keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Uusia tuulia

Olen aina kaikille sanonut, etten koskaan haluaisi muuttaa Äimärautiolle hevosen kanssa. Mitäs lokakuun alussa tapahtuikaan? Kettu muutti maalta kaupunkiin täysihoitotalliin ja näin ollen viiden vuoden Marttilassa asustaminen päättyi. Viihdyimme Hannan maneesilla erittäin hyvin nämä vuodet, myös kaikki meidän hevoset ovat siellä asustaneet. 

Mikä sitten sai meidät muuttamaan Äimärautiolle?

Suurimpana syynä oli valmentajien puute. Oulunsalossa minulla ei ollut enää ketään valmentajaa ja kun Hannakin muutti Järvenpäähän, niin olisimme jääneet ilman valvovaa silmäparia. Äimärautiolla olemme entuudestaan laukanneet Petran valmennuksissa ja siellä on myös vanha kouluvalmentajani Maija, jonka tallille muutimme. Tiina alkaa meidän kotivalmentajaksi esteillä, joten valmentajia löytyy läheltä! 


Viimeiset hetket Oulunsalossa

Olemme viihtyneet kaupungin hälinässä yllättävän hyvin. Suurin muutos on ollut se, että lähes aina on joku ratsastamassa yhtä aikaa. Olen toistaiseksi onnistunut kuitenkin välttämään pahimmat ruuhka-ajat. Viisi vuotta kun on tottunut melkein joka päivä yksin ratsastamaan, niin jo viisi ratsukkoa tuntui aluksi ruuhkalta. Onneksi maneesi on iso ja vielä pystyy menemään kentällä/maastoissa, niin tilaa riittää. Kettu on päässyt myös maastoilemaan, kun merituuli pitää ötökät poissa. Äimärautiolla on paljon myös kavereitani, joten on ollut mukava nähdä heitä useammin! 

Muuton yhteydessä tuli huomattua, kuinka paljon voikaan yhdelle hevoselle kerääntyä tavaraa. Tuli käytyä kaikki tavarat läpi ja osa lähtikin roskakoriin tai lahjoitin kavereille. Saatiin myös myytyä Lupun vanha Antareksen satula, joka on pitkään ollut turhan panttina.


Maalta kaupunkiin. Toka kuva uudelta tallilta, meri on ihan vieressä.

Foxi on syönyt koko meillä aikansa, sekä myös Hannalla ollessaan Havensin rehuja. Nyt kun Hanna lähti, niin Havensia ei oikein ole täälläpäin saatavilla. Meidän pitäisi pikku hiljaa vaihtaa rehumerkkiä, mutta vaihtoehtoja on niin monia, että iskee valinnanvaikeus.. Foxi on sen verran kuuma tapaus, ettei sille sovi kaura. F onkin Havensilta syönyt kauratonta mysliä ja nappulaa, molempia kisakaudella 2 litraa, sekä lisäksi mashia litran päivässä. Tämä ruokinta on ollut toimiva ja heppa näyttää ulospäin hyväkuntoiselta. Olemme alkaneet syöttää Foxille Marstallin hengitysteitä avaavaa mysliä mashin seassa, joka on ollut apu yskään.

Mitä rehua teidän kilpahevoset syövät? Maijan kanssa tehdään kuitenkin viimeinen päätös ruokinnasta, mutta haluaisin mielellään kuulla myös teidän kokemuksianne! Hihsistä ostimme lisää havensin mysliä, jottei ihan vielä tarvitsisi rehua vaihtaa. Nappulat jätimme nyt kokonaan pois, sillä ne ei Ketulle enää tuntunut maistuvan.

Isoveljen kanssa reippaasti talkoiltiin seuran kansallisissa kisoissa, itse en ollut hyppäämässä.
Mun herkkulakko loppui syysloman alussa, oih!
Petra tuli pitämään valmennuksia viikko muuttomme jälkeen. Osallistuimme vain yhtenä päivänä, sillä toisena päivänä Foxille oli varattu eläinlääkäriltä aika. Valmennus oli tällä kertaa klinikan hallissa. En ole siellä Ketun kanssa aikaisemmin hypännyt ja hieman jännitin kuinka paljon se kuumuisi pienessä hallissa. Alkuverkka sujui ravissa oikein kivasti. Laukassa Kettu alkoi kuumumaan, muttei kuitenkaan räjähtänyt täysin käsiin.

Ensimmäisellä kerralla kavallettilinjalle tullessani en osunut ensimmäiselle kavalletille, mutta sen jälkeen muistui taas mieleen, miten lyhyt kaarre tulee ratsastaa. Toisesta suunnasta tultaessa välit olivat ensin pidempiä ja sitten lyhenivät, joten minulla oli melkoinen työ saada Kettu odottamaan vikassa välissä. Yllättävän hyvin se kuitenkin tuli takaisin!



Kaikki tehtävät näettekin videolta, joten niistä ei sen enempää. Kettu oli melko villinä, kun ei oltu vähään aikaan hypätty (viimeksi Ypäjän kisoissa) ja esteet olivat sen verran pieniä, ettei ne Kettua hidastanut. Aika hyvin sain kuitenkin ratsastettua tehtävät läpi, eikä tarvinnut ottaa seis missään vaiheessa. Lopuksi tulimme yksittäisen isomman pystyn ja F hyppäsi sen upeasti! Viimeisen linjan okserilta kaareva neljä laukkaa pystylle ja siitä kahdella laukalla kavalletille jouduin tulemaan uudestaan, sillä F veti viimeisen välin kahden laukan sijaan yhdellä. Uudella yrityksellä virtahepo kuitenkin malttoi ottaa myös sen toisenkin askeleen.



Toisena päivävä suuntasimme treenejen sijaan Brunon luo. Hän on hollantilainen eläinlääkäri, jonka luona käytimme Foxin keväällä. Sen jälkeen F onkin liikkunut ja hypännyt hyvin ilman ongelmia. Halusimme kuitenkin viedä ennen Helsingin kisaa Ketun tarkastettavaksi.  F reagoi hieman vasempaa etujalkaa taivutuksissa, muttei mitään suurempaa. Molemmat etuset piikitettiin, sekä Bruno niksautteli hevosen läpikotaisin. Ohjeeksi saatiin kolme päivää kävelyä ja sitten takaisin normaaliin liikuntaan. HIHS:iin jäi siten vielä hyvin aikaa valmistautua.

8 kommenttia:

  1. Baileys/pavoa meillä syötetään :)

    VastaaPoista
  2. Täällä syö kenttähevonen myöskin Pavoa. All Sport -nappulat ovat olleet meidän syöpön makuun täydelliset, riittävän isot magnesiumarvot ja ei ole kuumunut ainakaan oma pieni täykkärini näistä raksuista toisin kuin saman merkin Sport Fit -rehuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetäänpäs korvan taakse! Foxilla kun tuota virtaa riittää muutenkin enemmän kuin tarpeeksi, niin yhtään turhaa energiaa se ei tartte :D

      Poista
  3. Me ollaan aikaisemmin syötetty Havensia mutta ehkä 1,5 v sitten vaihdettu Marstalliin. Ihan tosi hyvä! Eskollakin on vähän taipumusta kuumua, vaikka ei niin paljon kun Kettu, niin syö pelkkää Marstall Westerniä. Yhteensä 1,5-2 litraa päivässä. Illalla mash +pellava puuro. Ollan tykätty!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota marstallia saisi täältä ostettua helposti, joten olenkin vahvasti kääntymässä siihen suuntaan :) Syötätkö mashia joka pv? Ollaan havensin mashia syötetty päivittäin, mutta jossain marstallin mashsäkissä luki, ettei sitä tarvitsisi välttämättä joka pv syöttää. Mielelläni kyllä päivittäin syöttäisin!

      Poista
  4. Tääki maalainen siirtyi kaupunkii ratsastaa äimälle kun uusi (se vanha maskotti lopulta menehtyi eikä rikkinäisestä jalasta mitään olisi tullut) vuokrahevonen löytyi sieltä - ruuhka aikaa äimällä niin on siinä ihmettelemistä, mutta yritän järkätä aikoja jolloin ei olisi paljon porukkaa (ja tekis mieli painattaa takkiin että hei ratsastus näyttää kauhealta koska olen aloittelija :D :D) :D Ihana että puolen vuoden kokeilujen ja etsintöjen jälkeen löytyi vihdoin uusi kaveri jolla käydä valkoissa. Toistaiseksi vain kerta viikkoon käyn ratsastelee. Erika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että on löytynyt yysi vuokrahepo! Olen melko hyvin onnistunut pahimmat ruuhkat välttämään, mutta nyt kun kentällä ei enää oikein voi mennä, niin porukkaa on hallissa paljon enemmän. Olen huomannut, ettei tuota ruuhkaa oikein kunnolla pysty ennakoimaan. Monet sanoo, että 5-6 aikaan on pahin ruuhka, mutta joskus siihen aikaan olen saanut ratsastella yksin :D Seuraavana päivänä voikin sitten olla hirveä ruuhka juuri silloin. Joskus taasen päivällä ei ole ketään ja joskus sillonkin on hulluna porukkaa. Hirveästi ei pysty ennakoimaan.

      Poista