maanantai 2. kesäkuuta 2014

Korpikylän ja Pikkaralan kansalliset

Ensimmäiset ulkokisat hyppäsimme Korpikylässä. 7 tunnin matka tuntui lyhyeltä, olihan sinne yksi tunti vähemmän matkaa kuin Ypäjälle! Lähdimme taas aamuvarhaisella ajamaan, sillä en voinut lintsata koulusta yhtä päivää enempää. Paikalle tultaessa meitä odotti ihana vesisade, sehän olisi jo epänormaalia, jos ei ulkokisoissa sataisi vettä! Toissa vuonna satoi joka ikisissä kilpailuissa missä kävimme, edes vähäsen. 

Kisapaikalla kaikki toimi ja toimihenkilöt olivat ystävällisiä. Verryttely oli kahdessa eri maneesissa, toisessa sileänverkka ja toisessa esteverkka, sekä maneesien läpi pääsi hevosen kanssa -mitä luxusta! Ulkokentällä oli myös pieni verryttelyalue, jossa sai hypätä vielä pari hyppyä ulkonakin. Pohjia huollettiin joka luokan välissä, myös verryttelyn pohjaa. Olisipa joka paikassa noin hyvät järjestelyt, ensi vuonna menemme ehdottomasti uudestaan.


Meidän piti viedä motellihuoneeseemme Foxin märkiä varusteita kuivumaan, kun vettä tuli kaatamalla.. voitte kuvitella kuinka tuolla lemusi... :D
Ravintolateltan ruokaa :)

Tyytyväinen kikkarapää sunnuntaina
Perjantaina hyppäsin sateisissa tunnelmissa 120cm:n luokan. Foxi oli joka päivä super hyvä verkassa ja radalla! En vieläkään voi käsittää, miten se on niin paljon parempi ratsastaa kisoissa kuin kotona.

Rata oli ihan perus kiva, ei mitään suurempia mokia, mutta se olisi saanut olla hiukan sujuvampi. Kakkos - kolmos -väliin otin seitsemän laukan sijaan kahdeksan, sillä F pysyy siten paremmin hanskassa. Seuraavat viiden laukan linjat tulin ihan normiaskelilla ja näin meno oli sujuvampaa. Kaarteesta sarjalle olin suunnitellut joko seisemän tai kahdeksan askelta. Päädyin seisemään laukkaan, joten sarjalle tulimme aavistuksen isosti sisään. Foxi oli kuitenkin skarppina ja sitten alkoikin jo uusinta. Pääsin hyvin ja sujuvasti lyhyemmän tien esteiden sisäkautta okseri-pysty -linjalle. Se oli taas seitsemän laukan väli, mutta otin siihen kahdeksan, jotta pääsimme nopeammin kääntymään seuraavalle esteelle. Pystylle nro.11 jäin turhaan nyppimään, joten sille tuli vähän hassu hyppy. Pari viimeistä estettä oli sujuvampia, tosin tulin taas sarjalle turhan kovaa. 



Tulokseksi tuli 0/0vrp ja siinä vaiheessa luokan johtoon! Aivan luokan loppupäästä toinen Oululainen oli nopeampi, joten tyydyimme toiseen sijaan :) Hyvä aloitus viikonlopulle!


Lauantaina vuorossa oli  120cm arvostelulla A.2.0. Sarjalle oli kuuden laukan linja pystyltä. Pystylle tulin turhan himmailen, joten jouduin tulemaan taas turhan vauhdilla sarjalle sisään, F oli kuitenkin jälleen skarppina, eikä ottanut puomia matkaan. Tein kaikki suunnittelemani lyhyet tiet, mutta olisin voinut nekin ratsastaa reippaammin, jonka takia menetimme luokan johtopaikan lopulta viidenteen sijaan. Ihan kelpo tulos kuitenkin!



Sunnuntaina oli meidän toinen 125cm:n luokka. Päätin, että nyt todellakin ratsastamme voitosta, ja niin myös teimme! Wautsi, mikä fiilis oli koko radan aikana, pääsin oikeasti kääntämään ja sujumaan paremmin ja me mentiin, eikä vain meinattu! Foxi oli vähän puomeissa välillä kiinni ja kolisutteli niitä. Sitten tuli taas sarja, jolle tulin aavistuksen liian reippaasti sisään, enkä ollut riittävän pystyssä sarjan välissä, joten b-osalta tuli puomi matkaan. Voi perhana sanon minä! Jatkoin kuitenkin aikaratsastusta ja taas toiselle sarjalle tulin ihan jäätävällä puskemisella sisään. Kahden laukan väli kävi erittäin ahtaaksi, mutta siinä F pelasti tilanteen eikä ottanut puomia. Viimeisen pystyn jälkeen fiilis oli silti hyvä, vaikka tietysti harmitti, kun aikamme oli kakista startanneista paras! Jopa muutamat kovat nimetkin jäivät taakse ajan puolesta, joten olisi ollut hienoa voittaa koko luokka. Ehkä me vielä joskus näytetään muille närhen munat! 



Kokonaisuudessaan viikonloppu oli loistava, pohjat olivat joka päivä super hyviä ja hevonenkin yllätti ensimmäisissä ulkokisoissa. Ajattelin sen vievän minua 100/0, mutta toisin kävi. Lisäksi pääsimme kunnolla treenaamaan aikaratsastusta kisoissa. Ainoana miinuksena minulla oli joku ihme "sarjalle puskemis" -vaihde päällä joka päivä..

Viikonlopun saldo
Viikolla teimme vielä kontrollitreenin Foxin kanssa matalilla esteillä. Jumppatehtävä, jossa oli puomit ennen ja jälkeen, sekä sarjan välissä, osoittautui Foxille hyväksi harjoitukseksi. Se kun ei meinaa aina oikein malttaa väleissä, mutta nyt se joutui todella keskittymään mihin kinttunsa laittoi. Lopuksi nostettiin jumppaa vähän isommaksi ja F keskittyi niin paljon siihen, että mahdumme sarjan väliin, joten otti pari kertaa sarja a-osan alas. Foxi on kyllä hauska tyyppi, kun se ottaa niin tosissaan pienetkin esteet ja jopa puomit!



Seuraavana viikonloppuna oli Pikkaralassa Pekka Mäkelän tallilla kansalliset kilpailut. Tuntui varsin mukavalta ajella vain puoli tuntia kisapaikalle. Hyppäsin vain yhden luokan 125cm. Olin jo verryttelemässä hevosta, kunnes kuulutettiin, että luokka alkaakin vasta joskus vajaan tunnin päästä taon takia, siis mitä?! Noh, ei auttanut kuin vain odotella luokan alkua. Verkassa minulla oli taas alkuun gramaanit, sillä olen todennut sen hyväksi keinoksi saada Foxi paremmin kuulolle. Verkkahypyt sujuivat ihan jees ja sitten ei muuta kuin radalle, sillä olin jo kolmas lähtijä.

Kiitos kuvista Juulille! Nämä kuvat lauantailta Korpikylästä
Keskellä estettä, eiku.. : D
<3


Vika este ja maaliin!
Sunnuntain 125cm:n luokasta. Heh, kuskilla vissiin jännää.. ;D
Älä tule sarjalle kovaa osa neljä, ei uskoisi, että tuosta rämmittiin yli puhtaasti!
Jaah no rata oli ihan kelpo, mutta kaksi puomia ei pahemmin piristänyt mieltä. Arvostelu luokasssa oli C eli virhepisteet muutettiin ajaksi. Meillä oli todella kova aika, mutta kahden puomin takia saimme 8 sekuntia sakoksi.. Ilman puomia olisimme voittaneet luokan ja yhdellä pudotuksella olisimme olleet kolmansia, jos oikein muistan. Ensimmäisen esteen jälkeen käänsin todella tiukasti sisäkautta kakkoselle. Kakkonen tuli kuitenkin harmittavasti alas. Vitoselle tiesin koko ajan minne olimme menossa, mutta en ilmeisesti tiedottanut sitä tarpeeksi hyvin hevoselle, vaikka olisi ollut paljon aikaa. Siispä hevonen sai tietää esteestä vain yhtä askelta ennen ja jotenkin ihmeen kaupalla se hyppäsi sen vieläpä puhtaasti! Toinen puomi tuli seisemän laukan linjalta, jonka tulin kahdeksalla. En oikein osannut päättää kummalla askelmäärällä sen tulen, mikä sitten kostautui puomina. 



Radan jälkeen sain entiseltä valmentajaltani Pekalta kuitenkin positiivista palautetta, vaikka rata olikin vähän epätasainen. Vielä kun ne puomit pysyisivät kannattimillaan...

Seuraavassa postauksessa sitten Ypäjän kisoista, joissa starttasimme ensimmäisen 130cm:n radamme! SM -kisatkin lähestyvät hurjaa vauhtia.. jännää!

6 kommenttia:

  1. "Ajattelin sen vievän minua 100/0, mutta toisin kävi." Äkkiseltään itselleni tuli kylläkin tunne, että nyt viedään tyttöä kun videota katselin, niin kovaa haipakkaa siinä mentiin. Mutta sinä tiedät varmasti paremmin, kun selässä olit :) Oletko ikinä miettinyt mitä hevosesi sanoisi jos sen suuta ei olisi sidottu alaturpahihnalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, voihan se vähän siltä näyttää, kun Foxi on niin reipas ja jalat viuhtoo joka suuntaan! Ihan se kuitenkin oli avuillani ja minulla oli vaikutusmahdollisuuksia, sekä ratsastin muutenkin tavallista reippaammalla temmolla aikaratsastuksen takia :) En ole Foxin kanssa kokeillut mennä ilman alaturparemmiä, voisihan sitä joku kerta kisojen jälkeen kokeilla. En kuitenkaan viitsi näin lähellä tulevia kisoja muuttaa mitään, kun ihan hyvin se on toiminut näin tähänkin asti.

      Poista
  2. Mun mielestä oli tosi siistit ja mukavan nopeatempoiset radat!
    Ehdottomasti kannattaa käyttää hyväksi reipas tempo, jos on käytettävissä nopea aikaluokkien hevonen, joka kääntyy vaikka pennin päällä - sitä Foxi nimenomaan on!
    Onnea sijoituksista, estekorkeus ei näytä olevan teille ongelma! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla! :) munkin mielestä tempo oli noissa radoissa just hyvä, kun monesti olen meinannut jäädä liikaa himmailemaan. Foxi tosiaan kääntyy todella nopeaa, mikä myöskin säästää aikaa.

      Poista
  3. Vitsit kun teidän meno on tuolla radalla sujuvaa! Ootte kyllä hyvä pari :)

    VastaaPoista