Blogiinkin piti tulla kirjoittelemaan aikaisemmin, mutta aika on ollut taas uskomattoman kortilla, eikä uusia kuvia vielä(kään) ole. Tänä viikonloppuna olisi ollut kerrankin kuvaaja mukana, mutta enköhän ollut lahjakkaasti hukannut toisenkin muistikortin, jota en ollut vielä kertaakaan ehtinyt käyttämään, jippii. Nyt kuitenkin haluan purkaa teille ärsytystä, hahah :D Onneksi sentään syysloma lähestyy vauhdilla ja ehdin silloin kirjoitella lupaamani postaukset valmiiksi. HIHS:iin oli tarkoitus lähteä, mutta se taitaa kuitenkin tänäkin vuonna jäädä välistä. Hööksiltä ei ole vielä tullut sitä BOT-loimea, joka saisi jo olla käytössä. Ärrhh. Lupukin pitäisi vihdoinkin klipata, kunhan vain saadaan ostettua uudet terät.
Totaaa.. :D Tällainen "hieno" otos löytyi kovalevyltä! Ossaa se mennä nätimminkin ;D |
Haiijaaa! |
Olen tiedostanut, ettei Lupulla ole kovin hyvä motivaatio työntekoon, mutta jotenkin ammattilaisen suusta sen kuultuani, havahduin siihen, että asiaan pitää tulla muutos. Ongelma on siinä, että työskentelen mielelläni sillä mukavuusalueella, joka menee suhteellisen vaivatta, eikä tarvitse alkaa kummemmin vääntämään rautalangasta Lupun kanssa. Takaraivossani "pelkään" pyytää hevoselta enemmän, koska viime keväänä se heitti siitä heti hanskat tiskiin ja alkoi pysähtelemään. Silloin hevonen oli kipeä, joten se vaikutti pysähtelyihin. Kuitenkin välillä minulla on Lupun selässä sellainen tunne, että nyt se saattaa stopata, kun tehdään vaikeita asioita. Kun se ei reagoi kunnolla pohkeeseen eikä siten liiku tarpeeksi eteen, joudun joskus muistuttamaan kannuksella tai raipalla, eikä Lupu siitä oikein tykkää. Nimenomaan silloin Lupu pysähteli, kun vaadin sitä pohkeesta eteen.
![]() |
Okei, oli meillä hauskaakin viikonloppuna :D |
![]() |
Kukkuu!! |
Noniin ja sitten tuli lauantai, jolloin piti olla Hannan valmennus. Hain hevosen tarhasta ja hoitaessa huomasin, ettei nyt ole kaikki ihan kohdallaan. Lupun etujalat olivat turvoksissa ja vähän lämpimät. Ei ne nyt ihan aivan tukkina kuitenkaan olleet, mutta huomattavasti turvonneet verrattuna normaaliin.. Varustin kuitenkin Lupun ja menin maneesiin kävelemään ja odottamaan Hannan mielipidettä. Kuten osasin arvatakkin, niin ratsastus jäi siihen 5 minuuttiin. Testattiin pari kierrosta ravia ja Lupu ravasi ihan ok. Ei kuitenkaan viitsitty riskeerata hyppytreenillä, koska se ei ainakaan olisi parantanut asiaa. Siispä hevonen takaisin talliin ja kylmäsuojat jalkaan, jonka jälkeen paljon arnikaa ja lämpöpatjat yöksi + muut hoitorutiinit, joista luvassa tarkemmin myöhemmin ;) Ilmeisesti Lupu oli päivällä rallitellut tarhassa, jonka takia jalat olivat turvoksissa? Muuta selitystä toistaiseksi ei ole. Kuumettakaan ei ollut.
Tänään sain aamusta viestiä, ettei Lupua voinut laittaa tarhaan, koska heppa oli heti sännännyt tarhaan ja vetänyt rodeota. Täälläpäin oli muutenkin ollut kauhea myrsky ja jalkojen kannalta oli parempi viedä herra takaisin sisälle. Päivällä tallille tultuani jalat näyttivät hitusen paremmilta, mutta olivat kuitenkin edelleen turvoksissa. Kylmät jalkoihin ja myöhemmin käytiin Hannan kanssa tarkistamassa miten Lupu liikkuu. Ensin suoralla, jossa Lupu meinasi lähteä täysiä minun edelle, kun virtaa oli kertynyt karsinassa seisoskelusta. Seuraavaksi ympyrällä ravia tai no pukkilaukkarodeota. (Onneksi laitoin suitset, heh) Lupu näytti aluksi vähän epäpuhtaalta, kun oli niin jäykkä, mutta vetreytyi siitä kuitenkin. Toiseen suuntaan päästäessä Lupu teki taas sen ärsyttävän tempun eli kun olen laittanut liinan toiselle puolelle ja pyydän sitä kiertämään käynnissä ympäri minua, niin se lähtee siitä pukkilaukkaa täysiä.. Kävi pari kertaa taas kaviot aika läheltä omaa pärstääni, joten äiti kävi varalta hakemassa kypärän. Lupuhan rallitteli kuin viimeistä päivää, välillä lensi takakaviot ja välillä etukaviot :D Liike näytti kuitenkin sen verran hyvältä, että Hanna käski mennä selästä vähän ravailemaan ja sen jälkeen taas hoitamaan jalat.
![]() |
Yritin ottaa Lupusta hienoa kuvaa, muttei ihan onnistunut :D |
Katsotaan nyt alkuviikosta miten jalat voivat. Lupu oli tänään hommannut vielä kivan haavan takaseen, joten toivottavasti ei vetäise mitään impparia. Keskiviikkona olisi mahdollisesti Maijan kouluvalmennus, jos vaan hevonen on kunnossa! Näköjään ei pidä turhaan intoilla mistään, kun suunnitelmat menee kuitenkin perseelleen..
Noniin nyt lähen nukkumaan ja tuskailemaan alkavaa kouluviikkoa, heipsan!
PS. Tämä blogi tarvitsisi kiperästi uutta ilmettä, joten täytyypi laittaa bannerientekijöille viestiä. ;)
Voi ei, tiellä on kyllä ollut älytöntä epäonnea! Toivotaan, että pääsette pian normitreeniin! :)
VastaaPoistaNo joo voishan sitä parempi tuurikin olla :D mutta onneksi turvotus on jo jonkin verran laskenut, niin tällä viikolla päästäisiin reenaamaan ;)
PoistaOmpa ikävä tilanne! :< Oulussa päinhän on ollut nyt hevosinfluenssaa liikkeellä, missä juurikin jalkojen turpoaminen on ollut ensimmäinen "oire". Ihan siis rokotetuillakin hevosilla ollut, toivottavasti teillä ei nyt mitään sellaista olisi, vaan olis ihan jotain pientä turvottelua vaan! :)
VastaaPoistaNäillä näkymin selvittiin onneksi säikähdyksellä! (koputtaa puuta) toivottavasti jalat pysyy nyt jatkossa taas hyvänä, eikä ala turvotella :)
PoistaMaija osaa varmasti auttaa! On tosi hyvä apu sileän ratsastukseen, mikä on ensimmäinen askel onnistuneeseen hyppäämiseen :)
VastaaPoistaJep odotan jo innolla keskiviikon valmennusta! ;)
Poista