sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tiivistetysti

Ihana nähdä, että uusia lukijoita on tullut minun epäaktiivisuudesta huolimatta. En ole viime viikkoina jaksanut ottaa stressiä blogiin kirjoittamisesta ja hyvä niin, sillä haluan, että tänne kirjoittaminen pysyy mukavana. Kirjoitusinto ei ole vielä täysin palannut, mutta eiköhän se vielä tule takaisin. 

Kisoissa emme ole käyneet muualla kuin Rovaniemellä. Siellä ei mennyt kisat meidän osalta ihan putkeen, mutta välillä on hyvä palata takaisin maanpinnalle, eikä vaatia itseltä liikoja. Rovaniemen jälkeen meillä on ollut ja on edelleen menossa kuukauden kisatauko. Lappeenrantaan oli tarkoitus lähteä tänä viikonloppuna, mutta emme saaneet joukkueeseen neljättä ratsukkoa, joten päätimme jäädä kotiin. Lappeenrantaan tulee täältä sen verran matkaa, että olisi ollut vähän tympeää lähteä kolmisin kilpailemaan. Jos yksi olisi mokannut, niin peli olisi menetetty. Harmi sinäänsä, sillä joukkueeseen olisi ollut mahtavaa osallistua ja päästä jännittämään muiden jäsenten puolesta. No, eiköhän me vielä joskus päästä mukaan joukkueskaboihin :)

Rovaniemi arctic tour 2014. Kuskin ilme kertoo kaiken, sekä etujalan suoja... (c) Fiia Lappalainen, kiitos hänelle kuvista, joita lisää tulossa myöhemmin.
Toisaalta on ollut helpotus pitää pidempää taukoa kisailusta, sillä kisoissa ollaan keretty käymään ihan mukavasti tänä vuonna. Viikon päästä alkaa kolmen viikon kisaputki ja kaikki kolme kilpailua ovat kerrankin kohtuullisen matkan päässä. Ensimmäisenä Oulun yksipäiväiset kansalliset, sen jälkeen viikonloppu Kiuruvedellä ja viimeisenä ulkokisana Kalajoen venetsialaiset. Tämän jälkeen onkin taas kuukauden kisatauko ennen hallikauden alkua ja tauon aikana Foxi pääsee klinikalle "vuositarkastukseen".



Foxin mielestä valmennus alkoi käydä liian tylsäksi... :)
Maijan kouluvalmennuksissa olemme käyneet kolmisen kertaa, sekä kerran myös Mikko Piiralan valmennuksessa. Mikko oli minulle aivan uusi valmentaja ja olikin kiva saada taas uusia vinkkejä ratsastukseen. Muuten estetreenit ovat olleet aika vähissä, kun Hanna ei ole vielä pystynyt treenejä pitämään. Onneksi Petra on huomenna tulossa Äimärautiolle valmentamaan, joten päästään hyppäämään kunnolla ennen kisoja. Vähän on ollut puomisilmä ruosteessa viime aikoina ja olenkin nyt reipastunut menemään paljon puomeja ja pieniä kavalletteja/esteitä. Keväällä menin parisen kertaa viikossa itsenäisesti valmennuksien ohella puomi/kavallettitehtäviä, jolloin oma estesilmä oli hyvä. Kesällä puomitreeni on päässyt lipsumaaan ja perjantain Maijan valmennuksessa en meinannut enää osata tulla yhdellekään puomille hyvin... Tänään onneksi sujui jo melko mallikkaasti.

Tässä yhdestä Maijan kouluvalmennuksesta videota, joka oli viikkoa ennen Rovaniemen kisoja. F on ollut välillä todella nihkeä väistättävälle pohkeelle, joten päästiin sitä kunnolla työstämään. Voi kauhistus, kun videolla näyttää niin hankalalta tuo väistättäminen! Kuukausi ollaan treenattu paljon tuota takapään väistöä ja tuntuu kyllä jo paljon helpommalta. Huomasin muuten, että minullekin on viimein tullut tuo "mopokäsi" ongelma ja ranteet ovat aivan mutkalla..



Olin Rovaniemen kisojen jälkeen tallilla pari viikkoa töissä. Ratsastin joka päivä Hannan hevosia ja parhaimmillaan minulla oli ratsastettavana kuusi hevosta päivittäin mukaan lukien Foxin. Kolme hevosta ei vielä tunnu hirveästi missään, mutta sanotaanko, että siinä vaiheessa, kun Aino toi minulle liukuhihnalla hevosen toisensa perään +30 asteen helteessä, niin meinasi olla aika tuskaisaa parin viimeisen kohdalla. :D Toinen työviikko oli onneksi vähän rennompi, joten en ollut ihan puolikuollut töiden loputtua. Tänä vuonna olen päässyt Hannan ollessa raskaana ratsastamaan paljon hänen hevosillaan, mikä on ollut erittäin antoisaa! Varsinkin nuorilla hevosilla ratsastaminen on ollut palkitsevaa, kun ne oppivat niin nopeasti uudet asiat. Myös tässä kesän aikana olen mennyt muutamia kertoja kavereideni hevosilla, joilla ratsastan aina mielelläni, jos vain on ylimääräistä aikaa.

Äiti ja Junnu 5 wee

Aasista  on kuoriutunut komia poika!
Ja minun "yhtä komia" sukka, joka kerää kaikki kissan karvat...
Työpäivän päätteeksi suklaatuutti ennen Foxin hoitoa.
Tästä tuli näköjään tällainen pikatiivistys postaus.. Rovaniemen kisoista postausta luvassa ensi viikolla! Myöskin minulla on Mikon valmennuksesta ja Maijan puomitreenistä videoita, joten niistä koitan tehdä postaukset mahdollisimman pian. 

4 kommenttia: