tiistai 4. kesäkuuta 2013

Viikkoon mahtuu monenlaista

Hupsista, blogin päivittely vähän jäänyt! Olen ollut niin hurmaantunut hyvistä keleistä ja kesäloman alusta, etten ole blogiin ehtinyt kirjoitella. Kuvamateriaaliakin on hyvin vähäisesti, mutta Ypäjältä tuleekin sitten videot kaikista radoista ja kuvia :) Olemme siis huomenna lähdössä jo aamulla kahdeksan aikaan ajelemaan kohti Ypäjää Hannan hevosrekan perässä. Jee, olen niin innoissaan, kun pääsee pitkästä aikaa vaihtamaan maisemaa ja useampi päiväisiin kisoihin! Vaikken itse siellä ratsastakkaan, niin on kivaa vaihtelua olla hoitajan ja katsojan roolissa. Finnderbyssä onkin paljon nähtävää, kun on este, -koulu, -lännen ja kenttäratsastusta ja expo ;)) Okei, tuosta viimeisestä ei seuraa mitään hyvää :D Finderbyssä näemme siis!


Lähdössä lenkkeilemään, ps kaikki tämän postauksen kuvat kännykkälaatua <3

Torstaina päätetiin lähteä Heidin kanssa uittamaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle hevosia. Uittopaikalla oli paljon ihmisiä rannalla, joten menimme tuttuun tapaan kauemmaksi olevalle hiekkadyynille. Vesi oli todella matalalla, joten sai mennä aika kauaksi, jotta oli tarpeeksi syvää. Hauska, kun toisella puolella dyyniä vesi oli jäätävän kylmää ja toisella puolen todella lämmintä. Menimme tietenkin lämpimämmällä puolella, vaikka se oli muuten vähän huonompi. Tuuli aika kovasti, vaikka lämmintä olikin +30 astetta. Aaltojakin oli ihan kivasti ja Lupu niitä aluksi pelkäsi, mutten lentänyt kuitenkaan jorpakkoon niin kuin pari vuotta sitten pariinkiin otteeseen ;D Syvemmälle mentäessä herra alkoi tekemään vastarintaa, eikä oikein suostunut hennoin ottein syvemmälle menemään. Lopulta se kuitenkin pari kertaa rohkeni mennä ja päästiin vähän matkaa uimaan. Lopuksi vielä ravailtiin vedessä ja laukkailtiin dyynillä :)

Lupu laitumella :) Harmi kun sitä ei tänäkään vuonna voi laittaa laitsalle, kun se vaan laukkaa ötököitä karkuun :/

Perjantaina Hanna oli kipeä, joten hän ei pystynyt ratsastamaan Lupulla. Lähdin sitten Heidin kanssa maastoilemaan. Ei vieläkään käyty ihan siellä kauempana huippumaastoissa, koska siellä menee aina vähintään 1,5h. Kävimme siis vain alku hiekkapätkän edestakaisin. Ilman satulaa olimme liikenteessä ja Lupu oli niin hienosti! Saa olla kerrankin ylpeä hevosestaan :) Kävelimme pitkät alkukäynnit ja ihan vähän vain ravasimme, sillä meillä molemmilla oli perseet kipeänä eilisestä reissusta. Siirryimme lähes suoraan laukkaamaan ja hepat pysyi hienosti myös paluumatkalla käsissä :) Heidillä oli kiire Pretan hampaiden raspaukseen, mutta meillä jäikin vähän ylimääräistä aikaa, joten päätimme käydä tutustumassa yhteen kivan näköiseen hiekkapolkuun. Tajusimme nopeasti, että se menee lähelle tallia ja näin ollen löysimme paremman reitin näihin kunnon maastoihin, jee! Nyt ei enää tarvitse mennä yhtä pätkää asutusalueen läpi ja voin mennä Lupun kanssa yksin myös näihin parempiin maastoihin.


Ihanaa hiekkaa!
Omistan aasin ;) Lupu nauttii elämästään
Wohouu se pääsi ympäri!

