lauantai 5. lokakuuta 2013

Mukavia heposia

Heipsan taas! Ihanaa, kun olen saanut vihdoinkin intoa bloggailuun. Oikeastaan koko kesän ajan kirjoittaminen tuntui vähän ankealta, eikä intoa oikein ollut. Harmi vain, kun uusia ratsastuskuvia ei ole. Pitäisi saada värvättyä joku kuvaamaan ensi viikolla...hahah josko Terhi joutuisi tällä kertaa uhrikseni. ;D (vink vink!) Ärsyttää laittaa vanhoja kuvia, mutta onkai nekin parempi kuin ei mitään. Eilen alkoi toinen jakso lukiossa ja se onkin minun osaltani varsin rento. Toivottavasti ehdin siten kirjoitella tänne enempi. :)

Keskiviikkona ratsastin Lupun ennen kengitystä maneesissa. Silloin ei vielä saanut mennä ihan normaalisti, joten menin vähän kevyemmin. Ravissa herra oli taas erittäin laiska pohkeelle ja sain tehdä paljon herättelyjä, jotta saisin kopukan liikkeelle. Ravi oli muuten ihan jees, mutta tuntui aika työläältä, joten päätin herätellä hevosta laukassa. Ensin muutama kierros löysin ohjin "humputellen", jotta Lupu pääsisi vertymään. Tämän jälkeen spurttasin aina pitkät sivut ja hiljensin vauhtia lyhyillä sivuilla. Lupu heräsi tästä ihan mukavasti ja sen jälkeen tuli hyvää laukkaa molempiin suuntiin. Lopuksi vielä ravit eteen alas, jotka menivät mainiosti!

Laatu 10+, en osaa käyttää photoshoppia (sain sen vasta, kun kone kävi huollossa), niin en pysty yhtään muokkaamaan näitä kuvia paremmiksi :( Oon tottunut vaan windowsin? huikeaan kuvankäsittelyohjelmaan, muttei sitä enää ole tässä koneessa. Ei se auta, kun opetella vähän sitä enklantia ;)
Tosiaan vaihdettiin nyt Lupulle kengittäjää, sillä kuten varmaan muistattekin Lupu meni edellisen takia kolmijalkaiseksi, jonka takia klinikalle lähdettiin ultraukseen. Vuoden se kerkesi kengittää, mutta meillä oli tämän kyseisen kengittäjän kanssa vähän muitakin ongelmia mm aikataulujen pidossa...! (ne jotka asuvat p-suomessa varmaan tunnistavat henkilön :D) No kuitenkin Hannan hevosien kengittäjä alkaa tästä lähin kengittämään myös Lupua.

En tajunnut ottaa kuvaa Lupun kavioista ennen kengitystä, mutta niistä näki aivan selkeästi kuinka kieroon ne oli vuoltu. Lupulla oli ennen oikein vahva ja hyvä kavioaines, mutta edellinen kengittäjä oli onnistunut sen pilaamaan. No ei se auta kuin niellä pettymykset ja taas todeta, ettei kaikkien ammattilaisten kädenjälkeen voi välttämättä luottaa. Aina sitä oppii jotakin uutta näissä asioissa, vaikka joskus olisi ihan mukavaa oppia asiat ennen, että tarvisi jälkiviisastella..

Neljä seuraavaa kuvaa ei liity mitenkään aiheeseen, mutta tässä muutama kuvanen vuosien takaa ;) Tekisi mieli tehdä joku postaus "arkistojen kätköistä", jos vaan teitä kiinnostaisi sellaisia lukea? Kuvia ja videoita nimittäin löytyisi teidän päiviinne viihdykkeeksi. Ehkä joku kerran kuussa ilmestyvä "sarja" voisi olla kiva, heittäkäähän ehdotuksia!

Oulunsalon tallinpoppoo maastoilemassa <3 Katja ja Danikin vielä mukana! Vuosi 2010?
Torstaina Lupulla oli vapaapäivä. Käveltiin ulkona n. 40min, jonka jälkeen vein hevosen takaisin tarhaan ja venyttelin sen siellä. Ennen Lupun hoitoa olin käynyt ratsastamassa Essillä, josta olen maininnut täällä aikaisemminkin. Tämä oli nyt kolmas kerta ja joka kerralla meno on parantunut huomattavasti!

Ennen kuin ehdin edes maneesiin asti, niin Essi pääsi purkamaan enimmät virtansa rallittelemalla ulkona tuhatta ja sataa... Neiti nimittäin otti lähdöt ja pääsi karkuun, nice! Tästä viisastuneena vahdin hevosta tarkasti joka sekunnin sadasosan ja pidin tiukasti kiinni. Olisiko mitään yhtä noloa kuin päästää hevonen uudestaan karkuun? :D Noniin aloitin ratsastuksen käynnissä tekemällä paljon väistöjä ja keskittymällä mahdollisimman hitaaseen käyntiin. Kokeilin myös peilien edessä muutamia peruutuksia, jotka sujuivat hyvin viime kertoihin nähden. Se älysi heti mitä siltä pyydettiin ja peruutti lähes suoraan, eikä viisi metriä vinoon. Ravissa keskityin myöskin hitaaseen tempoon, sillä tämä hevonen helposti lähtee juoksemaan alta. Viime kerroista poiketen tein super paljon siirymisiä ja kaiken maailman kiemuroita, jotta se pehmenisi edestä, eikä lähtisi kiskomaan. Näitä sai toistaa armottoman paljon, mutta kun vain jaksoin työstää niitä, niin lopulta työnteko palkittiin! Essi väläyteli oikein mukavia pätkiä ja sain ensimmäistä kertaa välillä jopa vain nautiskella menosta.

<33 Katjaponny (ei varmaan käy ilmi, mikä oli silloin lempiväri ;)) Apua, Katjakin ollut jo vuoden uudessa kodissa!! (c) Saara Niskala

Välikäyntien jälkeen otin tavoitteeksi saada myös laukka toimimaan yhtä hyvin ja päätin saada molempiin suuntiin yhden onnmistuneen vastalaukka kaarteen. (Aikaisemmin en ole onnistunut sitä saamaan, sillä Essi lähti täysiä puskien kaarteeseen ja pudotti laukan raville) Laukassa Essi on mielestäni hankalin ratsastaa, mutta jaksoin silti tehdä paljon siirtymisiä raviin ja laukannostoja ja hetkittäin se tuli edestä oikein pehmeäksi ja hyväksi. Sain myös pari "Ahaa" -elämystä , kun muistin pitää myös siirtymisissä jalan lähellä hevosta, näin siirtymisistä selvittiin ilman kiskomisia. Toinen oli vasemmassa vastalaukassa, kun tajusin asettaa oikealle, jotta tasapaino säilysi paremmin, eikä hevonen kaatuisi liikaa sisälle. Onnistuneiden laukkojen jälkeen otin vielä eteen alas ravit ja sekä ratsu että ratsastaja olivat tyytyväisiä :)

En kommentoi.. :D -10 leiriltä
Joo oo mullahan on aina ollut aika hyvä ryhti.. Oikealla Heidi Pretan kanssa ja ilmeisesti lieviä hallinta ongelmia :D (c) Saara Niskala
Ilmeet kunniaan! Siitäkin on jo kaksi vuotta kun Dani lähti meiltä. (c) Saara Niskala
Perjantaina Lupun selässä oli edelleen kaksi sormenpään kokoista pattia (tulivat keskiviikkona ratsastuksen jälkeen), joten en viitsinyt laittaa satulaa. Ne ovat luultavasti joko satulan aiheuttamia tai sitten siitä, kun Lupu oli "karannut" oman tarhansa ja Prinssin tarhan väliin syömään vihreää?!! Herra oli siis ilmeisesti päässyt ali yhdestä kohtaa, mistä lankku on jyrsitty irti ja sen tilalla on lankaa. Melkoinen porsas! Menin siis ilman satulaa Heidin karvapehmusteella, koska ilman sitä Lupun selkäranka hiertäisi mukavasti... Ärsytti, kun juuri sai alkaa käyttämään satulaa, niin eiköhän joudu menemään taas ilman. No, kohta olikin pelkkää hymyä vain, koska Lupu oli ihan mielettömän hieno! Lupulla sai mennä jo ihan normaalisti, joten otin mukaan pitkästä aikaa väistöjä. Ne oli aika ruosteessa, kuten osasin arvatakkin. Ravissa tein myös Lupun kanssa paljon siirtymisiä, jotka  tuottivat taas tulosta! Peilien edessä tein myös muutamat raviväistöt, avot ja suoristukset.

