siltä haavan suusta, joten se voi olla syy siihen, miksi se on syönyt niin huonosti viime viikolla. Voi myös olla, että heppa on taas jostain kipeä, eikä siksi halua liikkua/hypätä. Siksipä lähdemme varmaankin käymään Laukaalla näyttämässä Lupua lekurilla.

Perjantai-iltana tuli ihan kunnolla vettä..
Näkyvyys 100%
Paluumatkalla jännitettiin Hannan puolesta.

Jokin syyhän tuohon käytökseen pitää olla, sillä hevonen joka viime kaudella hyppäsi innoissaan 120-130cm ratoja vähän huonoistakin paikoista, ei nyt suostu hyppäämään huomattavasti pienempiä esteitä eikä halua edes mennä radalle. Tässä on nyt monta vaihtoehtoa jatkoa ajatellen, mutta jos hevosesta ei löydy mitään varsinaista vikaa, vaan ongelma on siinä, että Lupu toimii paremmin kokeneemmalla ratsastajalla, niin sitten on vaihdettava hevosta. Vaikkakin se kuulostaa ikävältä, mutta olemme äidin kanssa jo niin täynnä tätä epätoivoa, eikä oikeasti jakseta enää kauaa samaa meininkiä. Koko vuosi on ollut yhtä siksakkia, joka on vienyt minultakin luottamusta ja motivaatiota tätä harrastusta kohtaan. Ei se ole kiva taistella liian hankalan hevosen kanssa. Tietenkin epäonnistumiset kuuluvat asiaan, mutta liika on liikaa. No, mutta mitään ei ole vielä päätetty vaan kaikki on vaan eri vaihtoehtoja. Palailen takaisin alkuviikosta toivottavasti selkeämpien suunnitelmien kanssa :)

15 kommenttia:

  1. Laitoit sähköpostia, laitan kuvat huomenna. Harmi että meni noin! se radalle menemättömyys oli kyllä niin pelleilyn näköistä, että tuskinpa sitä mikään vaivas vaan ei se vaan halunnu. Mutta kiva että tuo perjantain 115cm meni jo paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) niinhän se oli enemmänkin pelleilyn näköistä, mutta koskaan ei voi tietää onko taustalla jotain suurempaa. Siksipä varmaankin lähdemme vielä kerran eri klinikalle näyttämään Lupua...

      Poista
  2. Teillä on kyllä ollut todella siksakkia tämä vuosi! Aina kun jokin "ongelma" ratkeaa, tulee tilalle uusi. Kokemuksesta tiedän että tuo syö todella paljon luottamusta hevoseen, eikä ratsastus tunnnukkaan kivalta. Oma ex-heppa hyppäsi todella mielellään, mutta kisoissa saattoi tapahtua mitä vain. Samana päivänä toisessa luokassa hevonen oli mahtava, toisessa taas "hullu". Kävimme kaikki maheolliset lisä-aine purnukat jotka vähentävät stressiä kisoissa valmentajan kanssa läpi. Tuloksetta. Lopulta koko homma meni siihen etten uskaltanut luottaa hevoseen ollenkaan, hevonen saattoi sikaillakseensa kieltää vaikka askel sekä kaikki oli kohdillan. (Teki tätä ammattilaistenkin kanssa) Lopulta myimme hevosen ja ostimme uuden. Tsemppiä, mitä ikinä päätäkin Lupun suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aina kun on saanut hetken helpottua, niin eikös tule seuraava ongelma heti perään.. Minäkään en pysty enää luottamaan Lupuun samalla lailla kuin viime vuonna. Nyt kun tiedän, että se voi kieltää taikka pelleillä omiaan, niin sitten se jää vain mieleeni soimaan: "nyt se kieltää kuitenkin", vaikka saattaisi hypätäkkin. Sen takia olen tänä vuonna ollut hyvin epävarma esteiden suhteen eteenkin kun ne alkaa nousemaan. Ratsastuksen pitäisi kuitenkin olla pääsääntöisesti mukavaa, mutta nyt se on ollut jo pidempään enemmän negatiivista tuon hevosen kanssa. Ihan eri fiilis tulee, kun menee jollain toisella hevosella. Ne on niin helppoja verrattuna Lupuun :D no mutta katsotaan nyt mitä tehdään tän asian suhteen. Sanotaanko kumminkin, että jos ei syksyyn mennessä asiat ole helpottuneet niin menee heppa vaihtoon. Turha alkaa taas talvea kuluttamaan siihen, että ens kesänä ei päästä edes radalle asti..

      Poista
    2. Oma ongelmani oli juurikin tuo, että mielessä oli koko ajan "kieltääköhän tää vai ei" ja sitten sitä jäi odottamaan ja ratsastaminen unohtui ennen estettä. Vaikka oli pohkeet kiinni ja tempo hyvä, silti saatettiin mennä sinne esteen sekaan. Ja tosiaan kun ne esteet nousi sinne 120cm tasolle, alko tulla sellanen epävarmuus että mitä jos ollaankin päällään tuolla esteitten seassa. Vaikka apinanraivolla yritti "perkele me mennään yli vaikka mikä olis" saattoi se kielto tulla. Mutta tsemppiä! :)

      Poista
  3. Tsemppiä, mutta ajattele että jokainen vastoinkäyminen opettaa :)

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, että tuli taas ongelmia. Tsemppiä täältäkin ja onnea sijoituksesta! :) Tuo nurmi on ihan muuten ihan täydellisen näköinen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon! Se oli kyllä aivan täydellinen ;) toivottavasti ensi vuonnakin kisat olisi nurmella!

    VastaaPoista
  6. Haha, toi Lupun vuorattu boxi näyttää kyllä hauskalta! :D Tsemppiä sinne!

    Sadetakin Suojassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tiiä oliks siitä pahemmin apua :D Kiitos!

      Poista
  7. Ai sinulla on ollut Sundancer (tai silloin Santtu). Olin aika nuori kun poni tuli Suomeen ja ratsastin sillä jonkun verran silloin. Kiva tietää että ponilla on mennyt hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ollut! Lähti uuteen kotiin vajaa pari vuotta sitten :) Dani oli kyllä loistava velmukelmu oppimestari.

      Poista
  8. Hei, toi Eeva on ollu töissä meidän tallilla täällä etelämmässä pari vuotta sitten :D

    VastaaPoista