maanantai 3. joulukuuta 2012

Vähäsen lunta ja paljon pakkasta

Heipähei kaikille! Nyt on tänne Ouluunkin jo tullut vähän lunta ja heti on paljon valoisampaa ja talvisempaa :) Tosin samalla on tullut myöskin jo ihan kunnolla pakkasta ja tänä aamuna mittari näytti -23 astetta.. Pakkasen takia Pekan treenit jouduimme tältä päivältä perumaan :( Mutta toivottavasti torstaina päästäisiin käymään Pikkaralassa treenaamassa.

Lauantaina meillä oli aamu-ja päivätalli, joten tallille lähdettiin jo aamusta. Tallilla menikin semmoiset 7h aikaa. Lupu oli karsinassa hoidettaessaan todella agressiivinen ja ensimmäistä kertaa yritti potkaista minua ihan ilman mitään syytä. Ja kun komensin sitä, niin käänsi vain takapuolensa ja jouduin ihan oman turvallisuuteni takia poistumaan karsinasta. Muutaman kerran aikaisemminkin olen joskus sieltä saanut äkkilähdöt kun Lupu on vaan hyökännyt kimppuun. Hain itselleni sitten raipan turvakseni, jos hevonen yrittää hyökätä kimppuun. Tästähän Lupu vasta raivostuikin ja alkoi pukittelemaan. Lopulta sain sen kuitenkin aettua kiltisti nurkkaan ja sitten ei enää ollut mitään ongelmaa. Oli niin kittiä poikaa sen jälkeen, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Lupu ei ole koskaan aikaisemmin noin pahasti käyttäytynyt. Tuo sen karsinakäyttäytyminen on todella huonoa ja sitä yritän työstää päivittäin paremmaksi. Kuitenkin koko ajan se tuntuu vain pahenevan..Joku päivä ei mitään ongelmaa ja seuraavana taas on piru irti.

Lumitilanne sunnuntaina
 Päätin laittaa Lupulle suuhun meidän Sprengerin KK ultra kolmipala kuolaimet. Danilla ne toimi tosi hyvin, joten päätin silloin kun Lupu tuli meille, niin ostaa semmoiset Lupullekkin. En kuitenkaan ymmärrä mikä järki siinä oli maksaa niistä lähes 100e, kun eivät ne  Lupulla koskaan mitenkään erityisen hyvin ole toiminut. Piti vaan saada yhtä hienot kuolaimet.. :D Sillä kuolaimella menimme kuitenkin meidän ensimmäisen kautemme, kunnes vaihdettiin varsiniveleen. Ratsastaessa Lupu taas vänksläsi suullaan aika lailla, mutta yllätyin kuitenkin hieman siitä, että tasaisiakin pätkiä tuli jopa varmaan n. yksi viidesosaa koko ajasta ;) Muu aika käytettiin keskustellessa tasaisesta kuolaintuntumasta. Ne hetket jolloin Lupu pysyi vähän aikaa suustaan hiljaa, niin hevonen kulki tosi kivasti. Se taipui hyvin ja kulki hyvässä muodossa kantaen itseään. Hackamorella Lupu painautuu paljon ohjaan eikä taivu, mutta kuolaimella sitä ongelmaa ei ole. Mutta suurin osa ajasta kuluu vaan siihen suun vänksläämiseen, jolloin yritän itse pitää käden mahdollisimman pehmeänä ja tasaisena ja pyytää hevosta pohkeella kohti tuntumaa... Huh, onpas hankalaa! Ja heti jos tein vähän hankalampaa tehtävää esim. väistöjä ja erityisesti pohkeenväistöä ravissa, niin alkoi suun vänkslääminen ja jakittaminen. Välillä kun tuntumaa ei vaan millään saanut yritin vain sitä ihan pelkästään käynnissä, mutta sekin oli niin kamalan vaikeaa. Kävellä eteenpäin kuolaintuntumalla..; kyllä kuulit oikein, se on hankalaa.

