Tänä vuonna SM-kisat eivät menneet meidän osalta ihan viime vuotiseen tapaan.. Tiesin jo etukäteen, että tänä vuonna tulisi varmasti olemaan hankalampaa, ei niinkään esteiden korkeuden/vaativuuden kannalta vaan oman henkisen kantin. Uskottelin itselleni, ettei minulla olisi mitään paineita menestymisen suhteen, sillä eihän meillä periaatteessa ollut mitään menetettävää. Kultamitali oli jo saavutettu, joten siitä on vaikea pistää enää paremmaksi. Tottakai kuitenkin mitalia lähdimme kisoista hakemaan!
Vet check meni ongelmitta läpi ja tällä kertaa osasin pukeutua ja varustautua oikein kyseiseen tilaisuuteen, enkä ollut lenkkareilla ja riimunnarulla liikenteessä.. Tänä vuonna SM-kisat hypättiin ilman välipäivää, joten kisat alkoivat torstain sijaan vasta perjantaina. Perjantaina oli vuorossa junioreiden SM 1.osakilpailu 125cm:n korkeudella.
 |
| Heidi Lammi oli jälleen ottanut meistä paljon kivoja kuvia! |
 |
| Kettu väläytteli kisoissa hienoja hyppyjä! |
Esteet näyttivät pieniltä ja helpoilta, joten sen suhteen ei ollut panikoitavaa. Ainoastaan pysty, jonka alla oli pieni vesihauta hieman jännitti. Kettu ei vettä pelkää, joten turhaa jännitin. Verkassa Hanna oli auttamassa ja siellä kaikki sujui hyvin. Noh sitten itse rata. Olin kuin jännittynyt rautakanki hevosen selässä. Jännitys vangitsi jotenkin mieleni, enkä pystynyt yhtään radalla rentoutumaan. Ratsastin todella alitempoisesti koko radan ja jätin Ketun jälleen todella kauas esteistä, eteenkin oksereista. Pelkäsin puomien tulevan matkaan, joten en uskaltanut lähestyä niitä, vaan ajattelin koko ajan taaksepäin. Kettu tsemppasi älyttömän hyvin ja teki kaikkensa, jottei puomeja tulisi. Hanna taisi jossain vaiheessa rataa huutaa minulle, että "laukkaa", mutten reagoinut siihen, vaikka itsekin huomasin olemattoman laukkamme.
Niinhän siinä sitten kävi, että tulimme maaliin ilman estevirheitä, mutta saimme yliajasta peräti 2 virhepistettä! Olin radan jälkeen todella pettynyt siihen, etten hallinnut omia hermojani. Emme yliajan takia päässeet mukaan korotettuun uusintaan. Tuloslistalla olimme ekan päivän jälkeen 10./42. Olimme kärjestä vain noin pudotuksen päässä, joten peliä ei ollut vielä menetetty.
Lauantaina yritin psyykata itseäni rauhoittumaan ja ottamaan rennosti, ei se elämä ole niin vakavaa! Mukavaahan tämän pitäisi olla, eikä semmoista, että radalla toivoisi olevan jo maalissa. Minulla oli oikeastaan ihan hyvä ja rento fiilis, kun lähdin ravailemaan verkasta kisa-asreenan puolelle. Kaikki oli hyvin, kunnes kuuluttaja mainitsi minun olevan viime vuotinen suomenmestari :D Siinä vaiheessa en saanut enää itseäni rauhoittumaan, kun lähtömerkkikin oli jo annettu. Valtava jännitys otti vallan, sillä en todellakaan halunnut mokata, kun yleisö seurasi silmätarkkana suoritustamme. Näinhän ei pitäisi ajatella, mutta siinä muutaman sekunnin aikana en vain voinut näille ajatuksilleni mitään.
