tiistai 3. toukokuuta 2016

Kevään ekat ulkohypyt

Vitsit miten ihanaa oli päästä vihdoin hyppäämään ulkona! Perjantaina meillä oli Petran treenejen toinen päivä ja vuorossa oli ratatreeni. Alkuverkassa F oli yllättävän pehmeä suustaan, toki se oli innoissaan, muttei onneksi mahdottoman vahva. Verkkahypyt tulimme pystylle, jonka edessä ja takana oli puomit. Hypyt onnistuivat hyvin ja seuraavaksi tulimme kolme erilaista pienempää tehtävää ennen pidempää rataa. Minun tarvitsi tulla kaikki vain kerran, sillä kaikki sujui ongelmitta.



Lopuksi tulimme kymmenen esteen radan, joka meni loistavasti! Foxi teki hienoja hyppyjä eikä ollut yhtään puomeissa kiinni.  Minä en alkanut nyppimään laukkaa pois, vaikka menimmekin pitkästä aikaa ulkona. Rytmi pysyi koko ajan tasaisena, vaikkakin esteiden jälkeen F tuli innokkuuttaan hetkeksi vahvaksi. Sain sen kuitenkin aina takaisin, eikä meidän tarvinnut tehdä voltteja tai pysäytyksiä. Ainoastaan F oli hieman epätasainen päänsä kanssa, mutta yleensä se siitä on taas tasoittuu, kun päästään menemään enempi ulkona.


Kaiken kaikkiaan saimme olla erittäin tyytyväisiä treeneihin. Foxi oli todella skarppi eli siis normaali itsensä, eikä ottanut kumpanakaan päivänä yhtään puomia, vaikka loppuradasta alkoikin kuumumaan. Olihan se tosi epätavallista, kun se otti viisi puomia radan aikana, siinä vaiheessa alkoi meillä soimaan hälytyskellot ja hyvä että heppa hoidettiin heti. Paikalla olleet tututkin sanoivat, että aivan kuin se olisi eri hevonen. 

Hyvällä fiiliksellä lähdetään torstaina kohti meidän ekaa GP-starttia! Kaikki menee hyvin, kunhan vain luotan itseeni!

Onko joku lukijoista tulossa viikonloppuna Järvenpäähän?

6 kommenttia:

  1. Mitä foxista hoidettiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän etujalkoja ja sitten yskää. Täältä löytyy tarkempaa selostusta:https://myworldwithhorses.blogspot.fi/2016/04/paastaispa-jo-baanalle.html?m=0

      Poista
  2. Tsemppiä GP:seen! Mekin tullaan perjantaina hyppäämään noviisisarjaa, joten ehkä törmätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulle kans tsempit, ehkä nähdään! :)

      Poista