tiistai 15. tammikuuta 2013

Pikaiset klinikkauutiset

Tosiaan en nyt ehdi mitään kauhean pitkää selostusta kirjoittamaan tämän päiväisestä kilinikkareissusta. Itse en ollut klinikalla mukana, koska minulla oli koe ja olin neljään asti korvaamassa matikantuntia.

Lupulla kuvattiin siis maha. Sen piti olla ennen tutkimuksia 14 tuntia syömättä, joten aamulla poika oli kuulemma ollut erittäin kiukkuinen. Mahasta ei löytynyt mitään ja oli oikein hyvä. Kaikki veriarvot ja lihasarvot yms olivat hyvät. Kun Lupua sitten maneesissa ravautettiin, niin ell huomasi oikealla puolella epäpuhtautta. Olen itsekkin huomannut nyt talvella, että Lupu on enemmän tahdittanut oikealta. Se on ollut sieltä aina vähän jäykempi, mutta tämä oli selkeämpää.

Syynä paljastui sitten oikeantakajalan lonkkanivelestä. Sieltä kipu säteilee myöskin selkään, joka selittää selkäkivut. Lonkkanivel piikitettiin ja huomenna Lupu saa tarhata 2h. Ensimmäinen viikko on kävelytystä champonin kanssa, toinen viikko juoksutusta ja kolmas viikko sileää ja sitten saa alkaa taas hyppäämään. Jos silloinkin epänormaali, niin uudestaan piikitys.

Nyt siis tulee pakostakin jälleen lomailua, eikä vielä päästä aloittamaan treenaamista. Mutta tärkeintähän on, että heppa saadaan kuntoon :) Onhan se tietenkin harmi, että menee hukkaan ns parasta treeniaikaa, mutta mielummin nyt kuin kesällä. Onneksi sentään vika löytyi! :) Pitää keksiä nyt itselle vähän jotain virikettä, kun on tottunut ratsastamaan lähes joka päivä. Kuulumisiin!

5 kommenttia:

  1. Voi ei, tsemppiä tilanteeseen! Olin luullut, että Oulun klinikalla ei voi kuvata lonkkia, mutta olin väärässä. Hyvä kuitenkin, että ongelma löytyi ja pystytään hoitamaan - ja mikä parasta, ei ollut mahahaava, jonka hoito on pitkäaikaista ja sikakallista! t. Samoissa luokissa kisaava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lupulta ei kuvattu lonkkaa, vaan se arkoi sitä niin paljon, joten siitä päädyttiin piikitykseen.

      Poista
  2. meillä löytyi vastaaviin ongelmiin syy selästä kun se kuvattiin:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä, että syy löytyi! Eihän nämä kuitenkaan mitään mukavia juttuja ole..

      Poista
  3. Sinulle olisi haaste ;)

    http://petrakoivulahti.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista