torstai 6. helmikuuta 2014

Lisää videoita ja kauhun hetkiä estevalmennuksessa

Tänään oli vapaapäivä koulusta, kun minulla ei ollut koetta. Huomenna alkaakin sitten taas uusi jakso lukiossa. Tänään minulla oli pitkästä aikaa hammaslääkärille aika, kun olen onnistunut parina vuonna skippaamaan sinne menon ja nyt epäilin reikää hampaassa. Onneksi ei mitään kuitenkaan löytynyt! Huomenna eli perjantaina on Hannan estetreenit, joten koitan saada huomiseen mennessä julkaistua tämän postauksen.

Viime viikon perjantaina ja lauantaina oli siis Petra Aittolan valmennukset Äimärautiolla. Perjantaina meinasimme jo perua valmennukseen menon, kun pakkasta oli mittarissa ihan kiitettävästi. Äimiskällä oli kuitenkin muutaman asteen lämpimämpää, joten päästiin kuitenkin lähtemään.

"Ai minäkö muka höyrypää?!"
Aloitettiin normaalisti ensimmäisen päivän tapaan sileäntyöskentelyllä. Päätin laittaa alkuverryttelyn ajaksi graamaanit, jotka olivatkin lopulta koko tunnin ajan sattuneesta syystä johtuen. Foxi oli ravissa vielä varsin mukava ja väisti hyvin peppua ulos -ja sisäänpäin. Laukassa Foxi oli molempiin suuntiin ihan tajuttoman vahva ja pidätteet eivät tuntuneet menevän läpi ollenkaan, vaikka yleensä F on ollut kuuliaisempi gramaanejen kanssa. Asiaan ei auttanut yhtään se, että Petra laittoi meidät kunnolla hommiin ja vaati isoa laukkaa, josta F innostui entisestään. Harjoittelimme myös vastalaukkaa, joka sujui hyvin meidän harjoitteluun nähden. Pari kerta vain laukka vaihtui. Kotona en oikein pysty pelkällä kolmipalalla mitään kummoista laukassa harjoittelemaan, kun yksi pääty-ympyrä rauhallisesti on riittävä haaste. Gägillä voisin joskus kokeilla, mutten tiedä milloin saadaan uusi kuolain edellisen mennessä rikki...

Haha videolla kuuluu kuuluisat "viimeiset sanat": "Mitä helevettiä, mulla ei oo kuolainta tän suussa"



Tämän jälkeen aloimme sitten tulemaan meille "kohtalokasta" puomilinjaa. Ensin tulimme puomit niin päin, että välit pitenivät loppua kohden, joka on luonnollisesti hevosille helpompaa. Väleihin piti tulla aina kaksi laukkaa. Tämä sujui ihan kohtuu hyvin, mutta Kettu oli edelleen hirmu vahva suustaan ja sama epätoivo meinasi iskeä kuskille kuin verkassakin. Toiseen suuntaan puomit olivat meille melkoista räpellystä, kun välit olivat ensin pitkiä ja sitten lyhyitä. Mentiinkin tyylikkäästi välit ensin yhdellä laukalla :D Lopulta sain survottua väleihin kaksi laukkaa ja Petra pyysi tulemaan vielä kerran toisesta suunnasta. Ensimmäiset puomit sujuivat hyvin, kunnes otin pidätteen ja ihmettelin, että miksi hevonen tuntuu niin tyhjältä edestä, ja lähti vasemmalle puomeista ohi??? Samassa hetkessä tajusin, ettei hevosella ollut kuolaimia enää suussaan ja ehdin vain ajatella, että " Ouuuu shit!!!".

Jep jep, en ole ennen nähnyt, että metallikuolain menee poikki
Ensin Kettu meni sinne päätyyn missä puomit olivat, vielä suht rauhallisessa laukassa. Toivoin hartaasti, että hevonen olisi pysähtynyt sinne päätyyn, mutta Foxi tajusi, ettei sillä ollutkaan enää jarrua suussaan, niin sehän lähti! Se kääntyi toiseen suuntaan ja lähti helkkarin lujaa pinkomaan täysiä toiseen päähän pitkää maneesia. Kyseessä oli vieläpä Äimäraution iso ja pitkä maneesi...! Noh, kuolaimen puuttumisen lisäksi meidän upo uudet Dyonin 250e suitset katkesivat?! joten minä pidin käytännössä vain ohuesta leukahihnasta kiinni. Silloin oikeasti pelkäsin hevosen selässä ja mietin tiputtautuisinko alas satulasta. Sitä en kuitenkaan tehnyt, koska vauhti tosiaankin oli sen verran kova.

