keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Varusteet kuntoon!

HUOM! Kirjoitin postauksen jo perjantaina, joten aikamuodot ovat vääristyneet. Kuvitelkaa siis lukevanne tätä viime perjantaina. En kerennyt julkaista tätä loppuun, kun koeviikko painoi päälle.

Nyt kun Lupulla on saanut alkaa ratsastaa kevyesti viikon ajan , niin olen alkanut miettimään varusteiden sopivuutta. Olen tietenkin ennenkin panostanut laadukkaisiin varusteisiin, mutta jatkossa haluan olla erityisen tarkka niiden sopivuudesta. En halua, että varusteiden takia tulisi mahdolliseja jumeja, vaan nyt kaikki pitää saada kuntoon viimeistä silausta myöden. Kun varusteet ovat kunnossa, niin hevosenkin on mukavempi aloittaa kuntoutus ja treenikausi!

Ensin aloitettiin satulasta..Viime viikon torstaina eräs meidän tallilainen katsoi sopiiko vielä nykyinen satulamme Lupulle.Tämä ihana Antareksen satula on ollut meillä vajaat 2,5 vuotta käytössä ja ostohetkellä Lupu oli silloin aika luikussa kunnossa verrattuna nykyiseen. Kuten arvasinkin, satula oli epäsopiva. Itse en ole koskaan ollut mikään satulaekspertti, mutta viime keväänä aloin epäillä satulan sopivuutta, kun Lupu ryhtyi satuloidessa äkäiseksi ja satula tuntui edestä aika ahtaalta. Kuitenkin kaiken sen muun häslingin keskellä satula-asiat unohtuivat. Tiedän kyllä, ei ollut kovinkaan hyvä juttu unohtaa sitä, mutta hyvähän se on aina jälkiviisastella.. 

Satulan toppaukset ovat painuneet liian lyttyyn ja Lupu on saanut enemmän lihasta, joten satula on käynyt liian kapeaksi. Jatkossa muistetaan kyllä tarkastuttaa satulan sopivuus riittävän usein, ettei enää pääse käymään tällaista. Tiedä vaikka sekin on vaikuttanut Lupun liikkumishaluuttomuuksiin ja kieltelyihin. 

Ratsastinkin sitten muutaman päivän ajan ilman satulaa. Ensimmäiset pari päivää käytiin Heidin kanssa maastoilemassa. Silloin oli vielä ihanat syyskelitkin, toisin kun nyt saa paleltua kuollakseen. Toisella kerralla tehtiin jo aika pitkä lenkki, tosin kevyt sellainen. En muistanutkaan, että meidän perus "lentokentän" reitti kestää noin kauan, mutta aikaisemmin ollaan se vedetty suhteellisen reippaassa temmossa. Lupulla ei saa pariin viikkoon mennä rankasti, joten siinä vierähti 1,5h vajaan 15km lenkillä. Hauskaa oli kaikilla ja Lupu käyttäytyi todella hienosti ottaen huomioon, että takana oli kolmen viikon kävelytysrupeama.


Maneesissa ollaan työskennelty vajaa viikko ja Lupu on ollut ihan mukava ratsastaa! Raspaus selvästi on auttanut, sillä Lupu ei enää pure kiinni kuolaimeen. Ainoastaan tänään (viime perjantaina) se oli vähän kiinni vasemmalta, toivottavasti ei rupea painamaan enempää. Vinohan se on vielä kuin mikä (mihinpä se olisi kadonnut loman aikana :D), mutta sen kanssa pitää tehdä talven aikana erittäin ahkerasti töitä. Ollaan tehty ihan vaan perusjuttuja näin alkuun. Olen yrittänyt pitää Lupun työskentelymotivaatiota yllä kehumalla paljon sitä ja pitämällä mahdollisimman monipuolista viikko-ohjelmaa. 

Ongelmaa eniten on tuottanut tällä hetkellä Lupun pohkeeseenreagointi. En voi käsittää miten muuli se välillä osaa olla sen asian suhteen. Aloitan ratsastuksen aina herättelyillä; Lupun pitää vastata heti maiskutukseen, pohkeeseen ja raipan kosketukseen. Sitten vihdoinkin kun heppa reagoi toivotulla tavalla ja aletaan muihin hommin, niin vartin päästä kaikki on jo unohdettu.. Huoh :D Jos satun kerran muistuttamaan kannuksella, niin välillä herra ottaa siitä nokkiinsa ja kokeilee jumittavansa. Ei se kuitenkaan onneksi kertaakaan ole vielä pysähtynyt, mutta on kieltämättä ärsyttävää kun haluaisin ratsastaa enemmän jalalla eteen, niin Lupu ei siihen kunnolla reagoi. Eiköhän sekin asia korjaannu pikku hiljaa, kunhan itse muistan olla liikaa paineistamasta sitä jalalla, koska selvästikkään Lupu ei siitä tykkää.

Miten niin muuli? :D Älkää kysykö mitä tässä tapahtuu, en tiiä itsekään ;D

Torstaina kävi satulaseppä katsomassa, mitä voisimme satulalle tehdä vai pitääkö hommata uusi. Selkeästi satula oli liian kapea edestä. Kokeilimme myös paria tuttujen satuloita Lupun selkään, mutta oma istui niistä parhaiten. Testasimme laittaa satulan alle meidän karvaromaanin ja kappas vain satula ei ollut enää läheskään niin ahdas edestä. Romaania olen käyttänyt todella vähän, koska meidän satulavyö on ollut liian lyhyt (ainakin edellisessä satulassamme). Nyt se kuitenkin meni hyvin kiinni tässä satulassa. Satulan alla saa nyt käyttää romaanin lisäksi ainoastaan ohutta satulahuopaa, jottei mene liian ahtaaksi. Tällä viritelmällä menemme siis jonkin aikaa, kunnes löytyy jokin parempi ratkaisu. Mietimme paljon eri vaihtoehtoja mm teettämällä uusi satula, mutta pitää katsoa mihin päädytään.


Satulan kanssa Lupu liikkuikin ihan hyvin ratsastaessa ja toivotaan, että sen puolesta asiat lähtisi sujumaan. Satulan lisäksi näin syksyn tullen aloin myöskin miettimään loimien sopivuutta. Ulkoloimet meillä on kaikki hyvässä jamassa, mutta osa sisäloimista ei istu tarpeeksi hyvin. Niissä on liian iso kaula-aukko Lupulle, joten ne valuvat ikävästi taakse puristaen. Mitkään poppaskonstit eivät ole auttaneet, joten ne täytyy pistää halvalla myyntiin, kun on kuitenkin käytetty aktiivisesti parin vuoden ajan. Otan niistä kuvat jokin päivä, niin joku voi ostaa, jos on tarvetta. Molemmat on 155vm kokoisia ja toinen on villaloimi ja toinen Horzelta ostettu fleeceloimi, jonka päälykangas on liukas eli kuivike ei tartu.

Olen lukenut viime viikkoina paljon Back on Track tuotteista ja lopulta päädyin ostamaan Lupulle sellaisen verkkoloimen. Kyllähän se hinta tietysti kirpaisi normaaliin loimeen verrattuna, mutta toivottavasti on joka pennin arvoinen! Hööksistä tilasin sen hintaan 189e (normaalisti 222e). Joissakin putiikeissa loimea myydään jopa  n. 240 eurolla, joten säästettiin useampi kymppi kuitenkin.  Vaihtoehtona oli myös fleeceloimi, mutta verkkoloimea voi käyttää ympäri vuoden myös toisen talliloimen alla. Jospa Lupun selkäjumit hellittäisi tuon käytön myötä. Lupultahan piikitettiin kesän lopussa ristiselkä ja nyt se oli meinaan taas jumissa kun sieltä paineli. Hööksistä tuli tilattua myös alennuksesta paksu tallitoppaloimi kaulakappaleella, toivottavasti molemmat ovat sopivia! En ole vielä edes klipannut Lupua, koska sillä on vielä aika lyhyt karva. Muutenkin kun ollaan menty vain ihan kevyesti, niin ei ole ollut tarvetta.

 Haluaisitteko muuten erillistä postausta siitä, miten päivittäin hoidan hevostani ja ennaltaehkäisen vammoja?


6 kommenttia:

  1. mulla on ollu just ongelmaa ton botin verkkoloimen kanssa kun kaula-aukko venyy. tosin mun hepalla on ihan semimuhkee etuosa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei.. Toivottavasti ei siinä olis kovin iso kaula-aukko... Muuten joudun lähetää takaisin. Mutta sen näkee sitten, kun loimi on saapunut! :)

      Poista
  2. Eikös siinä verkkoloimessa ole edessä semmoiset säädöt vielä erikseen, että kaula-aukko istuu varmasti. Ainakin muistelisin näin. :)

    Tee ihmeessä tuo postaus hoitorutiineista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole koskaan nähnyt tuota loimea livenä, mutta kuvista päätellen näyttää istuvalta. Toivottavasti olisi hyvä!

      Voishan semmoisen tekaista ja julkaista, jos vaan saan aikaiseksi järkevää tekstiä. Itse ainakin tykkään niitä kovasti lukea :)

      Poista
  3. Vitsit noi Antareksen satulat on vaan niin ihania! Meilläkin kävi sama juttu satulan kanssa kun Rasmun lihaskunto kasvoi ja nyt pitää vaihtaa toi toinen satula (onneksi on kaksi!). Postaus päivittäisistä rutiineista olis kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin? ;) En kyllä millään haluaisi vaihtaa, mutta onneksi tuo nyt menee ton romaanin kanssa. Pitää kuitenkin katsoa, jos siitä meidän Batesista saisi muokattua sopivamman..

      Nonniin, pittääpä tässä vklopun aikana sellainen kehitellä!

      Poista