Kelläs me nyt pulkkaratsastetaan ens talvena?? Lupulla :DD
 Sunnuntaina oli maahan satanut vähän lunta ja kerrankin oli tyyntä ja pakkastakaan ei ollut kuin -10 astetta. Päätin hyödyntää kaunista ilmaa ulkona ratsastamiseen ja Jutta tuli Hillan kanssa meidän seuraksemme. Menimme ensin pellolle. Lunta ei ollut vielä tarpeeksi paljon, joten pohja oli sen verran koppurainen, ettei uskallettu kuin kävellä ja vähän ravailla. Lupu oli asiasta toista mieltä ja olisi halunnut mennä vähintäänkin kiitolaukkaa. Toivottavasti tulisi pian paljon lunta, niin päästäisiin kunnolla maastoilemaan ja revittelemään kiitolaukkaa ;) Herran kanssa ei olla päästy pitkään aikaan  maastoilemaan ja sen huomasi kyllä nyt hevosestakin. Lupu saattoi ihan yllättäen ravista heittää hirveitä pukkeja ja hyppiä ja pomppia sinne tänne. Yritti myöskin laukata paikoillaan. Nauroimme ihan hulluna Jutan kanssa kun kerran meinasin ihan oikeasti irtautua satulasta, kun Lupu osoittautui hurjaksi rodeohepaksi. Onneksi se on sen verran iso ja hidas liikkeiltään, etten sieltä niin helposti lentänyt. Lisäksi minulla on suht. hyvä tasapaino kun olen tottunut näihin pukitteleviin ponituksiin ;D Lopuksi kävimme vielä vähän tiellä kävelemässä ja nauttimassa raikkaasta ilmasta.

Parhautta <3 Superponny
Tänään tosiaan Pekan treenit jouduttiin skippaamaan ja suuntasinkin Lupun kanssa maneesiin ilman satulaa ratsastelemaan. Ensin kuitenkin topattiin molemmat paljon vaatetta niskaan. Onneksi meidän maneesissa on aina 5-10 astetta lämpimämpää kuin ulkona, niin siellä tarkenee hyvin ratsastaa. Menin jälleen kolmipalalla ja taas alku oli aikamoista vänksläämistä. Uhosin sitten Lupulle, että jos se suu ei lopeta vänksläämistä, niin minulla on tässä koko päivä aikaa ratsastaa maneesissa siihen asti kunnes suu pysyy hiljaa. Eikä mennyt kauaa kun heppa toimi ;) Olisi sitten fiksuna pitänyt lopettaa siihen, mutta päätin vielä tehdä vähän kotiläksyksi saamia ravipohkeenväistöjä. Lupuhan sitten ei väistänyt yhtään pohjetta ja takapää vain laahasi perässä.. Itseä alkoi hulluna ärsyttämään kun ei vaan onnistunut ja sitten pakka taas levisi käsiin... Ei auttanut kuin yrittää taas hakea sitä tasaista tuntumaa suuhun. Kun sen sitten lopultakin sain, niin lopetin heti siihen ja työskentelin Lupun kanssa vielä hetken maastakäsin seuraamisjuttuja :)

Fiiliksissä ;)
Joo tästä piti tulla semmoinen pikapostaus, mutten ilmeisesti osaa kirjoittaa muuta kuin tälläisiä hirveitä romaaneja. Toivottavasti edes joku jaksaa näitä lukea! Tällä viikolla minulla on paljon aikaa toteuttaa jotain kivaa tänne blogiin, joten laittakaahan postausideoita tulemaan! Olisiko vaikkapa postaus minun ratsastusvarusteista kiva? Sellaisen joskus melkein toteutin, mutten saanut siitä mieleistäni, joten nyt voisin kokeilla uudestaan. Ja jos ideasta tykkäätte, niin kumpi olisi kivempi: kuvina vai videona? Video ainakin olisi helpompi toteuttaa, jos vaan kamera suostuu yhteistyöhön.. Ainakin Saksapostaus tulee tällä viikolla. Nyt kaikki kommentoimaan :)

6 kommenttia:

  1. Videopotaus kamoista joo olis super!

    VastaaPoista
  2. yyy kidutin just itteeni tänään ja selailin katjakuvia, kauhee ikävä ponsua :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, itsekkin niitä usein kattelen ja niin tullee ponskeja ikävä <3 :(

      Poista
  3. Kuvina mieluummin! On helpompi selata läpi! :)

    VastaaPoista
  4. hihi, ihana toi pulkkakuva!
    http://mmilya.blogspot.fi <- Saa tulla moikkaamaan ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siinä on semmoista tekemisen meininkiä ;)

      Kävin kurkkaamassa blogiasi ja liityin lukijaksi! Tosi kiva blogi sulle :)

      Poista