Suitsien kohtalo..
Noin puolessa välissä hallia tajusin, että maneesin toisen päädyn ovi oli sepposen selällään ja hevonen oli korvat tötteröllä laukkaamassa sitä kohti... Onneksi Jaana tajusi ja ehti nipin napin mennä oven eteen ja näin ollen esti sen pahimman mahdollisen katastrofin syntymisen. Hetken hevonen vielä laukkaili ratsastuskoulun päädyssä ja siellä oli onneksi järkeviä hevosia, jotka eivät villiintyneet edes siitä, kun Kettu kirjaimellisesti laukkasi niihin pahki. Koko tuon ajan yritin pysyä parhaani mukaan rauhallisena, sillä tiesin, että kiljuminen/huutaminen olisi vain pahentanut asiaa. Yritinkin epätoivoisesti itkukurkussa sanoa hevoselle "pprrr, apua". Petra eikä kukaan muukaan voinut tehdä mitään muuta kuin sanoa, että pysy rauhallisena. Lopulta hevonen siirtyi raviin ja hidasti ja saman tien hyppäsin selästä alas. Silloin purskahdin itkuun, kun tajusin tilanteen vakavuuden ja vähän aikaa hyperventiloin järkytyksen seurauksena. Pian pystyin kuitenkin rauhoittumaan ja valmentajakin heittäytyi polvilleen helpoituksesta. 

Ainut, mikä jäi ehjänä jäljelle. Kalliiksi tuli :D
Jälkeen päin spekuloitiin, mitä olisi pahimmassa tilanteessa voinut tapahtua. Jos kukaan ei olisi ehtinyt/tajunnut mennä oven eteen, niin heti oven ulkopuolella oli mukava jäinen alue, johon tuossa vauhdissa olisi melko todennäköisesti kaatunut. Jos ei olisi kaatunut niin sitten olisimme laukanneet täysiä pitkin Äimärautiota ja autoteitä. Maneesissa olisi myös voinut olla hyvin alkeistunnit toisessa päässä ja siitä seurannut melkoinen kaaos. Mutta mitään näistä ei kuitenkaan tapahtunut ja onnea oli hirveästi matkassa!

Tuon jälkeen emme tietenkään päässeet heti jatkamaan tuntia ilman kuolaimia ja suitsia. Foxin kanssa varmaan puolisen tuntia odoteltiin päitset päässä hallissa ennen kuin saatiin lainaan suitset ja kuolaimet. Onneksi Äimiskä on täyden palvelun paikka, josta viimeksi saatiin kengittäjä kengän irrotessa. "Mielenkiinnolla" odotan, mitä tulee tapahtumaan parin viikon päästä seuraavassa valmennuksessa ;D Minun ryhmässä oli poikkeuksellisesti 5 ratsukkoa ja seuraavassa vain kaksi, joten pääsimme kuitenkin jatkamaan seuraavassa ryhmässä.

Laina kuolaimet ajoivat hyvin asiansa, Kettu oli näillä ehkä jopa parempi tai sitten muuten vaan rauhallisempi, kun sai päästellä höyryjään.
Loppu valmennuksen ajan F oli super hyvä ja harmittaa, kun kamera jäi autoon tuossa hässäkässä. Kerran meinasin jäämään liikaa jarruttelemaan, mutta muuten oli sujuvaa.Tulimme pienillä esteillä kaarevia teitä s-mutkalla ja lopuksi linjaa, jossa väleihin tultiin ensin neljällä ja lopuksi kolmella askeleella.

Seuraavana päivänä verkkasimme itsenäisesti ja sen jälkeen kaikki oleellinen on videolla. Viimeinen rata meni hyvin, paitsi ensimmäisen esteen jouduin tulemaan kolmesti ennen kuin onnistuin ja pystyin jatkamaan. Ekaa kertaa ei ole videolla, kun siitä ei nähnyt mitään. Silloin jäin ihan liikaa pitämään, vaikka hevonen olikin rauhassa ja näin ollen hypättiin hienosti esteen läpi paikan tullessa liian pohjaan..