 |
| En kestä näitä mun kauheita ilmeitä :D |
 |
| Lentävä Kettu <3 |
 |
| Kolin kolin.. |
 |
| Ilme kertoo kaiken.. ei ärsyttänyt yhtään! :D |
Alkurata sujui itseasiassa oikein mallikkaasti. Minulla oli alusta asti parempi tempo. Vesihaudalla Kettu sekunnin ajan epäröi, joten jouduin laittamaan siihen enemmän painetta. Vesihaudan jälkeen minun olisi kannattanut kiertää seuraavalle pystylle vähän pidempi tie, mutta pysyin suunnitelmassamme ja käänsin lyhyemmän tien pystylle. En saanut Kettua kaarteessa kunnolla tasapainoon ja pysty tuli harmikseni mukaan. Pudotuksen jälkeen pakka lässähti ja rupesin ratsastamaan huonosti! Otin heti seuraan linjaan ylimääräisen askeleen. Kettu alkoi tässä vaiheessa kuumumaan melko paljon ja sarjalta tuli sitten toinen puomi mukaan..
Maaliin tultiin kahdeksalla virheellä, joka lisättiin suoraan aikaisempaan virhepistemäärään. Näin ollen peli oli jo aikalailla menetetty osaltamme ja radan jälkeen tunteet tulivat pintaan ja purskahdin harmista itkemään. Niin otti pattiin oma surkea ratsastus loppuradasta. Miksi juuri SM-kisoissa ratsastin kauden huonoimmat radat? Viime vuonna ratsastin upeasti ilman mitään paineita, vaikkei ratoja ollut kuin yksi 130cm:n startti takana. Tänä vuonna korkeudet olivat helppoja ja meille rutiinia, mutta silti ratsastin huomattavasti huonommin ja tein typeriä ratkaisuja.
Sunnuntain finaaliin pääsimme kuitenkin mukaan 15 parhaan joukkoon sijalta 10. Mitaliin ei ollut enää mahdollisuuksia, mutta lähdimme tietysti halemaan lisää kokemusta radoilta. Hanna ei kerennyt minua auttamaan, kun hän voitti itse senioreiden suomenmestaruuden ja joutui haastatteluihin yms. Näin ollen jouduin kävelemään radat ja verkkaamaan yksin lukuunottamatta Sannan paria vinkkiä.
Ensimmäisellä kierroksella 130cm ratsastin jälleen alitempoisesti, vaikkei minua enää oikeastaan jännittänyt ollenkaan. Jäin isolla kentällä liikaa kaarteisiin himmailemaan. Horze pysty tuli alas, kun otin väliin yhden askeleen liikaa. Vesihauta ylitettiin varmasti. Vesihaudalta oli linja seitsemällä tai kahdeksalla laukalla okserille, mutta nyin siihen mukaan myös 9:n askeleen. Kettu oli skarppina ja yli päästiin puhtaasti, ei kylläkään kovin tyylikkästi. Maaliin tultiin lopulta seitsemällä virhepisteellä, kun peräti kolme tuli enimmäisajan ylittämisestä, huoh! Kettuhan on luonnostaan nopea hevonen, joten todellakin kiersin kaarteet koko rahan edestä...
Toiselle kierrokselle (140cm) lähdimme mukava virhepistepotti mukanamme. Esteet eivät tuntuneet isoilta, vaikka suhteellisen vähän olemme hypänneet 140cm:n ratoja. Useampi 135cm:n rata ollaan kuitenkin hypätty. Rata oli myös varsin helppo verrattuna ensimmäisen kierroksen rataan ja siinä olikin lähinnä vain suhteutettuja linjoja. Rata meni melko mallikkaasti, venytin kuitenkin kaarteet liian pitkiksi ja näin ollen saimme taas kaksi virhepistettä yliajasta! Kolmos pysty tuli alas hipaisusta, mutta muuten Kettu hyppäsi radan hyvin! Radalta tuli siis 6vrp mukaamme ja koko SM-kilpailun lopputulos oli peräti 26,5 virhepistettä, ei paljoa naurattanut.. Viime vuonna voitimme seitsemällä virheellä, joten tulos oli melkoisen paljon huonompi.
Hevoseen sai kuitenkin olla aivan super tyytyväinen, se hyppäsi joka päivä mielettömän hyviä hyppyjä ja oli miellyttävä ratsastaa! Harmi vain, kun itse pilasin jokaisen suorituksemme. Niinhän se tässä lajissa on, että hyvään tulokseen vaaditaan sekä ratsulta, että ratsastajalta hyvää työskentelyä, ei riitä, että vain toinen on iskussa!
Maaliin tultiin kahdeksalla virheellä, joka lisättiin suoraan aikaisempaan virhepistemäärään. Näin ollen peli oli jo aikalailla menetetty osaltamme ja radan jälkeen tunteet tulivat pintaan ja purskahdin harmista itkemään. Niin otti pattiin oma surkea ratsastus loppuradasta. Miksi juuri SM-kisoissa ratsastin kauden huonoimmat radat? Viime vuonna ratsastin upeasti ilman mitään paineita, vaikkei ratoja ollut kuin yksi 130cm:n startti takana. Tänä vuonna korkeudet olivat helppoja ja meille rutiinia, mutta silti ratsastin huomattavasti huonommin ja tein typeriä ratkaisuja.
Sunnuntain finaaliin pääsimme kuitenkin mukaan 15 parhaan joukkoon sijalta 10. Mitaliin ei ollut enää mahdollisuuksia, mutta lähdimme tietysti halemaan lisää kokemusta radoilta. Hanna ei kerennyt minua auttamaan, kun hän voitti itse senioreiden suomenmestaruuden ja joutui haastatteluihin yms. Näin ollen jouduin kävelemään radat ja verkkaamaan yksin lukuunottamatta Sannan paria vinkkiä.
 |
| 1. kierros 130cm |
 |
| 2.kierros 140cm |
Ensimmäisellä kierroksella 130cm ratsastin jälleen alitempoisesti, vaikkei minua enää oikeastaan jännittänyt ollenkaan. Jäin isolla kentällä liikaa kaarteisiin himmailemaan. Horze pysty tuli alas, kun otin väliin yhden askeleen liikaa. Vesihauta ylitettiin varmasti. Vesihaudalta oli linja seitsemällä tai kahdeksalla laukalla okserille, mutta nyin siihen mukaan myös 9:n askeleen. Kettu oli skarppina ja yli päästiin puhtaasti, ei kylläkään kovin tyylikkästi. Maaliin tultiin lopulta seitsemällä virhepisteellä, kun peräti kolme tuli enimmäisajan ylittämisestä, huoh! Kettuhan on luonnostaan nopea hevonen, joten todellakin kiersin kaarteet koko rahan edestä...
Toiselle kierrokselle (140cm) lähdimme mukava virhepistepotti mukanamme. Esteet eivät tuntuneet isoilta, vaikka suhteellisen vähän olemme hypänneet 140cm:n ratoja. Useampi 135cm:n rata ollaan kuitenkin hypätty. Rata oli myös varsin helppo verrattuna ensimmäisen kierroksen rataan ja siinä olikin lähinnä vain suhteutettuja linjoja. Rata meni melko mallikkaasti, venytin kuitenkin kaarteet liian pitkiksi ja näin ollen saimme taas kaksi virhepistettä yliajasta! Kolmos pysty tuli alas hipaisusta, mutta muuten Kettu hyppäsi radan hyvin! Radalta tuli siis 6vrp mukaamme ja koko SM-kilpailun lopputulos oli peräti 26,5 virhepistettä, ei paljoa naurattanut.. Viime vuonna voitimme seitsemällä virheellä, joten tulos oli melkoisen paljon huonompi.
Hevoseen sai kuitenkin olla aivan super tyytyväinen, se hyppäsi joka päivä mielettömän hyviä hyppyjä ja oli miellyttävä ratsastaa! Harmi vain, kun itse pilasin jokaisen suorituksemme. Niinhän se tässä lajissa on, että hyvään tulokseen vaaditaan sekä ratsulta, että ratsastajalta hyvää työskentelyä, ei riitä, että vain toinen on iskussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti