Tiistaina oli Hannan viimeistelytreenit. Ne olisi pitänyt olla jo edellisenä päivänä, mutta vettä tuli kaatamalla koko päivän, joten ne siirrettiin. Aloitimme treenit maneesissa, jossa verkkasin Lupun ensin itsenäisesti. Maneesissa ei ole juurikaan tolppia, eikä jaksettu alkaa rakentelemaan kummoisia, joten tulimme vain kahta puomia/estettä molemmilla lävistäjillä. Ensin ravissa puomeina ja sitten laukassa. Lupu ei oikein halunnut pyöristyä kunnolla niskasta, mutta kärsivällisesti ratsastamalla se rupesi rentoutumaan.
Pekka painottaa aina reipasta eteenpäin ratsastusta, mutta Hannan kanssa keskitytään myös hitaassa temmossa ratsastamiseen. Ei sen hevosen aina tarvitse täysiä juosta ja hitaammassa temmossa joutuu käyttämään eri lihaksia. Hanna käski ratsastaa esteille samalla lailla kuin puomeillekkin. Tällä kertaa painotettiin odottamiseen. En saanut yhtään alkaa puskemaan vartalolla esteelle, vaan piti odottaa viimeiseen asti. Ei haitannut vaikka tulinkin välillä lähelle, kunhan odotin rauhassa. Esteiden välissä työstin hevosta pyöreämmäksi. Maneesissa hyppäsimme vain ihan pientä, jonka jälkeen siirryimme ulos radalle.
Ulkona satoi, joten radasta ei ole videota.Tulimme suoraan radan, joka oli vähän samalla periaatteella kuin kisoissakin. Ei alkanut kovin lupaavasti, sillä ekalle esteelle tuli kielto :D Itse en ollut oikein menossa siitä yli ja jäin kiskomaan kilpaa Lupun kanssa kaarteeseen. Uusi yritys radalle ja johan sujui! Koko rata meni todella hyvin ja itse ratsastin paremmin :) Jäi oikein hyvä mieli kisoja ajatellen. Kisoissa vaan pitää muistaa ratsastaa kaikista esteistä yli.
Keskiviikko oli pakkauspäivä. Lupu sai vapaan ja joutui trimmaukseen ja pesulle. Pakkailimme kaikki varusteet kisakaappiin, joka pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön! Ostimme keväällä kisakaapin, sillä viime kesänä jouduimme aina traikusta tai autosta joka päivä raahaamaan varusteet edes takaisin jabojen eteen! Otan ensi viikonloppuna siitä kuvan, niin näette millainne kaappi on kyseessä. Sinne mahtui todella paljon tavaraa, mukaan lukien kaikki loimetkin (joita tosin ei tarvittu kertaakaan)
Torstaina menimme aamulla 8 aikoihin tallille ja odottelimme Hannan saapumista paikalle. Joskus 9? aikoihin pääsimme starttaamaan kohti Savonlinnaa. Paikan päällä purimme tavarat ja annoin hevosen hetken hengähtää ennen selkään menoa. Kävin ratsastamassa Lupun verkkakentällä. Lupu aluksi ravissa vain vänksläsi suullaan, enkä meinannut saada sitä tuntumalle. Yhtäkkiä se rupesi kulkemaan ihan sairaan hyvin, niin laukassa kuin ravissa. Kunnes herra puupää päätti keksiä kisa-areena päädyssä olevan mörköjä ja hänhän ei sinne suostunut menemään! :D Kesken laukan vaan vetäisi liinat kiinni ja alkoi hyppimään ja pomppimaan sinne tänne. Menikin varmaan 10-15 min, että sain sen taas kulkemaan molemmista suunnista rennosti päädyn ohi. Ridailujen jälkeen putsattiin kaikki loput varusteet ja hoidin heposen yöpuulle.
Perjantaina hyvien yöunien jälkeen (nukuimme siis teltassa jälleen) lähdin jaboille kävelyttämään hevosen. Hannan hevosen hoitaja oli ehtinyt ruokkia Lupuskan jo. Oma starttini oli vasta illalla joskus 6 aikoihin, joten koko päivä oli aikaa katsella kisoja.
Ensimmäisenä päivänä hyppäsin siis metrin. Hanna oli joka päivä verkassa mukana, joka helpottikin elämää aika lailla! Itse ei tarvinnut stressata milloin pitää hypätä mitäkin, vaan Hanna aina huuteli milloin laukkaan tai hyppään jne. Verkka menikin ihan asiallisesti, kun yleensä ne on ollut aika katastrofeja, kun olen "paniikissa" hypännyt sitä sun tätä. Eikä koko viikonlopun aikana edes jännittänyt juuri lainkaan ja pystyin hyvin syömään ja juomaan ennen startteja! Kerran Lupu vaan alkoi hyppimään vähän pystyyn ja peruuttamaan pois verkka-alueelta, mutta muuten meni ihan kiltisti. Radallekkin se talutettiin varalta joka päivä.
Odottelemassa starttivuoroa ps ihana könötys |
Radalla Lupu oli ihan super! Se imi jokaiselle esteelle ihan innoissaan, eikä kertakaan tullut sellaista tunnetta, että se kieltäisi, jee!! Perusrata meni oikein mukavasti, mutta uusinnassa aloin liikaa nyppimään kädellä ja tuli yksi puomi alas. Hevoseen sain kumminkin olla todella tyytyväinen! Lopulta olin tuloksissa 19/57 eli ei huonosti ollenkaan! Olin toinen ei sijoittunut, joten jäätiin juuri ja juuri ilman sijoitusta. Puhtaalla radalla aika olisi riittänyt viidenteen sijaan.
Lauantaina minun luokka alkoi vasta joskus 7 aikoihin illalla, joten aikaa oli siis enemmän kuin laki sallii. Katselinkin päivän luokkia ja Hannan ratoja :)
Jiihaa, nyt mennään! |
Sunnuntaina luokkani alkoi jo aikaisin aamulla klo 8. Minun piti startata numerolla 9, mutta yllättäen listat muuttuivat useampaan kertaan ja lopulta starttasinkin numerolla 23. Lupu joutui sitten odottelemaan varustettuna jonkin aikaa ennen kuin menin maneesiin ravailemaan ja laukkailemaan. Verkkahypyt meni aivan loistavasti! En ole ikinä osunut jokaiselle esteelle varmaan niin hyvin. Säädin laukan hyvissä ajoin ja sain vain olla tekemättä mitään viimeisillä askeleilla, jes! Radalle menin ihan super hyvin fiiliksin. Jälleen aikaratsastusluokka ja mehän mentiin lujaa. :D Viimeinen linja oli joko 7 sujuvaa laukkaa tai 8 lyhyttä. Päätin mennä sen sitsemällä, vaikka tokavikalle tulikin vähän lyhyempi hyppy. Sitten vaan hanat auki ja jestas sentään kun näin että jäädään ihan helkkarin kauas, mutta super Lupu-pupu ylitti esteen puhtaasti! Mentiin luokan kärkeen ja fiilis oli tosi hyvä :)
Minttu ja Lego kiilasi meistä hitusen ohitse, joten otimme sitten toisen sijan 57:stä lähtijästä. Kotimatkalle päästiin hyvillä mielin, eikä ollut aivan turha reissu! Hauskaakin oli hyvässä seurassa ja Savonlinnassa oli mukava kisata.. Paluumatka meni ongelmitta pysähdyksineen reilu 6 tunnissa. Perillä olimme kuuden aikoihin eli ihan kohtuu ajoissa.
Ensi viikonloppuna suuntana on Korpilahden kansallisen kisat. Mietittiin lähdetäänkö vai ei, kun hirveesti tuttuja sinne ei ole tulossa ja meidän pitää pärjätä mamman kanssa kahdestaan ilman Hannaa :D Majoitus oli kuitenkin jo varattu aikoja sitten, joten päätettiin lähteä. Mennään vielä aluksi aika helpot luokat, koska en halua ottaa mitään riskejä, kun kevät meni niin huonosti. Lauantaina hyppäämme helpot 100 ja 110cm luokat, jotta meno pysyisi yhtä rentona, enkä iskisi yhtäkkiä itselleni liikoja paineita. Sunnuntaiksi olen ilmoittautunut 120cm:n luokkaan, mutta siihen mennään ihan lauantain mukaan. Jos menee hyvin ja on yhtä helppoa kuin Savonlinnassa mennään se, mutta jos vähänkin tuntuu epävarmalta vaihdetaan se kymppiin :)
Huhhuh, tästä tuli ihan älyttömän pitkä! Katsotaan josko saisin jostakin pongattua meistä kuvia. En kuvaillut taaskaan juuri yhtään kisoissa, vaikka aikaa olisikin ollut. Kisapaikalla vaan on paljon muutakin ajateltavaa ja se kamera helposti unohtuu laukkuun. Ensi viikonloppuna koitan vähän kuvaillakkin! :)
Näin sut tuolla Opera Games:eissa :D
VastaaPoista:DD
PoistaHei jee kiva että tekin pääsette pikkuhiljaa vauhtiin kisaamisessa :) onnea sijotuksista! Mäkin starttaan korpilahdella mun hepoilla, nähään ehkä sillon :)
VastaaPoistaJep, toivotaan et menis sielläkin ihan kohtuu hyvin! :) Katoinkin kipasta, et oot ilmoittautunut! :)
PoistaNäin sut tuolla monta kertaa, kisattiinkin samoissa luokissa :D mutta hienoja oli teidän radat kun verkan puolelta katselin :) lupu on hieno heppa ja hyvin ratsastat! Onnea sijoituksista! :)
VastaaPoistaKiitos paljon!! :)
PoistaOnko sinulla eri jalustimet noiden kuvien välillä? :D Ekoissa näyttäisi olevan freejumpit ja seuraavissa jotkut tavalliset nivelletyt jalustimet, jos siis edes näen oikein :D
VastaaPoistaJoo ihan oikein näet! :DD Testasin ekana päivänä Hannan freejumppeja ja lauantaina ja sunnuntaina menin omilla jalkkareilla ;)
PoistaHirmusesti onnea hyvistä radoista ja kiva kun on alkanut taas sujumaan kisoissakin! Onnea sinne korpilahdelle! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! Toivotaan nyt, et sujuis myös jatkossakin, kun tässä on jo ihan tarpeeksi ollut kaiken näköistä ongelmaa :)
PoistaOnnea hienoa! Mutta kyllä Pekka varmaan tietää mitä puhuu.. Jos Pekka M tarkotat :)
VastaaPoistaKiitos! Toki hän tietää mistä puhuu, mutta mielestäni hevosta tulisi ratsastaa myös hitaammassa temmossa, jotta eri lihakset kehittyisivät ja hevonen saisi enemmän voimaa. Tämä ei tarkoita sitä, että heppa laahustaisi hitaasti, vaan on silti ponteva. Myöskin eteen ratsastus on yhtä tärkeää! Lupun kanssa olen huomannut paremmaksi aloittaa ensin hitaammin ja myöhemmin lisätä tempoa kun on lämmennyt. Eikä heti alusta alkaen vaatia liikaa eteen :)
PoistaKirsi