Kommenttia saatiin, että kädet pitää muistaa pitää rentoina, eikä saa jäädä vetämään! Kuuman hevosen kanssa kannattaa mieluummin käyttää johtavia ohjasotteita ennen estettä. Myöskin pohkeet tulee olla lähellä hevosta, varsinkin kaarteissa, jonne Kettu jää helposti pomppimaan kuumuessaan. Kettu sai jälleen Petralta kehuja mm. sen hyppytyylistä. Silloin kun se tulee rauhassa esteelle, niin se kyllä avaa mukavasti takaa hypyssä.

Loppuun vielä video Maijan kouluvalmennuksesta, joka oli heti sunnuntaina. (Kamerasta loppui muisti, joten oikeasta laukasta ei ole nyt videota)Tehtiin palauttelevia harjoituksia mm. eteen alas ratsastusta. Poistuttiin jälleen mukavuusalueeltani ja Maija sanoikin, että nyt täytyy joka kerralla vaatia minulta enemmän ja enemmän. Ravissa minun tulee antaa hevoselle ohjaa ja uskaltaa antaa sen venyttää kunnolla kaulaansa. Laukka on sitten se kinkkisempi juttu, eteenkin se kirottu vasen kierros. Joka kerta täytyy vain uskaltaa laukata isompaa ja isompaa laukkaa, jotta pääsisin eroon tuosta himmailu laukasta, jonka takia esteillä hevonen kuumuu entisestään. Alkuraveissa hevonen oli aivan kamala ratsastaa ja menimme ihanaa kameliravia. Sinnikkäästi jatkaessa hevonen rentoutui ja tuli oikein mukavaksi ravissa!


Nyt tämä romaani saa tältä kertaa riittää. Näihin tunnelmiin, adios!

10 kommenttia:

  1. Wautsi mikä hyppy sun hevosella on, vaikkei mikään ihan helpoin näytä olevan. Wau! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olihan tuolla alkuun vähän hankalaa pysyä hypyssä mukana! Foxi on vaan niin paljon erilaisempi kuin iso ja hitaampi Lupu, joten kuskilla on vielä paljon opeteltavaa ;)

      Poista
  2. Hui, onneksi ei käynyt pahemmin! Kamalaa ajatella, että kuolainkin voi katketa. :o
    Sait uuden lukijan, todella kivanoloinen blogi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! :// Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

      Ihana kuulla! :-)

      Poista
  3. Hui että! Mulle on käynyt ihan samalla lailla, mutta olin ilman satulaa maastossa hackamorella. Oli aika pelottavaa, kun silloinen ratsastettavani lähti painelemaan kiitolaukkaa kotiin! Loppujen lopuksi hevonen tekee kiitolaukasta stopit tallin ovelle ja minä lennän täysillä tallin seinään. :P se tunne, kun et pysty hallitsemaan sun hevosta millään tavalla on ihan hirveä, joten i feel you!
    Tsemppiä, ja hyvä kun oot noin rohkea, että jatkat vaikka mitä tapahtuisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Maastossa ois kyllä aika kamalaa... kävikö sulle pahasti? :/ Meillä maastoihin pitää mennä vieläpä jonkin matkaa asutusalueen läpi, joten ei kuulostaisi kovin kivalle! Tuo tunne ei ole mikään maailman ihanin, kun iso eläin painelee vain menemään ilman kontrollia. Ei mua pelota muuten päästellä hevosella täysiä, kunhan vaan ne kuolaimet on suussa :D

      Kiitos! En helposti jää pelkäämään noiden tilanteiden jälkeen ja hyvä se on mahd. nopeasti hypätä takaisin kyytiin, ettei jää mitään pelkoa takaraivoon :)

      Poista
    2. Ei mulla onneksi käynyt kuinkaan, pelästymistä lukuunottamatta. Seinän kanssa yhteenoton jälkeen hevoselle toiset suitset päähän ja uudestaan maastoon. :D

      Poista
    3. No hyvä ettei sen pahemmin!! :-)

      Poista
  4. Hui mikä juttu! Onneksi säikähdyksellä selvittiin. Oma hoitoponini on kuusivuotias ratsastuskoulun poni ja aika raaka laukassa ja kuuluu hirveesti ja painaa kädelle että tunttu kun niitä kuolaimia ei olisi vaikka olisikin! :/ No hyvä että F rauhoittui etkä tippunut. Jos Se olisi parit pukit siinä vetänyt niin huonosti siinä olisi käynyt! :( Mutta tsemppii jatkossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei oo mikään ihanin tunne kun jarrut ei toimi! Onneksi Foxi ei just alkanut pukitella yms muuten kuski ois varmaan päässyt maistamaan maneesin hiekkaa. Kiitos paljon! :)

      Poista