maanantai 16. kesäkuuta 2014

Rennompi viikko

Viime viikkon vietimme Foxin kanssa rennommissa merkeissä, mikä kyllä näkyi ratsastuksessa. Ratsastuksessani ei ollut oikein mitään ajatusta, vaan yritin tehdä lähes kaikkea mahdollista yhden ratsastuskerran aikana. Olen aina ollut huonompi ratsastamaan itsenäisesti, sillä joskus saatan jäädä vain haahuilemaan pääty-ympyrälle ilman sen kummempaa tekemistä. Viime aikoina tilanne on kääntynyt vähän päinvastaiseksi, sillä teen aivan liikaa yhdellä kerralla. Esimerkiksi käyn läpi kaikki erilaiset väistöt, harjoittelen siirtymisiä, temponvaihteluja ja vastalaukkaa yms. Ei kait siinä, voihan näitä kaikkea yhdellä kerralla tehdä, muttei se ole kovinkaan järkevää, jos kaiken tekee vähän sinnepäin. Kaikkea vähän ja hutaisten vai yhtä asiaa paljon ja huolella? Minusta jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa paremmalta.

Kaikki postauksen kuvat lauantailta (c) Essi, kiitos kuvista!












Välillä on kuitenkin hyvä osata pistää aivot narikkaan ja ottaa vähän rennommin. Eiköhän me olla vähän lomaa ansaittukin? Ei kilparatsukonkaan tarvitse aina vääntään ja treenata hikihatussa, vaan tekee välillä ihan hyvää ottaa rennommin. Tällä viikolla yritän kuitenkin jälleen ryhdistäytyä ja meillä onkin tänään pitkästä aikaa kouluvalmennus, jee! Itsenäisessä harjoittelussa pitäisi muistaa se kultainen keskitie eli ei tee liikaa eikä liian vähän. Minua on auttanut paljon se, että keksin jonkun "pääteeman" päivän ratsastukseen ja teen siihen sopivia harjoituksia. Esimerkiksi pääteema voisi olla siirtymiset tai väistöt.



Jiihaa, pellehermannit liikenteessä!

Foxin kuluneen viikon ohjelma:

ma: juoksutin Foxin illalla Ypäjältä tultuamme. F sai ensin hölkötellä liinan nokassa ja siitä kyllä huomasi viikonlopun väsymyksen. Normaalisti en meinaa saada sitä hidastettua ravista käyntiin, mutta nyt se välillä otti itse käyntiin, sekä laukassa puotti raville. En ottanut kuin ihan vain muutaman kierroksen ja päästin Foxin irti maneesiin, mistä se on aikaisemmin tykännyt kovasti. Rassukka jaksoi vain pari kierrosta ravata ja jäi sitten seisomaan paikoilleen. Kävetytin vielä loppukäynnit ja sitten heppa sai mennä lepäämään.

ti: F sai vapaapäivän


XD Mää en kestä!! 
Mun lempparikuva :)


ke: Tein Foxin kanssa rennon läpiratsastuksen. Ratsastin taas myös Luxilla tehden ihan kunnolla töitä. En ole pitkään aikaan kirjoitellut muista ratsastettavista, mutta tosiaan olen viime kuukausien aikana ratsastanut paljon Hannan hevosilla, sekä kaverini hevonen Wiwwe oli parisen kuukautta käytössäni. Todella kiva, että pääsen välillä muidenkin hevosten selkään. Jokainen hevonen opettaa aina jotakin uutta ja varsinkin nuorilla hevosilla ratsastaminen on todella palkitsevaa, sillä ne oppivat niin nopeasti uusia asioita. 

to ja pe: Foxilla tein kevyehköt sileänratsastukset jumpaten hevosta. Perjantaina ratsastin myös Luxilla ja senkin kanssa otin vähän kevyemmin kuin viimeksi, sillä neiti teki kaikki vaikeatkin tehtävät hyvällä menestyksellä.


"Siin teille vähä pepsodent_hymyä, tää ruoho vieläpä raikastaa hengitystä ;)"

"Pelastakaa mut, mä en enää kestä tota muukalaista mun selässäni!"
"Hei ihan oikeesti, ei vois vähempää kiinnostaa nää kuvailut.."
Kaunis tamma <3 Heh, mun pitäis joskus putsata kameran linssi, kun en oo sitä 1,5 vuoteen putsannut.... :D Häiritsee jo kuvissakin noi likatahrat..
la: Essi oli jälleen kuvailemassa. En ole vielä kaikkia edellisiäkään kuvia kerennyt laittamaan :) Ihanaa, kun saa uusia kuvia, talvella niitä ei ole hirveästi tarjolla. Menin ensin maneesiin, sillä kentällä oli valmennus menossa. Koko viikon ratsastin muutenkin maneesissa, kun ulkona oli kauhian kylmä ja tuulinen sää, yäk! Foxi muutenkin keskittyy paljon paremmin maneesissa, kun ei ole niin paljoa kytättävää. 

Maneesissa ratsastaessani homma pysyi vielä suhteellisen järkevänä, vaikka edelleenkään ajatus ei oikein kulkenut ratsastaessa. Kentälle siirtyessämme se vähäinenkin järkevyys katosin ja tulimme muutaman kerran puomeja ja pieniä kavalletteja ristiin rastiin. Kuskilla ja ratsulla oli kuitenkin kivaa! Lopuksi sain sentään vähän järkevämpiä pätkiä ja lopetimmekin sitten siihen.

"OMG, tossa oikeella on ihan varmasti maailman tappavin verenimijä hyttynen! Laitan mun torahampaat valmiiksi puolustukseen!"
Yhden sekunnin pystyy olla paikallaan ennen kuin ötökät hyökkää :D
"Hei tsiikatkaa mun vihreetä huulipunaa!"
su: Menin kentälle ratsastamaan. Kävelin alkukäynnit metsän läpi, mikä ei ollut kovin hyvä idea. Foxihan on todella herkkä ötököille, eikä mennyt kauaa, kun se alkoi potkimaan vimmatusti takajaloillaan ja yritti paeta paikalta ravilla... Maastoon on varmaan turha kuvitella lähteä kesällä... Aamulla se oli tarhaan vietyä ruvennut saman tien juoksemaan ympyrää, vaikka oli tuulinen sää ja hevosella oli ötökkäloimi päällä, huoh. 

Alkuverkassa F oli yllättävän kiva ja päätin, että teemme tänään vain siitymisiä. Noh, kun toinen ratsukko katosi paikalta, F aloitti kauhian kyttäilyn ja juoksi koko ajan vain alta pois. Minä reagoin siihen väärällä tavalla vain kiskomalla, joten ratsastus meni ihan pipariksi :/ Onneksi päästään Maijan kouluvalmennuskeen valvovan silmän alle!



Onko teillä lukijoilla koskaan vaikeuksia ratsastaa itsenäisesti? Jäättekö helposti vain haahuilemaan ilman mitään ajatusta vai pysyttekö aina suunnitelmassanne?

8 kommenttia:

  1. mist oot ostanu noi sun free jumpit :) onko ne pro:t? onks sulla ne omat hihnat niihin kans?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannan kautta. Jalustimet sekä hihnat maksoivat yhteensä jotain 200e. Toinen jalustin tarttui oven kahvaan ja meni mäsäksi, joten jouduttiin ostaa uudet.. Pelkät jalustimet maksoivat sitten 250e.. :D Taitavat olla pro:t

      Poista
  2. Mä oon huomannut sen myös, että kun itsenäisesti menee, niin saattaa mennä ihan mitä sattuu ilman mitään ideaa. Useasti joko teen kaikki mahdolliset pohkeenväistöistä vastalaukkoihin tai jään pyörimään ilman mitään ajatusta keskiympyrälle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kohtalotoveri siis löytyy :D Ennen mulla oli tosiaan vain tuo kirjoittamasi jälkimmäinen vaihtoehto käytössä, mutta viime aikoina oon vain yrittänyt tehdä kaikkea liikaa tuloksetta..

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi ei, tuo on ärsyttävä tapa! :DD

      Poista
  4. etkö maastoillut foxilla ollenkaan rankan kisareissun jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En maastoillut. Kuten mainitsin lyhyesti tekstissä "Foxihan on todella herkkä ötököille, eikä mennyt kauaa, kun se alkoi potkimaan vimmatusti takajaloillaan ja yritti paeta paikalta ravilla... Maastoon on varmaan turha kuvitella lähteä kesällä...Aamulla se oli tarhaan vietyä ruvennut saman tien juoksemaan ympyrää, vaikka oli tuulinen sää ja hevosella oli ötökkäloimi päällä, huoh. ", niin Foxin kanssa on astetta vaikempi lähteä kesällä maastoon, hyvä että just ja just pystymme menemään tuulisella säällä kentällä ilman, että hevonen hermostuu. Valitettavasti Foxia ei voida laittaa myöskään laitumelle, sillä se vaan laukkaa ötököitä karkuun eikä viihdy siellä ollenkaan :/ Tulevana vkloppuna on tarkoitus lähteä maastoon kokeilemaan, josko Foxin kanssa se onnistuisi myös kesällä. Se on kuitenkin niin hyvä liikuntamuoto sekä hepalle että kuskille, joten olisi kurja jättää maastoilu kesäisin pois. Ei se ole kuitenkaan reilua väkisin maastoilla, jos pitää vain ravata ja laukata ötököitä karkuun. Harmi, kun F on niin ötökkäherkkä!

      Poista