keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Ypäjä Spring Show

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Meidän osaltamme kilpailut meni oikein kivasti ja kotimatkalle lähtikin kaksi ruusuketta, sekä iloinen ratsukko :) Kivat kisat olivat jälleen ja oli mukava huomata kehitystä tapahtuneen kuukauden aikana. 120cm:n radat tuntuvat jo sujuvilta ja ensimmäistä kertaa Foxin kanssa uskalsin vähän ratsastaa aikaakin.




Näin sujui meidän kouluvalmennus ;D
Ennen viikonlopun kisoja minulla oli alkuviikosta Maijan kouluvalmennus ja Hannan estetreenit. Kouluvalmennukset ovat kaiken hulinan keskellä vähän jääneet sivummalle (yhdessä välissä oli melkein kuukauden tauko), mutta silti sileänpuolikin oli mennyt harppauksen eteenpäin! Olen vaihtanut Foxille sileälle kuolainta kolmipalasta Lupun entiseen varsiniveleen (Fullcheek) ja sillä Foxin ratsastettavuus on muuttunut hurjasti. Laukassa pystyn menemään vaikka monta kierrosta kentän ympäri ilman, että hevonen katoaa jalkojeni alta ;) Kyllä Foxi edelleenkin muuttuu laukassa ajoittain vahvaksi, mutta kaikkea ei saa yhdellä kerralla.



Keskiviikkona oli viimeiset estetreenit ennen kisoja ja päätimme vaihtaa (taas) hyppykuolainta, sillä kuten viime postauksen videoista näkeekin, Foxi ei kuunnellut erityisen hyvin pidätteitä. Tällä ohuella nivelgägillä hyppäsin ensimmäiset kuukaudet Foxin kanssa, joka silloin Petran treeneissä lopulta katkesi. Uuden samanlaisen kuolaimen saapumisessa kesti älyttömän kauan aikaa. Paksummalla omppugägillä Foxi toimi Ypäjän sekä Äimäraution kisoissa hyvin, mutta treeneissä puolipidätteillä ei ollut mitään virkaa. Nyt F toimi tällä ohuella gägillä paljon paremmin kuin pari kuukautta sitten! Ainut miinuspuoli on se, että Foxi viskelee jonkin verran enemmän päätään tällä kuin ompulla. Se ei vaikuta selkään mitenkään, ainoastaan näyttää vähän karulta.





Sanokaahan onko nää videoilta otetut pikkukuvat ihan turhia, vai laitanko näitä jatkossakin? En pahemmin voi näitä isontaa, kun laatu menee vain entistäkin pahemmaksi..
Treenit sujuivat miljoona kertaa paremmin kuin viime postauksen mikään valmennus :D Muutaman kerran pidätin jälleen liikaa laukkaa, jonka seurauksena otin kerran yhteen väliin extra-askeleen ja pari kertaa F siirtyi laukasta raviin ennen estettä, hups! Radalla sarjalle tulin aivan liian isosti sisään ja väli kävi todella ahtaaksi. Toisella kerralla maltoin odottaa a-osalle rauhassa.

Minulla on joku käsivamma menossa, sillä muutamista videoista olen katsellut, että otan vasemmalla kädellä enemmän puolipidätteitä kuin oikealla, jolloin käteni ovat epätasaiset. Varsinkin kaarteissa huomaamattani saatan vetää vasemmasta ohjasta... Sileällä ratsastaessa taas tilanne on päinvastainen ja oikea käteni on rauhattomampi. Olen yrittänyt tähän kiinnittää huomiota, mutta se on yllättävän haasteellista keskittyä käsiin esteradan aikana. Aina minulla on on ollut enemmän tai vähemmän epätasaiset kädet ja kolmisen vuotta sitten käteni heiluivat minkä kerkesi, joten nyt näyttää sentään siihen nähden paremmalta.


Perjantaina lähdimme taas viiden aikaan aamusta ajelemaan kohti Ypäjää. Iida lähti hevosensa kanssa mukaamme ja heidän isompaan traileriin mahtui myös kaikki heinät ja kisakaappi. Tällä kertaa hevoset majoittuivat kolmostallissa ja me asustimme kivassa porkkanahuoneistossa.

