sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ypäjä Horze Winter Show

Viikko Oulun kisojen jälkeen suuntasimme jälleen kohti Ypäjää. Minulla oli sopivasti koeviikko menossa, joten perjantaina heti kokeen jälkeen lähdimme ajamaan. Lauantain kokeen olin saanut siirrettyä maanantaille, jolloin jouduin tekemään kaksi koetta samana päivänä..




Uudet ihanat kisakamat Top Equestrianilta! Huopa ja huppu merkiltään Cristina Sport. Oli jo aikakin hommata uudet kuteet, kun kaikki meidän huovat ovat olleet jo vähintään kolme vuotta käytössä ja kiletämättä vähän kulahtaneita :D
Mukaan tarttui myös ihana Cavalliera merkkinen kisapaita Top Equestrianilta
Lauantaina päätin hypätä kaksi luokkaa 120cm ja 130cm. Edellisellä kerralla Foxi oli todella vahva Ypäjällä, joka saattoi tietysti johtua kipeästä kaviosta. Päätin silti kokeilla ensimmäisessä luokassa tilaamaani naruturparemmiä, josko sillä F olisi parempi. Noh voin sanoa, ettei ollut hyvä kokeilu! Foxi oli radalla vain entistä vahvempi, eikä selkeästi tykännyt vahvemmasta turparemmistä. Videolta rata ei näytä niin epätoivoiselta kuin miltä se tuntui. Uusinnassa F alkoi kuumua melkoisesti ja viimeiselle okserille jouduin tekemään suunnittelemaani pidemmän tien. F hyppäsi viimeisen esteen siitä huolimatta hätäisesti ja näin puomi tarttui matkaamme.



Seuraavaan luokkaan päätin vaihtaa takaisin entiseen turparemmiin ja F olikin miljoona kertaa parempi! Radalla tein virheen heti ensimmäiseltä esteeltä toiselle, väli oli seitsemän laukan linja ja otin siihen yhden ylimääräisen askeleen. Näin jäin heti aluksi liikaa jarrailemaan ja jouduin sitten myöhemmin sujumaan laukassa enemmän ja F tuli vahvemmaksi. Kolmoissarjan jälkeen alkoi käydä ihan oikeasti työstä pitää Foxi hallinnassa. Selvisimme kuitenkin uusinnankin nolla tuloksella ja olin siihen tyytyväinen, vaikkei helppoa ollut! Viimeksi kipeän kavion kanssa F tuolla tavoin kuumuessaan otti neljä puomia, joten oli ilo huomata kavion parantuneen! Sijoituimme luokassa 9./47



Sunnuntaina hyppäsin 130cm:n luokan. Radankävelyssä oli mukavasti eri kääntämisvaihtoehtoja, joten päätin ihan tosissani ratsastaa voitosta. Minulla ei valitettavasti ole missään enää tallessa ratavideota! Luulin siirtäneeni videon jo koneelle, kun poistin sen muistikortilta, mutta näin ilmeisesti en ollut tehnyt :/ Ette pääse siis näkemään meidän tähän asti surkeinta rataa ikinä :D Alkurata oli tosi hyvä! Aloitin heti hyvässä rytmissä, sain linjoille oikeat askelmäärät, käänsin sarjan jälkeen erittäin tiukan tien ja siitä huolimatta F oli super hyvä ratsastaa ellei jopa miellyttävin ikinä, mitä se on ollut kisoissa. Tätä iloa kesti radan puoliväliin, kunnes tuli sarja suoraan kaarteesta, joka oli kiinni seinässä. Minulle tuli täysi blackout, enkä nähnyt mitään paikkaa. Näin ei ole käynyt kuin kerran aikaisemmin Foxin kanssa vuosi takaperin. Tuloksena oli täysi ryssiminen a-osalle, jonka F hyppäsi kiltisti yli, mutta joutui kieltämään b-osalle, sillä sen hyppääminen olisi ollut itsemurhaisku.

La 120cm


La 130cm

Su 130cm ja uudet hienot kuteet käytössä ekaa kertaa :)
Tässä vaiheessa olin erittäin pettynyt itseeni! Miten pystyinkään sössimään täydellisen alkuradan! Vieläpä kun heppa oli niin miellyttävä ratsastaa ja kuunteli pidätteet heti, eikä vasta kymmenen sekunnin viiveellä. Foxi ei myöskään ikinä ole kieltänyt, ellen itse sitä ole esteelle pysäyttänyt. Tässä vaiheessa virhepistesaldo näytti 8:aa ja päätin uuden äänimerkin jälkeen jatkaa rataa. Tällä kertaa sarja sujui ongelmitta, mutta sarjan jälkeiseltä esteeltä tuli puomi mukaan. Tässä vaiheessa olisi kannattanut nostaa käsi pystyyn ja keskeyttää, mutta ajattelin, että mennään nyt harjoituksen kannalta vielä viimeiset kolme estettä. Vielä taisi viimeinen este tulla alas, joten tulos oli 18 vrp, joista 4 tuli ylitetystä enimmäisajasta, mahtavaa! Se keskeyttänytkin näyttäisi tuloslistalla paremmalta. :D En ole koskaan kisoissa keskeyttänyt rataa, joten se tuntui jotenkin isolta kynnykseltä luovuttaa kesken. Häpeä oli tosi suuri radan jälkeen..

Vertaa postauksen ekaa kuvaa Oulusta ja tätä Ypäjältä :D Pienoinen ero..
"Mahtavissa" fiiliksissä lähdimme kotia kohti ja sössimään kaikki tulevat kokeetkin parin tunnin lukemisella. Viikko Ypäjän kisojen jälkeen Foxi oli mystisesti epäpuhdas, eikä se jäänyt vain siihen yhteen päivään. Sillä oli myös vasen etunen muita lämpimämpi eli sama jalka, joka oli vuoltu liian lyhyeksi reilu kuukausi sitten. 1,5 viikkoa vain kävelytin Foxia, sillä emme saaneet klinikalle aikaisemmin aikaa. Oulun klinikalla heppa taivutettiin ja jalat kuvattiin. Kuvat olivat priimat ja ell epäili vielä arkaa kaviota ontumisen syyksi. Saimme muistaakseni metacamkuurin ja antibioottivoidetta Foxin riviin ja ohjeeksi viikko kävelyä. Taas kävelytin heppaa viikon ajan ja kun sai alkaa ravailemaan, niin parin päivän päästä vasen etunen oli taas lämmin :/

Wiwwe oli pari kk mun ratsuna Eevan lukiessa pääsykokeisiin

Foxin ihana harrastus: päivittäinen kakkaaminen tuoka -ja juomakuppiin




Oulun pannukakkutalo <3

Lähes viikon jatkoin hevosen kävelytystä ja jalan kylmäystä, kunnes pääsimme näyttämään Foxia hollantilaiselle eläinlääkärille Brunolle huhtikuun lopussa. Bruno löysi Foxin ongelmille heti syyn: luultavasti heppa oli riehunut tarhassa ja samassa rytäkässä vetänyt itsensä kauttaaltaan jumiin. Foxi niksauteltiin, sekä vasemman etusen kavionivel ja takapolvet piikitettiin. Ohjeeksi tuli viikko kävelyä, viikko ravia ja sitten normaali liikutus. Ja tämähän toimi! Foxi on liikkunut nyt tähän päivään asti hyvin, eikä jalat ole olleet lämpimiä/turvoksissa. (kop kop) On se vain mahtavaa, kun heppa on kunnossa! Viime vuonna meillä ei ollut mitään, mutta valitettavasti tänä keväänä sattui kaksi turhaa tapaturmaa, jotka vaikuttivat meidän kisasuunnitelmiin. Mutta tällaista se on elävien olentojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti