lauantai 20. joulukuuta 2014

HIHS -valmistelut osa 1

Jei, vihdoin alkoi joululoma, joten päätin ottaa tavoitteeksi päivitellä blogia ahkerammin.

Oulun kisojen jälkeen Foxilla oli pari rennompaa päivää, jonka jälkeen meillä oli kotitallilla Nina Fagerströmin valmennukset parina päivänä. Itse en ole aikaisemmin Ninan valmennuksissa käynyt, joten vähän jänskätti, mitä tulevan pitää. Olisin joutunut olemaan molempina päivinä koulusta useamman tunnin pois, joten minut siirrettiin molemmiksi päiviksi viimeiseen ryhmään. Aikaisempi ryhmä olisi ollut tasoltaan tasaisempi, mutta ei minun ryhmän eri tasoisuus juuri haitannut. 



Foxi yritti syödä kameran.
Ensimmäisenä päivänä aloitimme alkuverkan jälkeen ympyrällä laukkapuomeilla. Ensin tulimme puomeja vaihdellen keskeltä sisäreunaan tai vuorostaan ulkoreunaan, jolloin välit olivat pidemmät. Foxi oli yllättävän rauhallinen, vaikka tehtävää toistettiin usemman kerran. Toki se kävi kuumana, mutta oli kuitenkin ratsastettavissa. Hankalinta oli mennä ulkoreunasta puomit, sillä en seuraa laukassa kädellä riittävästi mukana, jolloin jään kädellä kiinni ja F joutui tekemään enemmän töitä. Heti oli paljon helpompaa, kun koitin vähän liioitellusti laittaa kättä eteenpäin. Puomeilla piti olla erityisen tarkkana, että tuin ulkopohkeella riittävästi hevosta ja johdin sisäohjalla kaaren suuntaan.

Tämän jälkeen  tulimme kahta ristikko kahdeksikolla ja päädyissä teimme aina ympyrän puomin kanssa. Foxi kävi kyllä kuumana! Heppa vaan tuntui katoavan alta ja hypyt olivat kovin kiireisiä. Foxista oli hurjan jännää, kun kotimaneesiin oli ilmestynyt katsomo ja siitä se otti vähän extra kipinää. Seuraavan tehtävän alku oli samanlainen, mutta se jatkui vielä neljän askeleen linjalla ja parilla esteellä, joiden jälkeen otettiin seis. Neljän askeleen linjalla jouduin päästämään Foxia turhan paljon etenemään, jonka jälkeen oli taas hankala pitää pakka kasassa. Sama neljän laukan linja toisesta suunnasta oli paljon sujuvampi.

Näin Oulunsalossa...
Jatkoimme myös muilla pienillä radoilla, mutta niistä en sen enempää rustaile tänne. Videolta kaikki olennainen jo näkyykin eli F oli koko valmennuksen aika villinä ja jouduin tekemään kovasti töitä, jotta sain pidettyä sen jotenkin rauhallisena. Lopuksi korjasin vielä samaisen neljän laukan linjan niin, että ratsastin jo edeltävän kaarteen rohkeasti eteenpäin. Näin heppa pysyi tasaisempana myös linjalla. Nina piti siitä, kuinka hyvin osasin korjata asiat ohjeiden avulla. Kunpa myös muistaisin samat jutut valmennuksien ulkopuolella..



Toisena päivänä hyppäsimme enemmän ratatyyppisesti. Aloitimme valmennuksen menemällä laukassa päätypuomin yli, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja mentiin ravissa parin puomin yli maneesin halki ja toisessa päässä jälkeen laukassa yhden puomin yli. Ravipuomeilla Foxi ei mainannut laukan jälkeen rentoutua ja sen seurauksena askel jäi kovin lyhyeksi ja F otti extra-askeleen väliin tai laukkasi niiden ylitse. Laukassa koko homma olikin sitten huomattavasti helpompaa, tosin Kettu meinasi  vähän villiintyä.

Verkkahypyt sujuivat rauhallisemmin kuin edellisenä päivänä, tosin edelleen oli kuskilla tekemistä. Kettu oli ihan kelvollinen ottaen huomioon, että hyppäsimme kotona. Verkkahyppyjen jälkeen tulimme pidemmän radan kahteen kertaan.  Tulimme ensimmäisten esteiden jälkeen kaarevan pysty-okseri -linjan ensin viidellä laukalla, jonka jälkeen hypättiin sarja. Sarjan jälkeen piti kasvattaa laukkaa suuremmaksi ja tulla samainen linja neljällä laukalla. Noh voitte vain kuvitella mikä höyrypää Foxista tuli sen linjan jälkeen! Oli pikkaisen hankalaa saada hevonen rauhoittumaan viimeisiä esteitä varten.


Lopuksi tulimme saman radan uudelleen vähän isompana. Rata sujui ehkä hitusen paremmin, mutta edelleen Foxilla oli kovin kiire ja teki normaalia huonompia hyppyjä. Olisin kieltämättä halunnut hypätä vähän isompia esteitä, kun HIHS lähestyi kovaa vauhtia Vähän siis jäi hampaan koloon, sillä luvassa oli kuitenkin areenalla 130-135cm:n luokat. Muussa tapauksessa esteiden korkeus ei olisi haitannut.

Nina oli todella mukava valmentaja ja hän tuntui pitävän Foxista. Kuitenkin olin ikävä kyllä hieman pettynyt, sillä odotin valmennuksilta enemmän. En tiedä olinko asettanut liikaa ennakko-odotuksia vai mikä oli syynä, mutten saanut loppujen lopuksi valmennuksista niin paljoa irti kuin olisin toivonut. Samat ohjeet olen saanut Hannalta ja Petralta, joten mitään uutta ei varsinaisesti jäänyt käteen. Eihän sitä tietenkään aina uutta voi saadakaan, mutta sen verran tyyriiltä valmennukselta olisin halunnut enemmän (ohjeita, vinkkejä jatkoon tmv). Kyselin muilta valmennuksissa ratsastaneiden fiiliksiä ja porukka oli aika kahtia jakautunutta. Mutta niinhän se on, ettei kaikki valmentajat sovi kaikille :)

Keiden valmennuksissa te lukijat käytte?

4 kommenttia:

  1. Oon ite myös käynt Ninan valmennuksissa ja tykännyt kyllä tosi paljon. Meillä onneks seura tukee mukavan summan, se 100€ on jo aika paljon vaikka huippu valmentaja onkin.

    Mutta joo, innolla oottelen jahka saisit loman aikana postaukset reaaliaikaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit onpas kiva juttu,kun seura tukee valmennuksia! :)

      Haha niin minäkin... Ihan hävettää tulla näin myöhään postaamaan :D

      Poista
  2. Mulla on teistä kuvia HIHS:tä ainaskin perjantailta kuvia, jos haluat niin voin lähettää niitä sulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tosi kiva, kun olet ottanut! Oon nimittäin löytänyt tähän mennessä vasta yhden kuva meistä :D
      Laita säpöä: kirppu.kankaala@hotmail.com

      Poista