sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viime päiviä

Hui, melkein viikko edellisestä postauksesta! Olen kyllä joka päivä miettinyt, mitä voisisin oikein kirjoitella. Ei vaan nyt oikein inspiroi kirjoittaa mitään, kun joka päivä on ollut lähes samanlainen. Olen tottunut siihen, että teen kerran/kaksi viikossa treenipostauksen valmennuksista.... Mutta nyt, kun ei olla päästy pitkään aikaan valmennuksiin saatikka edes ratsastamaan, niin ei ole oikein kiinnostavaa tulla joka päivä kertomaan taluttelusta ympäri kenttää. Kovasti olen yrittänyt keksiä joitain kivoja postausideoita, mutta minkäs teet kun pää lyö tyhjää :D Monta postausta olen aloittanut, mutta en vain saa niitä kirjoitettua loppuun.. Pitäisi yrittää vähän skarpata tämän blogin kanssa. Muistakaahan, että saatte aina laittaa minulle postausehdotuksia ja toteutan toiveitanne mielellään!

Sitten niihin kuulumisiin. Maanantaina ja tiistaina jatkettiin Lupun kanssa saman kaavan mukaan eli kävelytystä champonin avulla. Tiistaina myöskin ratsastin Heidin pyynnöstä Pretalla. Hanna oli laittanut maneesiin erilaisia puomitehtäviä ja menimme sitten niitä. Preta oli paljon parempi, kuin lauantaina, joka osittain saattoi johtua kuolaimen vaihdosta. Se ei myöskään kytännyt enään toista päätyä ja kulki paljon rennommin ja mukavasti. Laukassa varsinkin heppa oli puomeilla ihan super! Vitsit jos joku olisi ollut kuvaamassa ;) Oli kyllä jälleen mukava päästä ratsastamaan, kun viime aikoina sitä ei kyllä ole ollut yhtään liikaa :)

Keskiviikosta alkaen Lupua on saanut alkaa juoksuttamaan edelleen champonin kanssa. Keskiviikkona Lupu kulki oikein nätisti, vaikka virtaa olikin aivan hulluna. Torstaina vähän säikähdin, kun heppa liikkui jotenkin huonosti/hassusti ja pukitteli ravissa kokoajan. Ilmeisesti sitä alkoi ahistamaan perseessä hinkkaavat valjaat. Lupulla saattoi olla myös vähän jumissa jokin paikka, kun sillä oli ollut liian vähän vaatetta ulkona. Hieroin ja venyttelin Lupsakan liikutuksen jälkeen lämpölampun alla. Muina päivinä Lupu onkin liikkunut taas ihan hyvin ja olen alkanut jälleen venyttelemään Lupua joka päivä. (Jätettiin venyttelyt pariksi kuukaudeksi eläinlääkärin kehotuksesta.)

Tänään (eli eilen) päivä meni suurinpiirtein näin:

9.30 Heräsin kerrankin ihan kohtuu "aikaisin" viikonloppuna.

Aamulla näytti tältä..

Melkein siistiä.
9.45 Raahauduin aamupalalle ja söin aamupalaksi ruisleipää, Profeel rahkaa ja ananasmehua.

10.10 Menin tuttuun tapaan koneelle istumaan ja tekemään kaikkea turhaa. Lähinnä katselin youtubesta videoita ja luin hötönettiä.


11.10 Huomasin olleeni tunnin jo koneella tekemättä mitään järkevää ja iskä tuli ehdottamaan, että mentäisiin harjoittelemaan autolla ajoa pihalle. Puin vaatteet päälle ja yritin laittaa omaa pärstää vähän kuosiin. En jaksanut mennä suihkuun, vaikka hiukseni olivatkin aika likaiset...

Elmeri <3


11.30 Istuin auton ratissa ja yritin epätoivoisesti olla ajamatta ojaan. Oli varmasti aika huvittava näky, kun istuin autonratissa ja se oli pelottavaa! :DD En onneksi ajanut päin puuta, mutta vauhtia olikin varmaan huimat 5km/h!!


