maanantai 14. lokakuuta 2013

Vihdoinkin!

Jes, tänään jalat näytti jo onneksi normaaleille, joten pääsimme Hannan rääkkiin! Hööksin pakettikin tuli viimein. Tosin juurikin se BOT -loimi oli väärä, nimittäin meille oli lähetetty verkkoloimen sijasta fleeceloimi! No, ei auta kuin lähettää takaisin, toki sitä kannattaisi varmaan sovittaa ensin koon puolesta, ettei sitten tarvitsisi sitä verkkoloimea vaihtaa vielä isompaan. Tilasin myös ruskeat bootsit, kun edelliset olivat aivan karmean näköiset. Agrista ostettiin jokin aika sitten uudet heijastinbootsit tarhaan/maastoon, kun edelliset olivat jo aikansa nähneet. Sentään tilaamani tallitoppaloimi kaulakappaleella oli oikein sopiva! Siitä sai mukavasti 15% alennuksen, kuten BOT-loimestakin, joten hinta ei ollut yhtään paha; vain n.64 euroa. Loimi istui todella hyvin Lupun päälle, kun yleensä sillä tuuppaa jäämään pyllystä loimi liian lyhyeksi tai vastaavasti kaula-aukko on liian iso.

Tänään oli siis tosiaan piiitkästä aikaan Hannan valmennus! En edes muista milloin viimeksi ollaan hypätty esteitä lukuunottamatta niitä kolmea ristikkoa muutama päivä takaperin. Tosin ei tietenkään vielä tänään hypätty kummoisia vaan lähinnä menimme sileäntyöskentelyä ja puomeja, jotka osoittautuivat ihan riittävän hankalaksi varsinkin ravissa.


Aloitin ensin itsenäisesti vähän verryttelemällä hevosta ravissa. Tein paljon käynti-ravi siirtymisiä, jotta saisin vähän hevosta aktiivisemmaksi, joka ei tosin hirveästi onnistunut :D Lupu oli tänään jotenkin kauhean laiskalla tuulella johtuen varmaankin eilisestä rodeosta. Onhan Lupu ennenkin ollut vähän hidas pohkeelle, mutta tänään sai oikeasti välillä tuskaisena pyytää sitä eteenpäin. Se ei ole ikinä ollut noin laiska.. Extra poweri ei olisi yhtään ollut pahitteeksi. Videoita katsellessa Lupu ei tosiaankaan näytä niin laiskalle, miltä tuntui. Onneksi olin Hannan silmien alla, joten en menettänyt hermojani.

Dressage_poni

Hannan kanssa jatkettiin ravityöskentelyä ja otettiin ravipuomit mukaan. Lupulle on nyt jotenkin ylitsepääsemättömän hankalaa pidentää askelta, joten välillä se otti mukaan extra askeleita tai laukkaa. Sille venyttäminen on ollut ennenkin hankalaa ravissa, mutta tänään se korostui vieläpä kun Lupu ei reagoinut pohkeeseen mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla. Lopulta ravipuomit useiden toistojen jälkeen rupesi sujumaan, niin siirryimme laukkatyöskentelyyn. Lupu oli laukassa aluksi niin vetelä, että otimme muutaman kierroksen vain maneesia ympäri pitkin ohjin. Hitusen se siitä heräsi onneksi, joten ravi-laukka siirtymiset eivät olleet niin tuskaisia ;) Videolta voittekin nyt hyvin havainnollistaa, mitä tarkoitan sillä, että Lupu vänkslää suullaan. Silloin sitä on todella hankala ratsastaa, kun yrittää jäkittää paikoillaan ja jää tyhjäksi edestä. Kuitenkin kun Lupu löytää oman tasapainonsa taas, niin ravi on oikein kivan tuntuista! Silloin kun Lupu vänkslää sullaan, niin ravin pidentäminen on myös lähes mahdotonta.


Laukka on taas ihan omaa luokkaansa kuin ravi, eikä Lupu siinä läheskään niin paljon vänkslää. Laukkaan olinkin tyytyväinen, tosin edelleenkin se pohkeeseen reagointi.. Laukkapuomit menivät paremmin kuin ravipuomit, mutta siinäkin Lupu ei aina venyttänyt kunnolla askelta, enkä pystynyt sitä hirveästi sillä pohkeella auttamaan. Maiskutus auttoi välillä, jota yhdisteltiinkin sitten aina eteenpäinpyynnössä pohkeen kanssa.

Laukkapuomejen jälkeen tulimme ensin pari kertaa jumpan ravilähestymisellä. Lupu hyppäsi alusta lähin oikein mukavan pyöreästi, vaikka väsymys näyttikin jo painavan. Muutaman kerran linja vielä laukassa ja yksi toinenkin puomi-portti este. Hienosti poika hyppäsi kuitenkin, eikä viitsitty ottaa enempää. Heppa olikin aika hikinen treenin jälkeen, pitäisi saada se viikonloppuna klipattua. Tosin voipi olla, että kuntokin on vähän huonontunut. Tallissa vielä kylmät jalkoihin ja yöksi jalkoihin patjat. :)


Toivottavasti jaksoitte katsoa videon, kun siinä oli vaihteeksi enemmän sileäntyöskentelyä. Kauhia romaanikin tuli, mutta itse vaan tykkään aina näköjään kirjoittaa kunnon analyysit myös niistä ei niin onnistuneista pätkistä. Huomenna kevennellään ihan kevyesti vain, jotta Lupu jaksaisi sitten keskiviikkona mennä ensimmäistä kertaa Maijan kouluvalmennuksessa. Toivottavasti jalat ovat normaalit huomenna! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti