keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Siperian tunnelmissa

Hrrr, täällä on ollut jo useamman päivän ajan 15-20 astetta pakkasen puolella! Vielä ei ole ollut niin kylmä maneesissa, etten olisi päässyt yhtään liikuttamaan hevosta. -20 astetta olen pitänyt pakkasrajana, jolloin hevonen saa tyytyä kävelytykseen. Muuten pyrin ratsastamaan vähän kevyemmin tai juoksuttaa hepan kovemmalla pakkasella. Voisin vaipua nyt talviuneen ja herätä vasta keväällä auringon lämmittäessä, kiitos!

Sunnuntaina oli Hannan estevalmennus. Foxi oli paljon parempi kuin viimeksi Hannan valmennuksessa! Se jopa hidasti käskystä, eikä esteen jälkeen laukattu täysiä ympäri hallia. :D Meno ei kuitenkaan ihan niin rauhallista ollut, mitä se on gramaanien kanssa. Kuitenkin jos vertaa ensimmäiseen valmennukseen reilu kuukausi sitten, niin jotakin kehitystä on tullut. Paljon on vielä edessä, jotta esteet sujuisivat rauhassa ja tasaisesti. Tuskin koskaan Kettu mikään kovin rauhallinen esteillä on, mutta varmasti ainakin tasaisempi.


Alkuverkassa tulimme ensin ravissa puomilinjaa ja myöhemmin samaa laukassa. Laukassa F vähän villiintyi puomeista, mutta lopulta odotti niille rauhassa. Kaikki estetehtävät näette jälleen videolta. Kuten alkupäästä videota katsellessa voi huomata, että pari kertaa Kettu vain törkeästi ryykäisi itse esteelle, eikä minulla ollut mitään tehtävissä. Siispä sen jälkeen aloimme tekemään pysähdyksiä ennen estettä aina, jos heppa yrittikään tehdä itse aloitetta. Minulla ei saa olla sellaista tunnetta, etten pystyisi vaikuttamaan hevoseen. Kuski päättää, mitä tehdään!

Aluksi myös esteen jälkeen siirryin käyntiin tai raviin ja sen jälkeen jatkoin vasta seuraavalle. Pikku hiljaa Foxi alkoi tajuamaan, ettei voi vain rynnätä kohti estettä tai alkaa tekemään pupu loikkia. Kerran en osannut päättää pysäytänkö hevosen ennen estettä vai mennäänkö yli, joten siitä seurasi kommunikaatiokatkos ja kuskin aiheuttama kielto. Kiellosta huolimatta hyvä fiilis jatkui valmennuksen loppuun. Pystyin jo paremmin rentoutumaan itse esteiden välissä, mutta edelleen välillä pidätän laukkaa liikaa.



Maanantaina ratsastin normaalisti sileällä kolmipalalla. F oli super hyvä alusta asti ja yllätyksekseni laukka toimi hyvin! Vasen laukka on edelleen hankalampi, mutta sekin sujui jo paremmin. Koitin vain pitää omat kädet mahdollisimman rentoina ja aina kun Foxi odotti, niin annoin sille hitusen enemmän ohjaa. Lopuksi otin vielä muutaman hypyn ristikolle ja vesimattopystylle. Esteen jälkeen oli kolmipalan kanssa pienoisia kontrolliongelmia, mutta seinät ovat onneksi keksitty ;)

Eilen pakkasta oli mukavat 18 astetta, joten ajattelin tehdä vähän kevyemmän ratsastuksen. Noh aina kun sanon noin, niin se ei tule onnistumaan.. Alku oli oikein lupaava ja ravi oli parempaa kuin koskaan ennen. Oikea laukkakin sujui vielä ihan mukavasti ja tein paljon laukka - ravi siitymisiä, jotta Kettu pysyisi kuulolla.Vaihdoin suuntaa ja sen jälkeen hommat meni ihan pipariksi. Kettu oli todella paljon kiinni vasemmassa ohjassa, enkä saanut sitä irti kuolaimesta ja rentoutumaan. Laukasta raviin siirryttäessä Kettu ei meinannut hidastaa ollenkaan ja minun olisi pitänyt vain rauhassa jatkaa yrittämistä hidastaa istunnalla käden sijaan. Näin en kuitenkaan tehnyt vaan provosoiduin entistä enemmän käyttämään kättä.