Loimesta lähti vähän karvaa ennen pesua :D
Laukassa annoin Lupun ensin mennä omaa vauhtiaan, jonka jälkeen taas eteen ja kiinni harjoituksia. Tällä kertaa vaadin myös lyhentämistä enemmän ja Lupu odotti hienosti. Yhtäkkiä Lupu muuttui aivan sika hyväksi ja kevyeksi edestä! Fiilis oli katossa ja Lupukin näytti olevan tyytyväinen. Vielä lopuksi eteen alas ravailuja ja paljon kiitoksia pojalle hyvästä työstä. Mikä parasta, Lupu liikkui uuden kengittäjän jäljiltä puhtaasti ja lennokkaasti. :--)

Vielä mahdollisimman lyhyesti tästä päivästä:

Vähän fiilistelyä "erämaassa"!
Meillä oli aamu -ja päivätalli viimeistä kertaa uudella puolella. Pakkailimme vähän tavaroita valmiiksi huomista muuttoa varten ja pesimme pari likaista loimea. Maija ilmoitti ratsastavansa vasta huomenna Lupulla, joten otettiin Heidin kanssa suunnaksi pitkästä aikaa kunnon maastot ja yksi kolmesta hiekkakuopasta <3 Lupu oli taas niin mielissään kun pääsi maastoilemaan ja tällä kertaa saatiin myös päästellä täysiä, kun ei ollut mitään liikkumisrajoitteita. Lupu käyttäytyi tosi hienosti ja pysyin kyydissä, vaikka jouduin menemään ilman satulaa. Kyllähän tuo 2h reipas maastolenkki kieltämättä tuntui jaloissa ja takamuksessa. Ainoastaan hiekkakuopilla lupu otti slaakia siitä, että Heidi meni Pretan kanssa kuoppien päälle ensin. Ensimmäisellä kerralla en osannut siihen varautua, mutta onneksi pysyin kyydissä! ;) Hihih, olihan se vähän hurjaa kotimatkalla päästellä täysiä ilman satulaa. Ei olisi kyllä pari vuotta sitten uskonut, että menen Lupun kanssa ilman satulaa maastossa, sen verran villitapaus se oli.


Huomenna ompi sitten muuttopäivä, jippii! Katsotaan saisinkos teille jotakin uusia kuvia räpsittyä, että jaksatte paremmin lukea näitä kilometripostauksia.

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus jälleen! Mua kiinnostais tietää miten hoidat Lupun jalkoja? Onko sulla jotain kylmä-tai lämpösuojia ja jos on niin minkä merkkisiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Sellaisen postauksen, jossa kerron päivittäisrutiineistamme (jalkojenhoito, venyttely jne) olen ajatellut tekeväni tässä lähiaikoina! :)

      Poista
  2. Oi kuinka siistiä olis jos olis tollanen hiekkakuoppa lähellä! :D varmaan tosi hauskaa kun voi vaan laukata vapaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kieltämättä aika siisti paikka! Ja tuo ei vieläpä ole ainoa ;)

      Poista
  3. Tää sun blogi on huippu :))

    VastaaPoista
  4. Heh, oon myös Oulusta ja mulla on tainnut olla sama kengittäjä - ennen ;)

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus (jälleen!) :D Olisi kiva, jos tekisit joskus postauksen teidän tallista, kun muutatte sinne toiselle puolelle! Ja kerro vähän siitä muutosta, miten sujui ja mitä kaikkea teitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!! :) Joo voisin kyllä harkita, ainakin mainitsevani siitä kuulumispostauksen yhteydessä. Joitakin kuvia voin myös toki ottaa!

      Poista
  6. Onpa kivaa kun ootte päässyt Lupun kanssa vihdoin treenaamaan! :) Ja aivan ihania nuo kaikki vanhat kuvat :Dd Tee ihmeessä semmonen postaus tai usiampikin mihin laitat poniaikojen kuvia :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenaamaan ja treenaamaan... Taas meidän surkeiden sattumusten sarja jatkuu.. Tällä kertaa Lupulla jalat turvoksissa ja kaikki tän viikon treenit peruttiin :( pläääh!!

      Voisihan sitä syyslomalla koittaa sellaisen väkertää, jos/kun on enemmän aikaa :)

      Poista