perjantai 9. lokakuuta 2015

Petran treenit 28-29.5

Foxin saikun takia meillä jäi keväällä parit Petran treenit välistä. Korpikylän kisojen jälkeen Petra tuli pitämään Äimärautiolle valmennuksia, joihin tietysti osallistuimme. Saimme vähän palautetta Petralta Korpikylän kisoista. Siellä ratsastin pitkän tauon jälkeen lauantaina pienemmässä luokassa aikaa voittaen luokan. Seuraavan päivän 130cm:n luokassa tulikin sitten kolme keppiä mukaan, kun heppa oli liian menossa ja hätäinen. Pitää siis olla suunnitelmallisempi ratojen suhteen. Foxin kaltaisella kuumalla hevosella ei kannata päästellä heti viikonlopun ekalla radalla täysiä, muuten seuraavina päivinä tulee olemaan hankalaa.
Villiponi eka päivänä, tästä näette hyvin, mitä tarkoitan sillä, kun F vetää pään linkkuun



Toisena päivänä oli maltillisempaa!

Ekana päivänä meno oli hieman villiä, mutta saimme kuitenkin tehtävät suoritettua. Kettu oli kuitenkin vähän hätäinen hypyissä ja kavalleteilla se teki kerran taas "vasemmalle pää linkkuun" juttunsa, jolloin kuskilla oli hieman hankaluuksia ratsastaa tehtävää. Lopputunnista hypyt parani jumppatehtävillä huimasti, kun Kettu malttoi odottaa. Okserijumpalla minulla oli vaikeuksia pysyä kyydissä mukana, kun hypyt olivat jo niin voimakkaita. Puomi tulikin tästä syystä okserilta mukaan, kun en päässyt tarpeeksi hyvin hyppyyn mukaan. Myös hypyissä pitää muistaa rentouttaa käsi. 



Toka päivänä Kettu hyppäsi oikein hyvin heti alusta asti, hypyt olivat teräviä, mutta kuitenkin rentoja. Pääsin myös ratsastamaan  linjat oikeilla askelmäärillä, enkä jäänyt turhaan kaarteisiin himmailemaan. Kommenttia sain erityisesti seilaavasta ylävartalostani. Kettu on sen verran herkkä, että se lähtee heti kiihdyttämään vauhtiaan, jos heilun ylävartaloni kanssa.



PS. Olen tehnyt ahkerasti luonnoksiin kesän kisoista kisaraportteja, joita siis luvassa piakkoin :)

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teistä miten erityisesti loppukesä meni. T. Ptie asukki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä onkin jo postaukset odottamassa ;)

      Poista