Ratsastus meni vetokilpailuksi ja en saanut itseäni rahoitettua ja koittamatta olla niin paljoa kädellä kiinni. Lopulta Ketullekin alkoi riittää huono ratsastukseni ja muuttui ihanan vahvaksi edestä. Siitä sain vain täysin syyttää itseäni! Maneesin kello ei toimi, joten en yhtään tiennyt kauanko olin ratsastanut. Lopulta olin maneesissa melkein 1,5h, heh! Onneksi lopuksi sain hevosen takaisin rennommaksi ja lopetin äkkiä siihen. Ärsytti kuitenkin, etten osannut ajoissa rauhoittua ja tehdä vaikka välikäynnit ja miettiä, miten lähtisin ratsaastamaan toisella tavalla. Jos ratsastaa samalla tavalla, niin lopputuloskin on sama. Jos haluan hevosen rennoksi ja rauhalliseksi, niin en silloin voi jatkaa samalla tavalla, vaan koitta jotain toista keinoa. Yksinkertaista, mutta silti meinaa joskus unohtua!

Tänään oli suoraan sanottuna järkyttävän kylmä. Päätin vain juoksuttaa Foxin pikaisesti liinassa sivuohjilla. Loppuviikoksi on luvattu vielä kylmempää, joten katsotaan päästäänkö ratsastamaan. Ainiin maanantainahan minulla piti olla Maijan kouluvalmennus, mutta huomasin sopineeni valmennuksen neljäksi ja minulla loppui koulu vasta neljältä.. Ärsytti, kun unohdin koulupäivän pituuden, eikä valmennuksen siirtäminen onnistunut. Nyt sitten on niin kylmä, ettei valmennuksia pidetä, plääh! En tykkää yhtään näistä paukkupakkasista!

14 kommenttia:

  1. Mukavaa että teillä sujuu esteillä jo paremmin :) miten kylmä tuo teidän maneesi on esim -20 pakkasella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole pitkään aikaan katsonut paljonko maneesin lämpömittari näyttää.. Aiempina talvina se on vaihdellut niin, että välillä siellä on ollut viitisen astetta lämpimämpi ja joskus jopa kylmempi kuin ulkona. Esim. Jos yöllä on ollut kova pakkanen, niin päiväksi ei välttämättä kerkeä lämmetä. Yleensä n. Pari astetta lämpimämpi.

      Poista
  2. Piti just kysyy samaa et miten kylmä teijän maneesi on. Tosi mukavanoloinen blogi sulla ja mm videoita on kiva katella. Täytyy rupee lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Videoita mun on aina helpompi saada kuin kuvia, joten niitä on aika paljon :D

      Poista
  3. Pakko myös kommentoida että tosi kiva kun on paljon videomateriaalia! Tsemppiä uuden hepan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee huippua ettette oo kyllästynyt videoiden paljouteen! :) ja kiitos!

      Poista
  4. Onpa kiva kun on videota tutusta paikasta! Me oltiin parisen kuukautta sitten oman hevoseni kanssa treenaamassa Maijalla pari viikkoa tuolla. :) ihanat tallit ja hyväpohjainen maneesi! :)
    On sulla kyllä energinen hevonen! Hyvin ratsastat kyllä, kun olettaisin, ettei tuo hevonen oo ihan helpoimmasta päästä hypätä, kun on noin innokas? ;)

    VastaaPoista
  5. Joo me ollaan viihdytty jo 3,5 vuotta tuolla tallilla ja mihinkään ei olla lähdössä :) Ketulla kyllä virtaa piisaa ja on sen kanssa välillä vähän haastavaa ratsastaa, jos kuumuu liikaa. Edellinen heppa oli päinvästoin laiskahko, joten kuskilla vähän totuttelemista :DD

    VastaaPoista
  6. tos videolla näytti varsinki lopuks menevän tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopussa sujuikin jo rauhallisemmin ja heppa tajusi, ettei voi vaan rynnätä omin päin esteelle :)

      Poista
  7. herranen aika, tuohan näyttää aivan järkyttävän paljon erilaiselta ku vähä aika sitten!! Hyvä Apina&Kettu!!! :3

    VastaaPoista
  8. Meette niin hienosti! Jään ehdottomasti lukemaan koska haluan nähdä kehityksenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos, ainakin ekaan estevalmennukseen nähden meni hyvin :)

      Poista