Perjantaina hyppäsin warm up 120cm. Verkassa stewardi ja eräs kengittäjä tulivat sanomaan minulle Foxin ontuvan. Ihmettelin sitä kummasti, sillä en tuntenut selkään mitään tavallista poikkeavaa, eikä äitikään havainnut mitään erikoista. Selittelyt eivät auttaneet, vaikka 8h automatka oli takana ja varmasti F saattoi olla vain jäykkä lavoistaan, minkä takia mahdollisesti tahditti pikkuisen. Kengittäjän mielestä F mukamas näytti könkänneen kunnolla, joten lähdimme sitten porukalla ulos eläinlääkärin luokse. Pari kertaa ravasin Foxilla selästä käsin suoralla ja ell vain totesi hevosen olevan jäykkä, kuten olin yrittänyt sanoakin. Ei siinä mitään, minut siirrettiin luokan viimeiseksi ja sen jälkeen pysyivät kengittäjä ja stewardikin hiljaa. Vähän kyllä kummastutti kyseinen tilanne, mutta työtäänhän he vain tekevät.

:DDD
Paras Kettu!
Verkkaan Oliver tuli auttamaan ja häneltä sain ohjeeksi välttää lähtemästä Foxin kanssa vetokilpailuun. Radalle menin hyvällä ja rennolla fiiliksellä. Rata oli tasainen ja sujuva, harmittavasti viimeiselle esteelle Foxi pääsi aavistuksen pitkäksi ja otimme hipaisusta puomin matkaan. Parasta kuitenkin oli se, ettei tällä kertaa tarvinnut tehdä kolmea pysäytystä ja voltteja kesken radan, kuten viimeksi warm upissa! :)

(Huom, kaikki kisavideot vasta postauksen lopussa!)

Lauantaina vuorossa oli kansallinen 120cm:n luokka. Luokassa oli hirvittävän paljon lähtöjä (peräti 99!), joten luokka jaettiin kahtia rankingpisteiden mukaan. Minä hyppäsin a-osassa, jossa oli ratsukot, joilla oli alle 30 rankingpistettä. Verkassa Iida oli tällä kertaa auttamassa, kuten myös sunnuntainakin. Foxi tuntui jälleen hyvältä, joten radalle oli kiva lähteä.

Olin suunnitellut kääntäväni vähän tiukemmat tiet ensimmäistä kertaa ja kaikki ne pääsin myös toteuttamaan. 2-3 -linja oli reipas kuuden laukan linja, jonja olin suunnitellut tulevani seitsemällä, jotta pääsisin helpommin kääntämään sarjalle ennen trippeliä. Kakkosen jälkeen jäin nyppimään laukkaa liikaa ja otinkin epähuomioissani väliin kahdeksan laukkaa... Tämän seurauksena puomi tippui, mutta skarppasin silti loppuun asti ottaen aikaratsastuksen harjoituksen kannalta. Foxin kanssa olisi päässyt vielä paljon nopeammin, mutta aika oli silti aika hyvä näin ensimmäiseksi kerraksi. Ilman puomia olisin sijoittunut kolmanneksi! Sijoituimme silti 10./51, kun puhtaita ratoja ei tullut kovinkaan montaa. Ei siis yhtään hassumpi tulos :)

Kaikki hyppykuvat sunnuntailta! Ensimmäistä estettä ei oltu laitettu turhan isoksi :D
Hurja kolmoissarja!
Apua en kestä, Foxi näyttää näissä kuvissa ihan ponilta!!
Kuskiakin hymyilytti viimeisellä esteellä :)
Sunnuntaina hyppäsin junioriluokan korkeudella 125cm. Ratapiirrosta katsoessani kauhistelin kolmoissarjaa, sillä en ole koskaan kisoissa, enkä varsinaisesti treeneissäkään kolmoissarjaa hypännyt. Kyllä olen mennyt erilaisia jumppasarjoja, mutta jotenkin kolmoissarja vaan kuulosti hankalalta. :D Rataa kävellessä estekorkeus näytti jopa pieneltä?!, joten korkeuden puolesta ei tarvinnut panikoida.

Verkassa Foxi oli jälleen super hyvä ja rauhallinen. Radalla fiilis oli kohdillaan ja Foxi oli jälleen hyvin ratsastettavissa. "Pelkäämäni" kolmoissarjakaan ei tuottanut ongelmia, joten turhaan panikoin! Uusinnassa tulin turhan isosti sarjalle sisään ja seuraava viiden laukan väli meinasi käydä hieman ahtaaksi. Kettu oli kuitenkin ketteränä, eikä ottanut puomia alas. Vitsit mikä fiilis oli, kun päästiin maaliin NOLLILLA! :) Siinä vaiheessa luokkaa otimme vieläpä kärkipaikan, joten olin kyllä super tyytyväinen. En todellakaan odottanut tällaista tulosta ja tavoitteenani oli vain selvitä maaliin asti mahdollisimman sujuvasti.



Aivan luokan lopussa yksi ratsukko kiilasi ohitsemme, joten sijoituimme toiseksi! Todella kiva lopetus kisaviikonlopulle ja vihdoinkin tuntui siltä, että oikea tatsi alkoi löytyä. Hyvillä mielin lähdimme kotimatkalle, joka meni yllättävän nopeaa hyvässä seurasssa.

Hopee ei oo häpee!
Noiden kisojen jälkeen ollemme hypänneet pari kertaa kotikentällä, sekä vappuna olimme Äimärautiolla Petran treeneissä. Niistä kirjoittelen sitten alkuviikosta viikonlopun kisojen jälkeen! Suuntaamme perjantaina kohti Korpikylän kansallisia, joten pitäkäähän peukut pystyssä! :) 

19 kommenttia:

  1. Oi tuolla hypyssä tuntuu varmaan lentävän! Tehän voisitte mennä heinäkuussa Lapland Trophyyn 140cm :D Näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Välillä kyl lennänkin noissa hypyissä kivasti ylävartalon kanssa :D tuskin me vielä niin isoja hypittäis, kuskille tulis pian rimakauhu! ;D kesällä tavoitteena on mennä 120 ja 130cm ratoja, jos kaikki mennee hyvin :-)

    VastaaPoista
  3. Me oltiin samalla käytävällä teidän kanssa, taisit ehkä jopa kävellä mua vastaankin(?) mut Ketun ainakin tunnistin :D Mitä hyppäät Korpikylässä? Onnee hyvistä radoista ja sijoituksista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oot sit varmaan saattanut nähdä mut! :D Hypätään samat luokat kuin ypäjällä eli 2× 120cm ja yks 125 cm. :)

      Poista
  4. Oot kyllä kehittynyt Ketun kans jo nyt tosi paljon, onnea sijoituksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meininki on kyllä muuttunut joulukuusta pikkasen :D Naurattaa ihan katsoa niitä ensimmäisiä estevideoita!

      Poista
  5. Hyvin menitte,ja videoista napatut kuvat ovat ihan hyvia kans et voit laittaa jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jep mustakin nuo kuvat on kiva lisä, kun en saa kovin usein kuvaajaa mukaani tallille, niin onpahan sitten edes jotakin :)

      Poista
  6. Tuo sun heppas on kyllä niin makee!!
    Näyttää, ettei sen tarvi yhtään tehdä
    töitä päästäkseen yli noista esteistä, syö niitä tyyliin aamupalaksi. ;)
    Voin vain kuvitella, miten pitkälle ton kanssa pääsetkään!

    Kettu on kyllä niin paljon rauhallisempi tuolla kisoissa, selvästi nauttii!
    Kivan näköistä menoa ja superpaljon onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu ja kuski kiittää! ;) Foxin ei nähtävästi hirveesti tartte tehdä vielä töitä 120 luokissa. Toivotaan vaan et heppa pysyy terveenä!

      Ihan uskomatonta, miten se on niin paljon rauhallisempi kisoissa kuin kotona. Kotona se on sellainen höyrypää :D Ketusta kyllä huomaa kuinka se tykkää hypätä, se on selkeesti sen lempipuuhaa!

      Poista
  7. Hienosti menee, onnea sijoituksista! :-)

    VastaaPoista
  8. Olitko tänään Huittisten ratsastus keskuksella kisoissa?:)

    VastaaPoista
  9. En, kun ollaan tää viikonloppu Korpikylässä :)

    VastaaPoista
  10. Hei! Hyvältä näyttää tuo teidän meno! ;) Säähän teit sillon joskus melkei vuosi sitte sellasen postauksen ko Juhannus tunnelmia/tunnelmaa? Alkoin vaan miettiin että mistä sä oot ostanu sen naruturppiksen ja kuin paljo se makso?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En valitettavasti tiedä mistä se turparemmi on ostettu, kun ei ole omani :/ En ole ainakaan vielä missään törmännyt vastaavanlaisiin... varmaankin Hanna on sen ostanut ulkomailta. Toivottavasti löydät jostain!

      Poista
  11. Ootko unohtanut tän blogin ihan kokonaan :( olis kiva kuulla teidän kuulumisia!

    VastaaPoista