sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ei niin onnistunut valmennus

Heips! Tosiian Perjantaina oli Pekan valmennus, joka meni ihan päin persettä. Valmennuksen jälkeen oli tosi turhautunut ja epäonnistunut fiilis, joten täytyy vielä sitten Kalajoella kisoissa pohdiskella onko järkeä mennä kaksi luokkaa päivässä. Varmaankin skippaan ainakin lauantain 120cm:n luokan. Tällöin menisin vain perjantaina isomman luokan eli 130/120cm. Noh katsoo miten hevonen jaksaa/on halukas hyppäämään. Nimittäin valmennuksessa ei ollut kovin halukas hevonen.

Torstaina ratsastin Lupun kevyesti kentällä ilman satulaa. Mikään ei taaskaan tuntunut onnistuvan ja hermot meni useampan otteeseen. Lopulta sain väsättyä jonkin näkösen tehtävän ja tulin sitä molemmissa suunnissa. Johan rupesi sujumaan kun molempien piti keskittyä tehtävään, eikä mihinkään muuhun.



Perajantaina oli pitkästä aikaa Pekan valmennus. Viime kerrasta olikin jo kauan aikaa, kun on ollut niin paljon kisoja. Ensin verryttelin hevosen maneesissa, missä oli huomattavasti viileämpi, kuin ulkona. Pekan tullessa siirryimme kentälle, jossa oli ihan sairaan kuuma! Mittari näytti +25 astetta. Vaidoimme ensin kuulumiset ja sitten Pekka kertoi aika paljon "teoriaa". Kävimme läpi mm kuinka tärkeää on kisoissa keskittyminen ja huolella suunniteltu rata. Radankävelyssä pitää oikeasti pohtia asioita, eikä vain pölöttää kavereiden kanssa.. Tämä viittasi mm siihen kun unohdin Tahkolla radan.. :D Aloitimme hyppelöt ristikolla, jossa tarkoituksena oli harjoitella johtavia ohjasotteita. En oikein 100%:sti älynnyt tehtävää, joten ei oikein sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten tuli ensimmäinen kielto ristikolle?! Itse vähän häkellyin, mutta varmaan en saanut suoristettua hevosta tarpeeksi hyvin. Lisäksi en jotenkin hahmoittanut ponnistuspaikkaa, vaan rupesin hätiköimään jo pienillä esteillä.. Noh Pekan piti hieman selventää minulle tehtävää, niin alkoi se sitten joten sujumaan, kun sain suoristettua hevosen.



Kissa päätti lähteä Pikkaralasta meidän mukaan. Piti käydä nostamassa se pois, kun ei lähtenyt edes auton liikkuessa :D

Seuraavaksi aloimme tulemaan yksittäistä vesimatto-okseria pitkällä ja lyhyellä lähestymisellä. Minun piti taas muistaa suoristaa hevonen, kun sen pää meinaa edelleen olla ihan vinossa. Pekka muistutti kääntämään ulko-ohjalla, vaikka se onkin kiinni sisäohjassa. Kun tämä alkoi sujumaan, niin siirryimme rataan, joka oli aika pitkä ja siinä oli paljon tehtävää. Korkeudeltaa rata oli 120/130cm ja siinä olisi pitänyt olla 11 hyppyä, joista yksi oli kolmoissarja. Noh rata ei alkanut kovin mallikkaasti, ykkönen oli okseri pitkällä lähestymisellä. Tälle aloin vähän puskemaan hevosta, mutta yli mentiin. Kakkonen oli hankalassa paikassa heti kaarteen jälkeen okseri ja siltä suora linja 4 laukkaa pystylle ja 3 laukkaa toiselle pystylle. Kakkoselle hevonen kielsi! Olin itse aika häkeltynyt, mutta johtui varmaan siitä, kun en saanut hevosta suoristettua. Ei muuta kuin uudelleen hieman madallettuna ja pääsimme yli ja tuli iso hyppy. Otin kiinni, jotta mahtuisimme neljällä laukalla pystylle. Hevonen otti väleihin 5 ja 4! Tässä vaiheessa alkoi hälytyskellot jo soimaan ja Pekkakin ihmetteli hevosen haluttomuutta. Madalsimme kaikkia esteitä 110cm:iin ja jätimme radasta kolmoissarjan pois. Ja taas hevonen kielsi kolmannen kerran. Tulimme uudestaan ja nyt laitoin hevosen kunnolla liikkeelle ihan raipan kanssa ja rupesihan siihen tulemaan energiaa. Heti meni paljon paremmin!




Radan jälkeen pidimme palverin Pekan kanssa ja pähkäilimme, että mistä tämä haluttomuus oikein
johtui. Lupuhan on ollut aina halukas hyppäämään, eikä kiletele kovinkaan usein. Yksi syy oli todella lämmin keli ja jo vinkasta tullessaan Lupu oli ihan hiestä märkä. Toinen syy oli varmasti myös muutenkin rankka viikko. Maanantaina oli Petran treenit ja siellä Lupu hyppäsi todella hyvin, keskiviikkona menimme Essin kanssa 2h rankalle  maastolenkille, joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Kolmas syy oli se, etten herättänyt hevosta tarpeeksi tehtäviin. Ratsatajan täytyy aina testata hevosen suoritusvire ja herättää hevonen ennen tehtävää. Neljäs syy oli se, etten itsekkään ratsastanut parhaalla mahdollisella tavalla. Noh kaikista me opimme ja Pekka käski antaa hevosella nyt kaksi päivää ihan huilata vaan ja katsoa vasta ens viikolla miltä hevonen tuntuu.

Eilen juoksutin Lupun kevyesti liinassa sivuohjien kanssa käyden kaikki askellajit läpi.

Katjaa kävi  kokeilemassa uudestaan sama ostajaehdokas. Tällä kertaa minä ratsastin ja hyppäsin ponilla ensin. Ovat edelleenkin hyvin kiinnostuneita ponista ja nyt jännityksellä odotamme, että meneekö poni kaupaksi :)

Tänään Lupu sai ihan vapaapäivän. Kävin kuitenkin tallilla tekemässä ruuat ja putsaamassa karsinan.

2 kommenttia:

  1. Voi tuota Tanelia (kissaa) : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD säikähdin ihan hulluna sitä, kun istuin auton kyytiin ja siinä naaman eessä kököttää kissa ;D

      Poista