Lauantaina itselläni oli melkoisen kipeä kurkku, mutta siitä huolimatta selvisin neljistä ylioppilasjuhlista ja omista päättäreistä. Lisäksi meillä oli iltatalli ja minun piti (tai sain) ratsastaa Lupulla, kun Hanna oli vielä kipeänä. Tällä kertaa otin suunnaksi kentän ja päätin ratsastaa Lupun läpi. Vitsit oli kivaa ratsastaa piiitkästä aikaa kunnolla omalla hevosella :) Lupu oli varsinkin ravissa ihan superhyvä! Laukassa se on kuin yö ja päivä eri suuntiin. Vasen on sille paljon hankalampi ja on ihan vinossa. On se kuitenkin jo talvesta paljon suorempi, pikku hiljaa hyvä tulee! Laukassa innostuin menemään myös kavalletteja ja heppa toimi tosi hyvin. Pari kertaa se käynnissä vähän jäkitti, kun pyysin sitä reippaampaan askellajiin, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti pysähtynyt kertaakaan.

Lauantain eväät! Nyt ei sentään enää ole kurkkukipeä, mutta sen sijaan ihana yskä..

Sunnuntaina juoksutin Lupun sivuohjilla.

Maanantaina aloitin jo vähän pakkaamaan kisoja varten, ettei seuraavalle päivälle jäisi niin iso urakka. Hanna pääsi vihdoinkin ratsastamaan Lupulla ja otti muutamia hyppyjäkin. Pitkästä aikaa myös satoi vettä, hyvä vaan, ettei kenttä pölisisi niin pahasti. Paitsi sillä hetkellä kirosin vesisadetta, kun sen takia miljoona itikkaa heräsi henkiin ja jahtasi minua. Nostelin Hannalle esteitä ja lopuksi se tuli muutaman 120cm korkuisen hypyn. Lupu oli aivan innoissaan ja siitä kyllä näkee, että se rakastaa hyppäämistä! Korvat tötteröllä paineli menemään ja veteli oikein hienoja loikkia :)

:DD I am very beautiful.....
Terveisiä vaan kaikille!
Tänään sain jälleen kunnian ratsastaa hevosellani :D Kentälle suuntasin taas ja naamani on vieläkin yhtä hymyä! Hevonen tuntui varmaan parhaalta ikinä ja kaikki vaan loksahti paikoilleen. Kertaakaan se ei edes jäkittänyt vastaan! Vähän tietenkin välillä tuttuun tapaan venkslasi suullaan, mutta se oli vain ihan pientä. Heti alkuraveissa heppa oli super ja vasen laukkakin rullasi yllättävän hyvin. Väistöt meni myös ongelmitta sekä ravipidennykset. Laukassa tulin puomilinjaa eri laukkamäärillä ja laukan säätäminen oli niin helppoa :) Ääh Lupu oli vaan niin ihana!


Huomaa, että on ollut vähän tylsää :DD

Aurinkoa ottamaan


Puolet muistitavaralistasta..

Ratsastuksen jälkeen vuorossa oli trimmausta ja Lupu pääsi pesulle ja harjan leikkuuseen. Pakattiin vielä loput tavarat mukaan ja sitä kyllä riittää.. Meillä on kaksi kokoontaitettavaa pyörääkin mukana ja auto on ihan täynnä! Onneksi Lupun ei tarvitse yöpyä jabassa, vaan mennään Hannan hevosien kanssa tallimajoitukseen. Uutta varustekaappia ei voitu ottaa mukaan, koska paluumatkalla otamme Foxin kyytiin. Hanna jatkaa Ypäjältä vielä viikoksi Helsinkiin, joten ensi viikolla pääsen taas jatkamaan treenejä Lupun kanssa. En varmaan saa seuraavana yönä ollenkaan unta, kun olen niin tohkeissani :D Mutta palaillaan sitten Finnderbyn jälkeen ja nähkäämme siellä, jos jotkut teistä ovat sinne tulossa!

4 kommenttia:

  1. Mäki oon tulossa hoitajan roolissa!

    VastaaPoista
  2. Mikset käytä lupulla ötöökäloimee ne ei oo kuumia. ;):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupu käyttää ötökkäloimea :) tuossa kuvassa olin sitäbsyöttelemässä ja päästin sen irti. Ei auta loimi asiaan vaan viime kesänäkin laukkasi vain vauhkona laitsalla. On sen verran herkkis, ettei siedä yhtään ötököitä..

      Poista