12.24 Menin takaisin sisälle, tosin sitä ennen kävin ulkona räpsäisemässä pari kuvaa.




13.00 Iskä oli laittanut tosi hyvää ruokaa! Namnam tuli kyllä massu täyteen ;)

13.20 Lähdettiin tallille ajelemaan Iistä, kun kerta isän luona nyt olen.

14.10 Tallilla vihdoinkin. Hain heti Lupuskan sisälle ja laitoin sen lämpölamppujen alle, jossa sen myös harjasin ja valjastin. Lupulla oli taas joku vitutuspäivä ja monet kerrat meinasi puraista minua persuksista.


Herra bandakarhu(huomaa täplät silmien alla) halusi tehdä lähempää tuttavuutta kameraan.
 14.50 Menin tällä kertaa kentälle juoksuttamaan Lupua, kun maneesissa oli estevalkku meneillään. Meidän kenttää ei ole aurattu lukuunottamatta kaviouraa. Lupu siis sai kivasti samalla hankitreeniä. Aluksi heppa ei olisi millään jaksanut kulkea reippaasti käynnissä eteenpäin. Ravissa se kuitenkin liikkui kivasti omalla moottorilla ja välillä piti yrittää sitä rauhoitella, kun vauhtia kertyi liiaksi. Kerran Lupu säikähti yllättäen jotakin, mutta rauhoittui pian. Kun olin lopettelemassa huomasin, että Lupun suusta tulee hieman verta. Se oli ilmeisesti puraissut vahingossa itseään, eikä verta tullut paljoa. Ennen talliin menoa väistättelin Lupua vielä vähäsen, kun meinasi taas unohtaa, että minäkin olen olemassa.
Nyt mä boseeraan!
Äiti nyt on hyvä!

No ei mua nyt enää kiinnosta!!
Turpamodel
15.20 Lupun kanssa takaisin talliin ja venyttelin sen jalat. Kaulavenytyksiä kuitenkaan en enää uskalla tehdä, jottei Lupun kaula jää jumiin. Juotin poitsulle melassivettä ja kauhistelin sen kamalan näköistä harjaa, joka on taas päässyt kasvamaan liian pitkäksi...

Lupun kaunis harja....

Höystetty peppu ;)
16.00 Vein Lupun vielä pihalle pariksi tunniksi. Tein hepalle ruuat ja jäin suustani kiinni tallikavereiden kanssa. Putsasin varusteet omille paikoilleen.

16.40 Päästiin varmaankin lähtemään tallilta, koska en muista tarkalleen moneltako lähdettiin.

17.30 Oltiin kotona ja syötiin illallinen Sen jälkeen taas tietokone oli kaverini :D

18.30 Otin itseä niskasta kiinni ja menin meidän kuntosalille tekemään tunnin tehotreenin. Lähinnä juoksin ja tein kahvakuultreeniä.

19.40 Huomasin, että Putous oli alkanut, joten lopettelin salihommat ja katsoin Putousta.


21.00 Putouksen jälkeen menin saunaan ja käväisin myös höyrysaunassa. Oli ihana päästä salin jälkeen rentoutumaan. Saunan jälkeen iskä oli tehnyt ihanaa jälkiruokaa ja ahmin sitä yllin kyllin mahaani :D Sitten taas koneelle kirjoittelemaan tätä postausta, jonka tein vasta tänään(sunnuntaina) loppuun.


00.00 Nukkumaan







4 kommenttia:

  1. wou, onks teil oma kuntosali :o + noin hieno piha!

    VastaaPoista
  2. :o MÄKI HALUUN OMAN KUNTOSALIN! :D

    VastaaPoista
  3. eiii oispa meilläki kuntosali! :D tulis ainaki käytyä

    VastaaPoista